VNS 2/1995

Eduskunta on 11 päivänä lokakuuta 1995 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi valtioneuvoston selonteon 2/1995 vp Lastensuojelusta kohti lapsipolitiikkaa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt asiasta sivistysvaliokunnan lausunnon. Lausunto 1/1996 vp on mietinnön liitteenä.

Asian johdosta ovat valiokunnassa olleet kuultavina nuorempi hallitussihteeri Pia-Liisa Heiliö sosiaali- ja terveysministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Markku Helin oikeusministeriöstä, kehittämispäällikkö Sirpa Taskinen Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta, neuvottelukunnan jäsen Miranda Vuolasranta ja pääsihteeri Paavo Lounela romaniasiain neuvottelukunnasta, sosiaali- ja terveystoimen päällikkö Tuula Taskula Suomen Kuntaliitosta, nuorisopsykiatrian ylilääkäri Pirkko Turpeinen Helsingin kaupungin nuorisopsykiatrian klinikalta, pääsihteeri Jaakko Itälä ja lapsiasiamies Helena Molander Mannerheimin Lastensuojeluliitosta, toiminnanjohtaja Mauri Upanne Lastensuojelun Keskusliitosta, toiminnanjohtaja Mirja Winter-Heikkilä Pelastakaa Lapset ry:stä, toimitusjohtaja Marita Vannemaa Ensi- ja turvakotien liitosta, toiminnanjohtaja Pirkko Lahti Suomen Mielenterveysseurasta, koulutussihteeri Päivi Havas Kehitysvammaisten Tukiliitosta, johtava sosiaalityöntekijä Sirkka Ronsu-Kurttila Sosiaalityöntekijäin Liitosta, järjestösihteeri Leena Nordström Perhehoitoliitosta, vastaava hoitaja Jaana Komulainen Käpylän lastenkodista, sosiaalityöntekijä Marja Warmemaa Oulunkylän ensikodista, johtava psykologi Sointu Talvitie ja johtava psykologi Riitta Morén Terveydenhuollon psykologit ry:stä, puheenjohtaja Aimo Pajunen ja asiantuntija Mauri Nieminen Lapsen Ääni ry:stä, erityislastenkodin johtaja Markku Suvanto ja vastaava erityistyöntekijä Reino Manninen ELSA-projektista, psykologi Anna-Liisa Heikinheimo Keski-Suomen perheneuvolasta sekä apulaisprofessori Heikki Lyytinen, oikeustieteen tohtori Matti Mikkola, kasvatustieteen kandidaatti Leena Mäkijärvi, professori Lea Pulkkinen ja lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen.

Suomessa on yli 1 100 000 lasta ja nuorta, mikä on noin 23 prosenttia väestöstä. Vuosittain syntyy noin 65 000 lasta ja väestö kasvaa noin 20 000. Pääosa lapsista, noin 85 prosenttia, asuu kahden huoltajan perheessä. Yksinhuoltajaperheissä asuu vajaat 14 prosenttia lapsista ja kodin ulkopuolelle on sijoitettu vajaa prosentti. Vuotuinen huostaanottojen määrä on noin 1 500.

Työttömyys koskettaa myös lapsia. Vuonna 1994 lapsia, joilla toinen tai molemmat vanhemmat olivat työttömiä, oli noin 250 000, mikä on yli viidennes lapsista. Toimeentulotukea saavista henkilöistä oli samana vuonna lapsia noin 150 000, mikä oli noin 13 prosenttia lasten koko määrästä. Kun toimeentulotukea sai hieman yli 10 prosenttia koko väestöstä, oli lasten osuus yli väestön keskiarvon eli lapsiperheet käyttivät keskimääräistä enemmän toimeentulotukea. Toimeentulotuen tarvetta aiheuttavista tekijöistä tärkein on työttömyys.

