Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

SiVM 5/2003 vp - HE 119/2003 vp
Hallituksen esitys laiksi Suomen Akatemiasta annetun lain 7 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 4 päivänä marraskuuta 2003 lähettänyt sivistysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi Suomen Akatemiasta annetun lain 7 §:n muuttamisesta ( HE 119/2003 vp ).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

  • korkeakouluneuvos Juhani Hakkarainen , opetusministeriö
  • ylijohtaja Juha Sarkio , Suomen Akatemia

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan Suomen Akatemiasta annettua lakia muutettavaksi uuden valtionavustuslain voimaantulon vuoksi siten, että siihen lisätään viittaus valtionavustuslakiin. Muutoksenhakua koskevia valtionavustuslain säännöksiä ei sovellettaisi valtionavustuksen myöntämistä koskevaan Suomen Akatemian päätökseen. Valtionavustuslain mukainen muutoksenhaku olisi kuitenkin käytettävissä, kun on kysymys jo myönnetyn valtionavustuksen maksatuksen keskeyttämisestä, palauttamisesta tai takaisinperinnästä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana seuraavin huomautuksin.

Ehdotus sisältää valituskiellon avustuksen myöntämisen osalta. Valiokunta viittaa eräiden kulttuurihallintoa koskevien valtionavustussäännösten muuttamisesta antamaansa mietintöön ( SiVM 3/2002 vp — HE 21/2002 vp) ja to­teaa, että avustuksen myöntäminen perustuu viranomaisen harkintaan sekä käytettävissä oleviin määrärahoihin. Kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta apurahan saamiseen.

Perustuslakivaliokunta on valituskieltoja koskevissa lausunnoissaan katsonut, että jos etuuden saaminen riippuu kokonaan viranomaisen harkinnasta, käytettävissä olevista määrärahoista tai esimerkiksi suunnitelmista, kysymyksessä ei yleensä voi olla kiinteydeltään tai oikeussuojan tarpeeltaankaan niin vahva oikeus, että se kuuluisi perustuslain 21 §:n 1 momentin alaan (esim. PeVL 16/2000 vp).

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella sivistysvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2003

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Kaarina Dromberg /kok
vpj. Sinikka Hurskainen /sd
jäs. Esko Ahonen /kesk
Tuomo Hänninen /kesk
Jyrki Katainen /kok
Rauno Kettunen /kesk
Minna Lintonen /sd
Mikaela Nylander /r
Kirsi Ojansuu /vihr
Aila Paloniemi /kesk
Marja Tiura /kok
Jutta Urpilainen /sd
Raija Vahasalo /kok
Unto Valpas /vas
vjäs. Minna Sirnö /vas (osittain)

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Marjo Hakkila

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.