Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

TaVM 19/1997 - HE 121/1997
Hallituksen esitys laiksi valtion vakuusrahastosta annetun lain 15 :n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on lähettänyt 23 päivänä syyskuuta 1997 talousvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen 121/1997 vp laiksi valtion vakuusrahastosta annetun lain 15 :n muuttamisesta.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

- finanssineuvos Jarmo Kilpelä ja vanhempi hallitussihteeri Ilpo Nuutinen, valtiovarainministeriö.

HALLITUKSEN ESITYS

Voimassa olevan lain mukaan valtion vakuusrahastolle otetun lainan määrä saa olla samanaikaisesti rahaston omien varojen ja sen antamien takausten ja takuiden kanssa enintään 20 000 miljoonaa markkaa.

Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että rahastolle otetun lainan määrä saa olla kunkin kalenterivuoden lopussa edellä mainittu määrä.

Lakia ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että koron- ja valuutanvaihtosopimusten lisäksi tehdään mahdolliseksi myös muiden suojautumissopimusten tekeminen.

Valtioneuvoston yleisistunto voi ehdotuksen mukaan määräämissään rajoissa antaa lainanotosta ja siihen liittyvistä koron- ja valuutanvaihto- tai muista suojautumissopimuksista päättämisen ministeriön ohella myös valtiokonttorin tehtäväksi.

Vastaisuudessa kaikki lainat otetaan valtion nimissä.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valtion vakuusrahastolle otetuista lainoista erääntyy marraskuussa kaksi, markkavasta-arvoltaan yhteensä noin 13 700 miljoonan markan lainaa. Lainat on tarkoitus hoitaa pääosin uudella lainanotolla. Voimassa olevan vakuusrahastolain 15 on tulkinnanvarainen sen suhteen, onko mahdollista sopia uusien lainojen ottamisesta, ennen kuin niillä korvattavat lainat on maksettu takaisin. Ehdotettu muutos tekee mahdolliseksi lainojen joustavan hoitamisen.

Valiokunta pitää muutosta tarkoituksenmukaisena, teknisluonteisena tarkistuksena, joka ei lisää rahaston lainanottovaltuuksia, vaan tekee mahdolliseksi aikaisemmin otettujen lainojen uudelleen rahoittamisen.

Myös muut ehdotetut muutokset ovat valiokunnan mielestä perusteltuja. Koron- ja valuutanvaihtosopimusten lisäksi muiden suojautumissopimusten tekeminen voi olla perusteltua valuuttariskien vähentämiseksi tai kustannusten alentamiseksi. Mahdollisuus antaa lainanoton hoitaminen ministeriön tai valtiokonttorin tehtäväksi tekee toiminnan nopeaksi ja joustavaksi.

Päätösehdotus

Edellä olevan perusteella talousvaliokunta kunnioittaen ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1997

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Tuulikki Hämäläinen /sd
vpj. Seppo Kääriäinen /kesk
jäs. Mikko Immonen /vas
Mari Kiviniemi /kesk
Paula Kokkonen /kok
Martti Korhonen /vas
Riitta Korhonen /kok
Pekka Kuosmanen /kok
Leena Luhtanen /sd
Paavo Nikula /vihr
Erkki Partanen /sd
Ola Rosendahl /r
Juhani Sjöblom /kok
Sakari Smeds /skl
Janne Viitamies /sd (osittain)
vjäs. Matti Ryhänen /kesk.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.