Pitkäaikaissairaita lapsia on väestöstä yli 10 prosenttia. Pääosa sairauksista on allergioita. Toisaalta eräissä tutkimuksissa on todettu, että suhteellisen suuri osa lapsista tarvitsisi mielenterveyden tukitoimia.

Lähes 90 prosenttia 15―17-vuotiaista on koulutuksessa ja noin 6 prosenttia työssä tai työttöminä. Tämän ikäiset ovat yleensä jo suorittaneet oppivelvollisuutensa. Huolestuttavin tämän ikäisistä on se noin 5 prosentin joukko, joka tilastojen mukaan ei ole koulutuksessa eikä työvoimassa. Toisaalta heistäkin osa on hakeutumassa koulutukseen osallistumatta työelämään. Vuosittain peruskoulututkinnon jättää suorittamatta pari sataa kustakin ikäluokasta.

Suomalaisen yhteiskunnan tilaa on viime vuosina leimannut lama. Tämä on heijastunut vahvasti myös lasten elämään. Voimakkaimmin lapsiin vaikuttaneita tekijöitä ovat todennäköisesti vanhempien työttömyys ja siitä seurannut perheiden taloudellinen ahdinko sekä lapsille suunnattuihin palveluihin, ennen kaikkea koulutoimeen ja päivähoitoon, kohdistuneet leikkaus- ja säästötoimenpiteet. Nykyinen korkea työttömyys koskettaa vuoden aikana kaikkiaan huomattavasti suurempaa määrää ihmisiä kuin työttömien määrä yksinään osoittaa, ja vastaavasti huomattavasti suurempaa lasten määrää.

Kuntien kiristynyt talous on pakottanut niitä säästämään myös lapsiin kohdistuvissa palveluissa. Yleensä kunnat ovat itse ratkaisseet sen, miten säästöt toteutetaan, joten yhtenäistä linjaa ei voida esittää. Valiokunnan saamien tietojen mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että osittain on säästetty vaikeimmissa ja haavoittavimmissa olosuhteissa elävien lasten kustannuksella muun muassa tukiopetuksessa, erityisopetuksessa, lastensuojelussa, lastenpsykiatriassa ja vammaishuollossa. Kunnat ovat valinneet usein säästötoimenpiteiden kohteiksi lapsille ja perheille tarkoitetuista palveluista erityisesti ehkäisevät palvelut kuten kasvatus- ja perheneuvolat, kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon. Toisaalta suuria leikkauksia ei ole voitu toteuttaa puuttumatta koko lapsiväestön olosuhteisiin esimerkiksi ryhmäkokojen suurentamisella. Leikkaukset ovat suuntautuneet myös koulun toiminnan laatua korottaviin toimintoihin, jotka eivät palvele suoraan opetustoimintaa, kuten kerhotunteihin.

Lasten ja nuorten asemaan vaikuttavat voimakkaasti myös yhteiskunnan kehittämistä ja ympäristön tilaa koskevat kysymykset. Monissa tällaisissa kysymyksissä ratkaisut vaikuttavat enemmänkin vielä syntymättömiin sukupolviin kuin elossa oleviin, joten lapsipoliittista päätöksentekoa ei voida erottaa oikeastaan mistään yhteiskunnallisesta päätöksenteosta.

Yleisesti ottaen tehokkainta suojelua, myös lasten suojelua, on ehkäisevä toiminta. Vaikka aina tarvitaan myös korjaavia ja hoitavia toimenpiteitä, on pitkällä aikavälillä tehokkainta, halvinta ja inhimillisesti parasta estää ongelmien syntyä. Myös tämä näkökohta ulottuu kaikkeen toimintaan siten, että sillä on vaikutusta myös ylisukupolvisesti.

Erityyppisten perheiden tulojen muuttumista kuvaavat barometrit osoittavat yleensä, että 1990-luvun aikana lapsiperheet, erityisesti yksinhuoltajat, ovat selvinneet suhteellisesti huonoimmin. Muutokset eivät ole jyrkkiä, mutta lapsiperheiden osalta kehitys on heikompaa kuin muissa tulonsaajaryhmissä.

