Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ( HE 18/2019 vp ): Asia on saapunut hallintovaliokuntaan mietinnön antamista varten. Asia on lisäksi lähetetty perustuslakivaliokuntaan lausunnon antamista varten. 

Asiasta on annettu seuraava lausunto: 

perustuslakivaliokunta  PeVL 7/2019 vp

Valiokunta on kuullut: 

• osastopäällikkö, ylijohtaja  Jorma  Vuorio  - sisäministeriö
• erityisasiantuntija  Tuuli  Tuunanen  - sisäministeriö
• erityisasiantuntija  Suvi  Pato-Oja  - sisäministeriö
• rajavartioylitarkastaja  Anne  Ihanus  - sisäministeriö
• rikostarkastaja  Jari  Nyström  - sisäministeriö
• neuvotteleva virkamies  Heli  Heikkola  - sisäministeriö
• lainsäädäntösihteeri  Tommy  Walkila  - ulkoministeriö
• lainsäädäntöneuvos  Virpi  Korhonen  - oikeusministeriö
• lainsäädäntöneuvos  Niklas  Vainio  - oikeusministeriö
• johtava asiantuntija  Juha-Pekka  Suomi  - työ- ja elinkeinoministeriö
• apulaistietosuojavaltuutettu  Jari  Råman  - tietosuojavaltuutetun toimisto
• toimistopäällikkö  Rainer  Hiltunen  - Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto
• johtava asiantuntija  Katariina  Lehtola  - Maahanmuuttovirasto
• ylitarkastaja  Antti  Helin  - Maahanmuuttovirasto
• ylitarkastaja  Markus  Suutari  - Maahanmuuttovirasto
• tiedonhallintapäällikkö  Annina  Hautala  - Poliisihallitus
• päälakimies  Jan  Sjöblom  - suojelupoliisi
• ylitarkastaja  Antti  Wahlroos  - suojelupoliisi
• professori  Olli  Mäenpää 
• professori  Tomi  Voutilainen 

Valiokunta on saanut kirjallisen lausunnon: 

• Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
• valtiovarainministeriö
• oikeuskanslerinvirasto
• korkein hallinto-oikeus
• Rikosseuraamuslaitos
• Joutsenon vastaanottokeskus
• Tulli
• Uudenmaan maistraatti
• Verohallinto
• Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
• Uudenmaan TE-toimisto
• Kansaneläkelaitos
• ETU – edustajat turvapaikanhakijalapsille ry
• Pakolaisneuvonta ry
• Suomen Punainen Risti

Valiokunta on saanut ilmoituksen, ei lausuttavaa: 

• Helsingin hallinto-oikeus
• Suomen Asianajajaliitto

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa. Lakia sovellettaisiin henkilötietojen käsittelyyn maahanmuuton hallinnonalalla. Laki korvaisi ulkomaalaisrekisteristä annetun lain, joka ehdotetaan kumottavaksi. Ehdotettavaan lakiin keskitettäisiin henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely maahanmuuton hallinnonalan muista laeista. Esitykseen liittyvät ehdotukset laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain, säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain, kotoutumisen edistämisestä annetun lain, kansalaisuuslain, ulkomaalaislain, Maahanmuuttovirastosta annetun lain, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain, turvallisuusselvityslain ja Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain muuttamisesta. Lisäksi esitykseen liittyvät teknisiä muutoksia sisältävät ehdotukset laeiksi henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain, henkilökorttilain, lentoliikenteen matkustajarekisteritietojen käytöstä terrorismirikosten ja vakavan rikollisuuden torjunnassa annetun lain, henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain, verotusmenettelystä annetun lain, väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain ja valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain muuttamisesta.  

Tavoitteena on, että jatkossa henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa säädettäisiin yhdessä nykyaikaisen henkilötietolain vaatimukset täyttävässä laissa, joka täydentää Euroopan unionin tietosuoja-asetusta, tietosuojalakia ja henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia.  

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia muutettaisiin siten, että siihen keskitettäisiin maahanmuuttohallinnon asiakirjojen salassapitoa koskeva sääntely.  

