Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

StVM 6/2003 vp - HE 21/2003 vp
Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 10 päivänä kesäkuuta 2003 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi tapaturmavakuutuslain 32 ja 35 a §:n muuttamisesta ( HE 21/2003 vp ).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

  • hallitussihteeri Jaakko Hannula , sosiaali- ja terveysministeriö
  • aktuaarijohtaja Jarmo Jacobsson , Tapaturmavakuutuslaitosten liitto

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan tapaturmavakuutuslain muuttamista siten, että vakuutuksenottajalla olisi mahdollisuus siirtää lakisääteinen tapaturmavakuutus vakuutuslaitoksesta toi-seen kalenterivuosineljänneksittäin. Nykyisin vakuutuksen siirto on mahdollista vain vuoden vaihtuessa. Esityksen mukaan vakuutuksen siirto ei kuitenkaan voisi tapahtua kesken ensimmäisen vakuutuskauden. Ehdotettu vakuutuksen siirto edellyttäisi vakuutuksen irtisanomista kolme kuukautta ennen sen kalenterivuosineljänneksen ensimmäistä päivää, jona vakuutus halutaan päättää.

Vastaava uudistus on toteutettu työeläkejärjestelmässä kuluvan vuoden alusta lukien. Ensimmäiset uuden järjestelmän mukaiset vakuutuksen siirrot on voitu tehdä työeläkevakuutuksessa kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen päätyttyä eli 1 päivänä huhtikuuta 2003.

Lakisääteinen tapaturmavakuutus ja työeläkevakuutus ovat keskeisiä ansiosidonnaisia sosiaalivakuutuksia. Siksi on perusteltua pyrkiä niissä vakuutussopimusten järjestämisen osalta mahdollisimman yhdenmukaiseen käytäntöön. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vahinkovakuutukselle ominaiset erityispiirteet.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2003.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 2003

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Valto Koski /sd
vpj. Eero Akaan-Penttilä /kok
jäs. Sirpa Asko-Seljavaara /kok
Tarja Cronberg /vihr
Anneli Kiljunen /sd
Marjaana Koskinen /sd
Riikka Moilanen-Savolainen /kesk
Leena Rauhala /kd
Juha Rehula /kesk
Paula Risikko /kok
Arto Seppälä /sd
Tapani Tölli /kesk
Raija Vahasalo /kok
Erkki Virtanen /vas

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Eila Mäkipää

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.