Perus- ja ihmisoikeudet koskevat kaikkia, myös lapsia ja nuoria. Lapsiin ja nuoriin erityisesti kohdistuvina perus- ja ihmisoikeuksina pidetään oikeutta osuuteen yhteiskunnan voimavaroista, oikeutta osallistua päätöksentekoon ja oikeutta saada suojaa ja huolenpitoa. Lisäksi koulutukselliset oikeudet luonteensa takia kohdistuvat yleensä enemmän lapsiin ja nuoriin kuin aikuisiin.

Suomen vastikään uudistetussa perusoikeusjärjestelmässä on erityisesti vahvistettu lapsen oikeus tulla kuulluksi myös itsenäisenä subjektina (5 §) sekä yhteiskunnan velvollisuus tukea perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu (15 a §). Yleisistä yhdenvertaisuutta ja toimeentulon turvaamista koskevista säännöksistä seuraa myös yhteiskunnan velvollisuus huolehtia siitä, että lapset saavat osuutensa yhteiskunnan voimavaroista. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä säädettiin myös koulutukseen kuuluvista oikeuksista.

Lapsen oikeus tulla kuulluksi on vaihtelevalla tavalla toteutettu eri laeissa. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön mukaan on aina otettava huomioon lapsen mielipide, jonka painoarvo arvioidaan lapsen kehittyneisyyden mukaan. Tapaamisoikeutta ei voida toimeenpanna vastoin 12 vuotta täyttäneen lapsen tahtoa. Lastensuojelulaissa on useampia ikärajoja, ja muun muassa koululainsäädännössä on eräät muutoksenhaku- ja vaikuttamisoikeudet kytketty kouluasteeseen ja sen myötä käytännössä noin 12 vuoden ikään.

Selonteossa todetaan, että lapsen määräämisoikeus on lastensuojeluasioissa epäjohdonmukaisesti ja puutteellisesti säännelty. Lapsen mielipiteen esilletulon turvaaminen ja itsemääräämisoikeuden säätely iän ja kehitystason mukaisesti on tärkeää. Samalla on kuitenkin otettava huomioon, että myös vanhempien vaikuttamismahdollisuudet on turvattava 12-vuotiaankin lapsen osalta. Lapsella ei tule olla ehdotonta oikeutta kieltäytyä esimerkiksi lastensuojelutoimenpiteistä vastoin vanhempiensa tahtoa.

Tahdosta riippumatta annettavassa hoidossa on myös lapsen mielipide aina selvitettävä. Vapaudenriistoa koskevat perus- ja ihmisoikeusnormit edellyttävät mahdollisuutta saattaa tällainen asia tuomioistuimen käsiteltäväksi myös silloin, kun kyse on terveydenhuollon tai lastensuojelun perusteella tapahtuvasta vapaudenriistosta. Näissä tilanteissa on erityisen perusteltua laajentaa lapsen ja nuoren itsenäistä muutoksenhakuoikeutta vanhempien käyttämien oikeusturvakeinojen rinnalla.

Ensisijainen vastuu lapsesta on aina lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla. Tämä on myös lapsia koskevan lainsäädännön läpikäyvä periaate, joka ilmenee niin lapsen huoltoa, päivähoitoa kuin koulutusta koskevasta lainsäädännöstä. Vanhempien aseman ensisijaisuus lapsen huoltajina korostaa myös perheen asemaa ja merkitystä. Samalla on tärkeää kuitenkin painottaa sitä lastensuojelulaista ilmenevää periaatetta, jonka mukaan kaikilla viranomaisilla ja yleisestikin on velvollisuus ilmoittaa viranomaisille siitä, että lapsi elää lastensuojelutoimenpiteitä vaativissa olosuhteissa.