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Laki Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2020. 

Yleistä

Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa (1. lakiehdotus, maahanmuuttohallinnon henkilötietolaki). Ehdotettu laki korvaa ulkomaalaisrekisteristä annetun lain ( 1270/1997 , jäljempänä ulkomaalaisrekisterilaki) sekä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettuun lakiin ( 746/2011 , jäljempänä vastaanottolaki), säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annettuun lakiin ( 116/2002 , jäljempänä säilölaki) ja kotoutumisen edistämisestä annettuun lakiin ( 1386/2010 , jäljempänä kotoutumislaki) sisältyvät rekisterisäännökset. Esityksen tavoitteena on, että henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa säädetään yhdessä, nykyaikaisen henkilötietolain vaatimukset täyttävässä laissa. 

Esitys on osa Suomen tietosuojalainsäädännön uudistamista. Sen taustalla ovat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (jäljempänä tietosuoja-asetus) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/680 luonnollisten henkilöiden suojelusta toimivaltaisten viranomaisten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä rikosten ennalta estämistä, tutkimista, paljastamista tai rikoksiin liittyviä syytetoimia tai rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanoa varten sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja neuvoston puitepäätöksen 2008/977/YOS kumoamisesta (jäljempänä rikosasioiden tietosuojadirektiivi). 

Tietosuoja-asetus on suoraan sovellettavaa oikeutta. Tietosuoja-asetus sisältää kuitenkin tietyiltä osin kansallista liikkumavaraa. Kansallisella lailla voidaan täsmentää henkilötietojen käsittelyn oikeusperustaa ja käsittelyn sisältöä sekä esimerkiksi tiettyjen edellytysten vallitessa poiketa rekisteröidyn oikeuksista. Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta säädetään tarkemmin 6 artiklassa. Asetuksen 9 artiklan nojalla voidaan antaa tarkempia säännöksiä myös erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien henkilötietojen käsittelystä. Perustuslakivaliokunta on korostanut, että siltä osin kuin Euroopan unionin lainsäädäntö edellyttää kansallista sääntelyä tai mahdollistaa sen tätä kansallista liikkumavaraa käytettäessä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset ( PeVL 14/2018 vp ). 

Rikosasioiden tietosuojadirektiivin mukaan jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa säännellään direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa henkilötietojen käsittelyä, on täsmennettävä ainakin käsittelyn tavoitteet, käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn tarkoitukset. Direktiivissä asetetaan eräänlainen minimitaso. Perustuslakivaliokunta on tietosuojauudistuksen yhteydessä ( PeVL 14/2018 vp ) todennut, että direktiivi ei sisällä sellaista yksityiskohtaista sääntelyä, joka muodostaisi riittävän säännöspohjan perustuslaissa turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Sääntelyä on siten täydennettävä kansallisella lailla. 

Tietosuoja-asetuksen soveltaminen on alkanut 25.5.2018. Kansallisesti tietosuoja-asetusta täsmentää ja täydentää 1.1.2019 voimaan tullut tietosuojalaki ( 1050/2018 ). Tietosuojalaki on korvannut Suomessa vuodesta 1999 sovelletun henkilötietojen käsittelystä annetun lain ( 523/1999 ). Rikosasioiden tietosuojadirektiivi on pantu kansallisesti täytäntöön 1.1.2019 voimaan tulleella henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetulla lailla ( 1054/2018 , jäljempänä rikosasioiden tietosuojalaki). Maahanmuuttohallinnon henkilötietolaki on tietosuojan yleislainsäädäntöä täydentävä erityislaki. 

