Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

MmVM 6/1994 - HE 59/1994
Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö n:o 6 hallituksen esityksestä laiksi jäkälän maastaviennistä annetun lain kumoamisesta

Eduskunta on 26 päivänä huhtikuuta 1994 lähettänyt maa- ja metsätalousvaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen n:o 50.

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina nuorempi hallitussihteeri Marketta Lehtonen maa- ja metsätalousministeriöstä, toimistopäällikkö Seppo Niiniaho metsähallituksesta ja puheenjohtaja Reino Rossi Jäkälänviejäin yhdistyksestä.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan kumottavaksi jäkälän maastaviennistä annettu laki, jonka nojalla jäkälän maastavienti on ollut virallisen valvonnan alaista. Lain mukaan maasta saadaan viedä jäkälää, joka on todettu laadultaan kelvolliseksi. Esityksessä katsotaan, että laki on vanhentunut ja että laissa edellytetty viranomaisvalvonta ei ole tarpeellista. Lisäksi tuodaan esiin, että Euroopan taloudellisessa integraatiossa vapaa kauppa ja tavaroiden vapaa liikkuvuus muodostavat keskeisen periaatteen.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 1995 alusta.

Hyvän laatutason säilyttämiseksi jäkälän maastaviennissä valiokunta pitää tarpeellisena, että kasvintuotannon tarkastuskeskus tarjoaa vastaisuudessa Jäkälänviejäin yhdistykselle mahdollisuuden vientijäkälän laatuluokitukseen siten, että siitä aiheutuvat kustannukset tulevat jäkälänviejien vastattaviksi.

Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää lakiehdotusta tarpeellisena ja puoltaa sen hyväksymistä edellä esitetyin huomautuksin.

Valiokunta ehdottaa kunnioittaen,

että lakiehdotus hyväksyttäisiin muuttamattomana.

Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 1994


Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja S-L. Anttila, varapuheenjohtaja Iivari, jäsenet Järvilahti, Kalli, Kohijoki, Koistinen, Koski, Ollila, Polvinen, Pulliainen, Rajamäki, Rinne, Saario, Urpilainen ja Westerlund sekä varajäsen Laakkonen.


Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.