Yhteiskunnan velvollisuus huolehtia siitä, että lapsen huolenpidosta vastuussa olevilla on tähän huolenpitoon tosiasialliset mahdollisuudet, on voimakkaasti sidoksissa yhteiskunnan taloudellisiin voimavaroihin. Ottaen huomioon lasten merkityksen yhteiskunnan kehittämisessä sekä sen seikan, että vaille tarpeellista huolenpitoa jäänyt lapsi saattaa aiheuttaa yhteiskunnalle vuosien tai vuosikymmenien huoltovelvoitteen erilaatuisten laitosten asiakkaana, on lapsiin kohdistettujen voimavarojen liiallinen säästäminen epäjohdonmukaista ja yhteiskunnalle huomattavan vahingollista jo taloudellisestikin. Tästä syystä valiokunta pitää tärkeänä lapsiin kohdistuvien palvelujärjestelmien sekä lapsiperheiden tuen ja tulonsiirtojen asianmukaista tasoa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy sivistysvaliokunnan lausunnossa esitettyihin koulutusta ja opetusta koskeviin näkökohtiin ja pitää tärkeänä sen ehdotusten toteuttamista.

Koulua voidaan pitää lasten ja nuorten peruspalveluna. Niin yleissivistävän kuin ammatillisenkin koulutuksen tehtävänä on muun muassa antaa arvopohjaa elämälle sekä luoda edellytyksiä persoonallisuuden kasvulle ja yhteiskunnassa ja työelämässä toimimiseen. Siksi pitkällä aikavälillä koulu ja koulutus ovat tehokkainta ja monipuolisinta lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa vaikuttamista, ja siksi niiden on myös luotava kykyä ja halua oppimiseen sekä heijastettava suvaitsevaisuutta, kriittisyyttä ja moniarvoisuutta. Näkökohta korostaa myös, miten tärkeää on antaa koko ikäluokalle sekä riittävä yleissivistävä että työelämässä toimimiseen valmistava koulutus.

Lama on merkinnyt ainakin osittain tukiopetukseen kohdistettujen voimavarojen leikkaamista ja varsinkin osa-aikaisen erityisopetuksen käytön supistamista. Näissä suhteissa on erityisen kiireellistä purkaa tehtyjä säästöpäätöksiä ja kohdentaa voimavaroja oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille. Nämä toimet tukevat myös kaikkien oikeutta oppia rauhallisessa ympäristössä ja antavat opettajalle aikaa ottaa huomioon luokan kaikki oppilaat. Pitkän aikavälin toimenpiteenä tulee lisätä opettajien taitoja erityispedagogiikan alalla.

Koulun tehtävänä on myös tukea eri kulttuureihin kuuluvien lasten sopeutumista suomalaiseen kulttuuriin, vahvistaa lasten omaa kansallista identiteettiä ja saattaa valtakulttuuriin kuuluvat hyväksymään kielelliset, etniset, kansalliset ja muut vähemmistöt sekä muun muassa vammaiset. Vähemmistöt saattavat kokemusten mukaan olla vielä toisessakin polvessa yllättävän irrallisia kotimaansa tavoista ja arvoista. Koulun mahdollisuuksia selviytyä tästä tehtävästä on tuettava myös opettajien koulutuksella.

Päivähoidolla eri muodoissaan on tärkeä merkitys perhe- ja työelämän yhteensovittamiselle. Lasten kannalta päivähoidon on taattava turvallinen ja oppimiseen kannustava yhteisö päiväkoteina, perhepäivähoitona tai muuna toimintana. Perheiden valinnanmahdollisuuksien luomisesta lähtevät, lapsen kotona tapahtuvaa hoitoa tukevat järjestelyt ovat myös tärkeä osa palvelujärjestelmää. Tässä tapahtuneet leikkaukset ovat vaikeuttaneet perheiden valinnanmahdollisuuksien toteutumista varsinkin nuorimpien lasten osalta.