Sekä maahanmuuttohallinnon toimintaympäristössä että henkilötietojen suojaa koskevassa sääntelytavassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, joiden vuoksi ulkomaalaisrekisterilaki on osin vanhentunut eikä kaikilta osin vastaa enää tarkoitustaan. Lisäksi se, että maahanmuuttohallinnon rekisterisääntelyä sisältyy useisiin eri lakeihin, tekee kokonaisuudesta pirstaleisen. Myös digitalisaatio asettaa vaatimuksia henkilötietojen käsittelylle tilanteessa, jossa palvelutuotannossa on siirrytty asiakirjakeskeisestä tiedonhallinnasta asiakeskeiseen tiedonhallintatapaan. Keskiössä ei enää ole säätäminen rekistereistä, tietojärjestelmistä tai asiakirjoista, vaan siitä, millä perusteella ja miten henkilötietoja käsitellään niin, että tarvittava tieto on käytettävissä yksityisyyden suojaa kunnioittaen ja sen toteutuminen varmistaen. 

Esityksen taustalla on hallituksen vuoden 2018 valtiopäivillä eduskunnalle antama esitys ( HE 224/2018 vp ) laiksi henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Perustuslakivaliokunta antoi esityksestä lausunnon PeVL 62/2018 vp . Esitys kuitenkin raukesi valtiopäivien päättymisen ja toimitettujen eduskuntavaalien johdosta ( EK 56/2018 vp ). Nyt käsiteltävänä oleva esitys HE 18/2019 vp on laadittu rauenneen hallituksen esityksen pohjalta. Esitystä on sen perustelujen mukaan korjattu perustuslakivaliokunnan lausunnon sekä asiassa järjestetyn uuden lausuntokierroksen pohjalta muun muassa täydentämällä automatisoituja yksittäispäätöksiä koskevaa sääntelyä ja täsmentämällä viranomaisten erillisyysperiaatteen toteutumista yhteisrekisterinpitäjien osalta. Lisäksi esitystä on muutettu aiemmasta keskittämällä maahanmuuttohallinnon salassapitoa koskeva sääntely julkisuuslakiin. Esitykseen on tehty myös eräitä muita täsmennyksiä. 

Perustuslakivaliokunta on antanut esityksestä HE 18/2019 vp lausunnon PeVL 7/2019 vp , jonka mukaan lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan yhteisrekisterinpitäjyydestä, automatisoidusta päätöksenteosta ja sitä koskevasta lainsäädäntömenettelystä tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon, ja 8. lakiehdotus vain, jos valiokunnan sen 24 §:stä tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otetaan asianmukaisesti huomioon. 

Perustuslakivaliokunta toteaa, ettei se ole valtiosääntöisen tehtävänsä puitteissa arvioinut kattavasti ehdotetun sääntelyn suhdetta EU-oikeuteen. Hallintovaliokunnan on edelleen syytä varmistua, että ehdotettu sääntely ei ole ristiriidassa EU-oikeuden asettamien vaatimusten kanssa. 

Hallituksen esityksen perusteluissa on tehty selkoa esitykseen sisältyvien ehdotusten suhteesta tietosuoja-asetukseen ja rikosasioiden tietosuojalakiin. Hallintovaliokunta ehdottaa jäljempänä 1. lakiehdotukseen muutoksia, joilla on merkitystä myös EU-oikeuden kannalta. EU:n tietosuojalainsäädännöstä ei seuraa rajoitteita sen suhteen, valitaanko sääntelyratkaisuksi nykyinen rekisteripohjainen tai esityksessä ehdotettu käyttötarkoituksiin perustuva sääntelyratkaisu. 

Lisäksi hallintovaliokunta toteaa, että tietosuoja-asetus, tietosuojalaki ja rikosasioiden tietosuojalaki sisältävät yksityiskohtaiset säännökset muun muassa henkilötietojen käsittelyn yleisistä periaatteista, rekisterinpitäjän velvollisuuksista ja rekisteröidyn oikeuksista, tietoturvallisuudesta ja henkilötietojen käsittelyn valvonnasta sekä lainvastaisen henkilötietojen käsittelyn seuraamuksista. 

Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan ehdotetussa sääntelyssä on otettu asianmukaisesti huomioon EU-oikeudesta johtuvat vaatimukset. Toimivalta arvioida sääntelyn EU-oikeuden mukaisuutta on kuitenkin Euroopan unionin tuomioistuimella. 