Päivähoidon sisällöllisiin tekijöihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Erityisesti on korostettava esiopetusta, jolla voidaan merkittävästi parantaa koulutulokkaiden oppimistaitoja sekä lisätä tasa-arvoisia mahdollisuuksia käyttää hyödyksi opetusta. Esiopetuksen on oltava maksutonta sekä koulussa että päivähoidossa.

Lastentarhanopettajien perus- ja jatkokoulutuksessa voidaan tehokkaasti ja pitkäjänteisesti luoda edellytyksiä päivähoidon laadullisten tekijöiden varmistamiselle. Tätä kautta voidaan myös kouluttaa opettajat ymmärtämään kulttuurivähemmistöjen erityisiä tarpeita ja siirtämään jo varhaisessa vaiheessa lapsille edellytykset toimia suvaitsevasti yhä monikulttuurisemmassa ympäristössä.

Suomalaiset voivat olla ylpeitä maailman pienimpiin kuuluvasta lapsikuolleisuudesta. Useiden arvioiden mukaan neuvolajärjestelmällä on keskeinen osa tässä saavutuksessa. Siksi on tärkeää säilyttää tämä osaaminen, samalla kun väestövastuun keinoin pyritään yleiseen terveydenhuollon tehostamiseen ja laadun kohottamiseen. Samantyyppisesti neuvoloiden kanssa koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto saavuttavat kattavasti lasten ja nuorten ikäluokat ja antavat mahdollisuudet ehkäisevään terveydenhuoltoon ja sairauksien varhaiseen toteamiseen. Kouluterveydenhuolto näyttää myös nauttivan nuorten luottamusta heidän kokiessaan tarvetta saada alan palveluja ja tietoa. Peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa terveydenhoitajan pitäisi olla tavoitettavissa riittävän usein, suurissa kouluissa mieluiten päivittäin.

Neuvolatoiminnan ehkäisevään työhön kuuluu kiinteänä osana tulevien vanhempien valmentaminen. Voimavarat tähän työhön on varmistettava, koska kyse on ehkäisevän työn sellaisesta muodosta, jossa voidaan löytää myös potentiaalisia ongelmatapauksia ja päästä varhaisessa vaiheessa vaikuttamaan lasten ja heidän vanhempiensa kannalta positiiviseen tulokseen pääsemiseen.

Terveydellisesti suurimmat määrälliset ongelmat näyttävät olevan terapiapalveluissa ja lastenpsykiatriassa. Vaikka näiden alojen koulutus on tehokasta, on varsinkin avopalveluissa ja esimerkiksi perheiden kriisien, avioerojen ja muiden lapsia henkisesti koettelevien tilanteiden neuvonta- ja tukipalveluissa vajausta. Ongelmia liittyy myös sovittelun toimittamiseen huoltajuus- ja tapaamiskiistoissa. Mielenterveyskeskukset tulisi ilmeisesti kytkeä selvemmin osaksi muuta terveydenhuoltojärjestelmää samalla säilyttäen niiden ammatillinen osaaminen.

Huumeiden käytön vuoksi tai muusta syystä itsetuhoisesti käyttäytyvän nuoren tahdosta riippumaton hoito tulee tarvittaessa voida toteuttaa tehokkaasti ja nopeasti kuitenkin samalla huolehtien oikeusturvasta ja nuoren henkilön aseman erityisestä huomioon ottamisesta.