Hallituksen esityksen ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä tästä mietinnöstä ilmenevin huomautuksin ja muutosehdotuksin. Lisäksi valiokunta ehdottaa yhden uuden lakiehdotuksen hyväksymistä. Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että sisäministeriö seuraa ja arvioi uuden lainsäädännön toimeenpanoa kiinnittäen huomiota muun ohella sääntelyn toimivuuteen, henkilötietojen suojan toteutumiseen ja henkilötietojen käsittelyn valvontaan. 

Lain soveltamisala ja suhde muuhun lainsäädäntöön

Hallituksen esityksen mukaisesti henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely maahanmuuton hallinnonalalla ehdotetaan keskitettäväksi maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin. Nykyisen rekisteripohjaisen mallin sijasta ehdotetussa laissa säädetään henkilötietojen käsittelytarkoituksista. 

Uudesta sääntelytavasta johtuen lain soveltamisala kiinnittyy laissa säädettyihin henkilötietojen käsittelytarkoituksiin. Perustuslakivaliokunnalla ei ole ollut huomauttamista tähän lähtökohtaan. Ehdotuksen mukaan maahanmuuttohallinnon henkilötietolakia sovelletaan silloin, kun henkilötietoja käsitellään lain 1 §:n mukaisissa käsittelytarkoituksissa. Käytännössä käsittelytarkoitukset kytkevät tietojen käsittelyn ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään ja kansalliseen viisumitietojärjestelmään. Jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin esitetyin tavoin hallintovaliokunta ehdottaa säädettävän täsmentävästi niistä tarkoituksista, joissa rekisterinpitäjät tallentavat tietoja kyseisiin järjestelmiin, sekä vastuunjaosta rekisterinpitäjien välillä (ehdotetut 3 ja 5 §). Silloin, kun viranomainen käsittelee henkilötietoja ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmässä tai kansallisessa viisumitietojärjestelmässä, tietojen käsittelyyn sovelletaan maahanmuuttohallinnon henkilötietolakia. Ehdotettu sääntely myös rajaa maahanmuuttohallinnon henkilötietolain suhdetta esimerkiksi poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen henkilötietolakeihin. 

Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, ettei lainsäädännön kokonaisuutta voi luonnehtia selkeäksi ja ymmärrettäväksi, vaikka arvioitavan sääntelyn rakenteessa onkin pyritty selkeyteen ja yksinkertaisuuteen. Sovellettavana olevien EU- ja kansallisten säädösten väliset suhteet muodostuvat osittain päällekkäisiksi ja osittain toisistaan erotettaviksi. Vaikka valiokunnan mielestä on selvää, että varsin merkittävä osa sääntelyn monimutkaisuudesta palautuu EU-oikeuden ja sen tietosuojasääntelyn rajoitettuun ja eriytettyyn soveltamisalaan, on hallintovaliokunnan syytä edelleen selvittää keinoja sääntelyn ja sen soveltamisalasäännösten selkeyttämiseen. 

Hallintovaliokunta toteaa, että EU-sääntelystä tulevista reunaehdoista johtuen sääntelyä ei ole juurikaan edellytyksiä selkeyttää. Euroopan unionin uusi tietosuojalainsäädäntö on eriyttänyt säädöspohjaa siten, ettei kaikkeen henkilötietojen käsittelyyn ole mahdollista soveltaa samaa sääntelyä. Sovellettavaksi tulevan yleislainsäädännön tunnistaminen on kuitenkin olennaista esimerkiksi rekisteröidyn oikeuksien toteutumisen ja henkilötietojen käsittelyyn kohdistuvan valvonnan kannalta, jotta tiedetään, kumman yleislain — tietosuoja-asetuksen vai rikosasioiden tietosuojalain — perusteella rekisterinpitäjän velvoitteet ja rekisteröidyn oikeudet määräytyvät. Valiokunta pitää tarpeellisena, että maahanmuuttohallinnon henkilötietolain suhdetta muuhun lainsäädäntöön määrittävää 2 §:ää täsmennetään siten, että siitä käy selkeämmin ilmi ehdotetun lain suhde yhtäältä tietosuoja-asetukseen ja tietosuojalakiin ja toisaalta rikosasioiden tietosuojalakiin. 

Kansallinen turvallisuus on Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa suljettu EU:n toimivallan ulkopuolelle eikä siten kuulu lähtökohtaisesti rikosasioiden tietosuojadirektiivin soveltamisalalle. Kansallisena ratkaisuna on säädetty, että rikosasioiden tietosuojalakia sovelletaan myös käsiteltäessä henkilötietoja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä ( HaVM 14/2018 vp , PeVL 26/2018 vp ). 

Hallintovaliokunnan ehdottaman 2 §:n 1 momentin mukaan suojelupoliisin tämän lain nojalla suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan, jollei tässä laissa toisin säädetä, rikosasioiden tietosuojalakia. Muiden tässä laissa tarkoitettujen viranomaisten tämän lain nojalla suorittamasta henkilötietojen käsittelystä säädetään tietosuoja-asetuksessa ja tietosuojalaissa. Maahanmuuttohallinnon henkilötietolain soveltamisala kiinnittyy siten rikosasioiden tietosuojalakiin vain selkeästi rajatussa tilanteessa. 

Hallintovaliokunta tähdentää tässäkin yhteydessä sitä, että rekisterinpitäjyys tai henkilötietojen alkuperäinen käsittelytarkoitus ei perusta viranomaiselle tiedonsaantioikeutta, vaan siitä tulee säätää erikseen. Valiokunta ehdottaa jäljempänä muun muassa rekisterinpitäjien keskinäisiä tiedonsaantioikeuksia koskevan sääntelyn täsmentämistä (11 ja 12 §). 

Vielä toistaiseksi käsitellään lain ehdotetulla soveltamisalalla henkilötietoja, paitsi ulkomaalaisasioiden tietojärjestelmässä ja kansallisessa viisumitietojärjestelmässä, myös esimerkiksi osin vastaanottokeskusten omissa asiakasrekistereissä sekä säilöönottoyksikön vierailijarekisterissä. Myös näihin erillisiin rekistereihin sovelletaan maahanmuuttohallinnon henkilötietolakia sen soveltamisalan puitteissa. Selvityksen mukaan tavoitteena kuitenkin on henkilötietojen käsittelyn keskittäminen ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään niin, että erillisten sähköisten rekisterien käyttö ei olisi enää tarpeellista. 

Kansallisen turvallisuuden suojaaminen henkilötietojen käsittelyperusteena

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että kansallisen turvallisuuden suojaaminen säilyisi maahanmuuttohallinnon henkilötietojen alkuperäisenä käsittelytarkoituksena. 

Perustuslakivaliokunta on lain soveltamisalaa tarkastellessaan kiinnittänyt huomiota siihen, että esityksen perusteluissa viitataan valmistelussa arvioidun mallia, jossa kansallisen turvallisuuden suojaamisen tarkoituksessa toteutettu henkilötietojen käsittely jäisi maahanmuuttohallinnon henkilötietolain soveltamisalan ulkopuolelle silloin, kun henkilötietoja ei käsitellä osana maahanmuuttoprosessia. Tämä vaihtoehto sulkisi pois myös soveltamisalan kiinnittymisen rikosasioiden tietosuojalakiin, jota voitaisiin myös perustuslakivaliokunnan mielestä pitää lain selkeyden näkökulmasta perusteltuna. 