Lastensuojelun oikea-aikainen, tehokas, oikeusturvan takaava ja kohtuuteen pyrkivä toimeenpano on tärkeää sille noin viiden prosentin osuudelle ikäluokasta, joka on tai jonka tulisi olla lastensuojelun asiakkaana. Lastensuojelussa korostuu erityisesti tarve eri hallinnonhaarojen yhteistyöhön. Se edellyttää myös rohkeaa vastuunottoa viranomaiselta sekä lastensuojelutoimenpiteeseen ryhdyttäessä että siitä pidättäydyttäessä. Kynnys asioiden esille ottamiseen on asetettava lapsen suojelun kannalta juuri oikein ja myös kestettävä niin asiallinen puuttuminen kuin mahdollinen painostus asioiden hoitamiseen. Lastensuojelussa korostuu myös välttämättömyys terveydenhuollon tapaan saada palveluja ympäri vuorokauden ja vuoden. Tämän johdosta pitää nopeasti käynnistää selvitys lastensuojelupäivystyksen järjestämisestä.

Lastensuojelun monet kysymykset edellyttävät pätevää ammattihenkilöstöä ja moniammatillista työotetta sekä kykyä tulkita lapsen kokemuksia esimerkiksi pahoinpitely- ja insestikysymyksissä. Näyttökysymykset ovat monesti erityisen vaikeita lastensuojelussa. Tästä syystä siinä on joustavasti käytettävä eri alojen asiantuntemusta moniammatillisina yhteisöinä.

Lastensuojelussa on tärkeää koko perheen hoitaminen. Lastensuojelussa on käytettävä myös hyväksi isovanhempia ja muita lapselle läheisiä henkilöitä. Lastensuojelun tarve syntyy useimmiten vanhempien mielenterveysongelmista ja päihdyttävien aineiden väärinkäytöstä, väkivaltaisuudesta tai lasten huolenpidon laiminlyönnistä. Voimakas puuttuminen vanhempien toimintaan ja asenteisiin on parasta lastensuojelua. Perheen tukemisella vältetään raskaimpien toimenpiteiden käyttö ja yhteistoiminnalla muiden palvelujärjestelmien kuten päivähoidon ja koulun kanssa saadaan lapselle sellainen tukiverkosto, että lapsen kannalta ongelmallisesta vanhemman käyttäytymisestä huolimatta lapsi kokee saavansa apua ja voi kokea olonsa turvalliseksi. Perheen tilanteen huomioon ottaminen lastensuojelussa ei kuitenkaan yksin ole riittävää, vaan lasten aseman havaitsemiseen on annettava koulutusta sosiaali- ja terveystoimessa, jotta vanhempaa hoidettaessa osataan aktiivisesti ottaa myös lapsi huomioon.

Alkoholistiäitien FAS-lapset ovat määrällisesti vähäinen, mutta kuitenkin inhimillisesti vaikea ja valiokunnan saamien tietojen mukaan nopeasti yleistyvä ongelma. Selonteossa pohditaan, pitäisikö alkoholistiäidin sikiötä voida suojella tarvittaessa äitiin kohdistuvin pakkotoimin. Kysymys asettaa vaikealla tavalla vastakkain äidin vapausoikeudet ja lapsen oikeuden terveeseen elämään. Tahdosta riippumatta annettava hoito sisältää sen riskin, että päihdeongelmainen äiti ryhtyy karttamaan äitiysneuvolaa ja terveysviranomaisia, jolloin tilanne vain vaikeutuu. Viranomaisten tulee tehostetusti etsiä potentiaalisia FAS-lasten synnyttäjiä ja varsinkin neuvoloiden kautta annettavalla valistuksella ja jopa painostuksella ja ”suostuttelevalla pakolla” pyrkiä hillitsemään ja ehkäisemään odottavan äidin alkoholinkäyttöä silloin, kun on syytä pelätä FAS-syndrooman syntyä. Jos alkoholistiäiti ei ole halukas yhteistyöhön ja jos on ilmeistä, että lapsi tulisi syntymään vammautuneena, ovat myös tahdonvastaiset hoitotoimet äärimmäisenä keinona oikeutettuja. On ryhdyttävä toimenpiteisiin päihdehuoltolain muuttamiseksi sikiönsuojelun paremmin huomioon ottavaksi.