Kansallisen turvallisuuden suojaaminen on nyt kumottavaksi ehdotetussa ulkomaalaisrekisterilaissa säädetty yhdeksi henkilötietojen alkuperäisistä käsittelytarkoituksista. Hallintovaliokunta toteaa, että ulkomaalaisrekisterin tiedot ovat tärkeitä valtion turvallisuuden kannalta ja vakavasti Suomen turvallisuutta uhkaavan teon ennalta estämisessä. Kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi on tärkeää huolehtia siitä, että sille uhkan muodostavat henkilöt pystytään tunnistamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja heidän oleskeluunsa pystytään tarvittaessa puuttumaan laissa säädetyllä tavalla. Mikäli kansallisen turvallisuuden suojaaminen ei enää olisi laissa henkilötietojen alkuperäinen käsittelytarkoitus, tulisi siitä säätää erikseen muuna kuin alkuperäisenä käsittelytarkoituksena. Tällaiseen sääntelytekniikan muutokseen sisältyisi riski siitä, että tiedot eivät olisi käytettävissä nykytilaa vastaavasti. Muutos voisi myös antaa virheellisesti vaikutelman, että tiedot eivät enää olisi niin olennaisia kansallisen turvallisuuden suojaamisen kannalta. Hallituksen esityksen tarkoituksena on EU:n tietosuojasääntelyn mukaisesti säätää niistä eri tarkoituksista, joissa tietoja käsitellään. Silloin, kun henkilötietoja on tarve laajamittaisesti käsitellä jonkin viranomaiselle laissa säädetyn tehtävän suorittamista varten, lähtökohtana on, että se tulisi määritellä tietojen alkuperäiseksi käsittelytarkoitukseksi. Suojelupoliisin ja maahanmuuttohallinnon yhteistoiminnassa on kyse laissa säädetystä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tehtävästä viranomaisyhteistyöstä, joka koskee lähtökohtaisesti kaikkia maahan tulevia ulkomaalaisia. Hallintovaliokunta katsoo edellä olevan perusteella, että kansallisen turvallisuuden suojaaminen tulee säilyttää henkilötietojen alkuperäisenä käsittelytarkoituksena. Sääntelyn selkeyttämiseksi ja tarkentamiseksi valiokunta ehdottaa kansallisen turvallisuuden suojaamiseen liittyviin säännöksiin eräitä muutoksia jäljempänä yksityiskohtaisista perusteluista ilmenevin tavoin. 

Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta ja asianmukaisuutta niin suojelupoliisin kuin muidenkin viranomaisten toiminnassa valvoo tietosuojavaltuutettu. Suojelupoliisiin kohdistuu lisäksi tiedusteluvalvontavaltuutetun laillisuusvalvonta tiedustelutoiminnan valvonnasta annetun lain ( 121/2019 ) mukaisesti. Eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri valvovat ylimpinä laillisuusvalvojina henkilötietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön noudattamista osana yleistä viranomaisten ja virkamiesten toiminnan laillisuusvalvontaa. 

Rekisterinpitäjyys

Ehdotuksen lähtökohtia

Hallituksen esityksessä ehdotettu maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 3 § sisältää säännökset yhteisrekisterinpitäjistä. Hallituksen esityksen mukaan käsiteltäessä henkilötietoja tämän lain nojalla yhteisrekisterinpitäjiä ovat Maahanmuuttovirasto, Poliisihallitus ja suojelupoliisi, Rajavartiolaitos, vastaanotto- ja järjestelykeskukset, säilöönottoyksiköt, ulkoasiainhallinto, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä työ- ja elinkeinotoimistot. Esityksen tarkoituksena on ollut, että yhteisrekisterinpitäjinä toimivat ne viranomaiset, jotka ehdotettavan lain sovelta-misalaan kuuluvissa käsittelytarkoituksissa käsittelevät henkilötietoja niille toimivaltaa luovassa lainsäädännössä säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi omiin itsenäisiin tarkoituksiinsa. Nämä viranomaiset käyttävät näiden lakisääteisten tehtäviensä hoitamisessa harkinta- ja päätösvaltaa. Yhteisrekisterinpitäjästä säädetään tietosuoja-asetuksen 26 artiklassa. 