Valiokunta tukee selontekoon liittyvää ehdotusta erityisen lapsiasiavaltuutetun viran perustamisesta. Lapsiasiavaltuutetun toimialan tulee olla yleinen. Hänellä tulee olla mahdollisuudet vaikuttaa viranomaisten päätöksiin ja yleisiin yhteiskunnassa vallitseviin asenteisiin ja toimintatapoihin siten, että lasten asema ja oikeudet tulevat otetuiksi huomioon kaikessa päätöksenteossa. Lapsiasiavaltuutetulle on taattava riittävät voimavarat ja mahdollisuus laajasti vaikuttaa lasten asemaa koskevaan päätöksentekoon kaikilla elämänalueilla. Kun toimialue on koko maa ja kun päätöksiä tehdään monessa eri pisteessä, tulee esimerkiksi lääninhallituksille antaa mahdollisuus ohjein, neuvoin ja informaatiolla vaikuttaa kuntien lapsia koskevaan päätöksentekoon. Tässä suhteessa on tärkeää luoda muun muassa lapsiasiavaltuutetulle kiinteät yhteydet valtion aluehallintoon sekä riittävässä määrin myös kuntiin.

Lapsen etua yksittäistapauksessa valvomaan ja lapsen omaa toimintaa tukemaan tulee nykyistä keveämmin hallinnollisin menettelyin voida asettaa uskottu mies silloin, kun lapsen etu on ristiriidassa huoltajan edun kanssa tai kun lapsi muutoin tarvitsee edustajaa tai avustajaa tuomioistuimessa tai viranomaisessa. Valiokunta tukee selonteossa esitettyä uskottu mies -menettelyn kehittämistä.

Sosiaalitoimen palveluja yleensä ja lastensuojelun palveluja erityisesti tulisi olla saatavissa sellaisena aikana ja sellaisessa määrin kuin tarve edellyttää. Tällä perusteella tulee tarkastella muun muassa viranomaisten palvelujen saatavuutta ja mitoitusta, palvelussuhteen ehtoja sekä virastojen ja laitosten aukioloaikoja. Myös sosiaalitoimeen on luotavissa väestövastuuperusteella toimiva järjestelmä, johon liittyy riittävä päivystys. Kuntien toiminnan asianmukaisuutta tulee seurata ja on selvitettävä, onko tarpeellista osittain palauttaa lääninhallituksille kuntien valvontatehtäviä esimerkiksi lastensuojelun alalla.

Tietosuojan oikeaan mitoittamiseen ja suojeltavan edun suhteuttamiseen hoidon ja huollon tarpeeseen on kiinnitettävä huomiota. Tietosuoja ei saa estää lapsen edun kannalta tarpeellisen tiedon saamista. Sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa on otettava esille velvollisuus ilmoittaa lastensuojelun tarpeesta sekä oikeus saada ja antaa tietoja salassapidon estämättä. Lainsäädäntö on tältä osin saatettava asianmukaiselle tasolle.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella on monissa tapauksissa keskeinen rooli lasten aseman ja oikeuksien toteuttamiseksi avioerotilanteen kiristyessä vanhempien välillä. Myös huostaanotot ja insestitapaukset saattavat vaatia Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta merkittävää panosta lapsen edun turvaamiseksi. Kyseisellä virastolla on oltava riittävät lastenpsykiatriset voimavarat esimerkiksi asiantuntijakonsultaatioiden muodossa.

Lastensuojelun, vammaishuollon ja terveydenhuollon alalla saattaa syntyä sellaisia kustannuksia, joiden johdosta vähäväkiset kunnat pyrkivät välttämään huostaanottoja ja asianmukaista vammaisen sijoittamista sekä joutuvat sairaanhoidon johdosta taloudellisiin vaikeuksiin. Näiden toimien asianmukaisen toimeenpanon varmistamiseksi on tärkeää pikaisesti joko luoda kuntien yhteistoimintaan perustuvia kuntayhtymien rahastoja, joista voidaan kattaa kunnan kantokyvyn ylittävät korkeisiin kustannuksiin johtavat toimenpiteet, tai siirtää kustannukset näiltä osin valtion vastattaviksi.

Eri viranomaisten ja järjestöjen yhteistyöllä voidaan vaikuttaa valtiolliseen ja kunnalliseen päätöksentekoon sekä yhteiskunnassa vallitseviin asenteisiin tavalla, joka edistää lasten aseman huomioon ottamista ja lasten hyvinvointia. Tästä syystä on turvattava eri elämänalueilla toimivien lasten asemaan vaikuttavien ja lapsiperheille ja lapsille palveluja tarjoavien järjestöjen toiminnan voimavarat ja muut toimintaedellytykset. Julkisen vallan tulee myös harjoittaa yhteistyötä järjestöjen kanssa ja käyttää päätöksenteon valmistelussa hyväkseen niiden asiantuntemusta. Raha-automaattiyhdistyksen merkitys monien kokeilujen rahoittajana on suuri, ja sen kautta muun muassa lapsiasiatoimintaan suunnattavien varojen riittävyys on turvattava.

Lapsipoliittisella tutkimuksella voidaan edistää yhteiskunnan hyvinvointia pitkällä aikavälillä, mistä syystä sen voimavarat on turvattava. Erityisen tärkeältä tuntuisi myös monitieteellisten hankkeiden edistäminen ja aikaansaaminen. Tärkeää on myös tutkimuksen ja siihen liittyvien kokeilujen tulosten julkistaminen ja muu levittäminen, jotta kokemukset hyödyttävät koko maata.

Tilastointi näyttää monessa tapauksessa perustuvan aikuisten tarpeisiin tai lapsia koskeva tieto syntyvän vain sivutuotteena silloinkin, kun tiedon keruun ja tuottamisen perusteen pitäisi olla nimenomaan tai myös lapsi. Tähän näkökohtaan on kiinnitettävä huomiota, jotta lapsipoliittinen päätöksenteko voidaan perustaa mahdollisimman tarkoituksenmukaiseen materiaaliin.

---

Valiokunta edellyttää hallituksen talousarvion ja lainsäädännön valmistelussa huolehtivan lasten, nuorten ja lapsiperheiden aseman oikeudenmukaisesta kehittämisestä. Lasten ja nuorten tulevaisuudelle ovat koulu ja maksuton esiopetus keskeisiä palveluja ja tärkeä väylä elämänhallinnan saavuttamiseen. Neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon erityisosaaminen on voitava säilyttää väestövastuista palvelurakennetta kehitettäessä. Näin taataan perheille, lapsille ja nuorille palvelut, jotka ehkäisevät erityisen tehokkaasti ongelmia ja ohjaavat varhaisessa vaiheessa hoitoon. Ne ovat siksi kokonaistaloudellisesti perusteltuja.

---

Sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää kunnioittavasti lausuntonaan,

että eduskunta päättäisi saattaa edellä esitetyn mietinnön valtioneuvoston tietoon.

Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 1996

---

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Jouko Skinnari /sd, varapuheenjohtaja Maija Perho /kok, jäsenet Anne Huotari /vas, Jorma Huuhtanen /kesk, Liisa Hyssälä /kesk, Timo Ihamäki /kok, Kari Kantalainen /kok (osittain), Paula Kokkonen /kok (osittain), Mikko Kuoppa /va-r, Eero Lämsä /kesk (osittain), Pirkko Peltomo /sd (osittain), Margareta Pietikäinen /r, Maija Rask /sd (osittain), Osmo Soininvaara /vihr, Marjatta Vehkaoja /sd ja Marja-Leena Viljamaa /sd (osittain) sekä varajäsen Juhani Alaranta /kesk (osittain).

---