Perustuslakivaliokunta on viitannut lausuntoonsa PeVL 62/2018 vp ja kiinnittänyt huomiota myös nyt käsiteltävänä olevassa esityksessä poikkeuksellisen laajaan yhteisrekisterinpitäjyyteen ja siihen, että mainittujen viranomaisten tarpeet henkilötietojen käsittelyyn eroavat paljon toisistaan. Perustuslakivaliokunnan mielestä ilmeistä on, että henkilötietojen käsittelyn muodostama riski yksityisen oikeuksille ja vapauksille esimerkiksi suojelupoliisin käsitellessä tietoja ulkomaalaisen poliittisesta toiminnasta kansallisen turvallisuuden turvaamistarkoituksessa eroaa olennaisesti riskistä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen käsitellessä turvapaikanhakijan tietoja kuntaan osoittamista varten. Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntelyratkaisu, jossa kaikki mainitut viranomaiset on kuitenkin määritelty rekisterinpitäjiksi sen sijaan, että niiden tarpeellinen tiedonsaanti olisi varmistettu esimerkiksi tiedon luovutusta ja saamisoikeuksia koskevalla sääntelyllä, poikkeaa tavanomaisesta. 

Mainitun 3 §:n 2 momentin mukaan kunkin rekisterinpitäjän toimivalta käsitellä henkilötietoja perustuu kyseisen viranomaisen toimivaltaa koskeviin säännöksiin. Perustuslakivaliokunta on korostanut säädettäväksi ehdotetun merkitystä (ks. myös PeVL 62/2018 vp ). Säännös merkitsee, että lakiehdotuksen mukainen sääntely ei itsessään luo toimivaltaa henkilötietojen käsittelylle, vaan henkilötietojen käsittely edellyttää aina erillistä toimivaltasäännöstä. 

Pykälän 3 momentin mukaan kukin rekisterinpitäjä vastaa henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta omassa toiminnassaan. Kukin rekisterinpitäjä vastaa tallentamistaan henkilötiedoista. 

Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös, että tietojärjestelmien ylläpito ja siihen kuuluvat tehtävät, kuten henkilötietojen muu kuin yksittäistapauksellinen poistaminen ja luovuttaminen, keskitettäisiin nykytilaa vastaavasti kuitenkin Maahanmuuttovirastolle ja ulkoasiainhallinnolle (4 ja 5 §). Nämä tahot toimisivat samalla myös rekisteröityjen yhteyspisteinä rekisteröidyn oikeuksien toteutumisen ja sujuvuuden turvaamiseksi (6 §). Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiehdotuksessa säädettyjen rekisterinpitoon liittyvien vastuiden perusteella yhteisrekisterinpitäjyyden merkitys jää muiden viranomaisten osalta verraten avoimeksi. Hallintovaliokunnan on tarkasteltava huolellisesti valitun sääntelymallin tarkoituksenmukaisuutta ja sen yhteensopivuutta tietosuoja-asetuksen sääntelyn kanssa erityisesti kunkin rekisterinpitäjän vastuun ja rekisteröidyn oikeuksien toteutumisen kannalta. 

Perustuslakivaliokunta toteaa, että hallituksen esityksessä ehdotetun lakiehdotuksen 8—10 §:ssä, joissa säädetään arkaluonteisten tietojen käsittelystä ja niiden sallituista käyttötarkoituksista, käsittely on asianmukaisesti sidottu välttämättömyyteen. Valiokunta on kuitenkin kiinnittänyt huomiota 8 §:ään, jonka mukaan siinä mainittuja arkaluonteisia tietoja saa käsitellä rekisterinpitäjä, 11 §:ään, jonka mukaan rekisterinpitäjä saa salassapitosäännösten estämättä käsitellä kunkin 1 §:n 1 momentin 1—6 kohdassa säädetyn käsittelytarkoituksen rajoissa toisen rekisterinpitäjän keräämiä henkilötietoja niiden alkuperäiseen käsittelytarkoitukseen oman toimivaltansa mukaisesti, sekä 12 §:ään, jossa säädetään henkilötietojen käsittelemisestä muussa kuin alkuperäisessä käsittelytarkoituksessa. 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut lausunnossaan PeVL 62/2018 vp vastaavan sääntelyn voivan merkitä sitä, että säännöksessä mainitut arkaluonteiset tiedot ovat siirrettävissä yhteisrekisterinpitäjiksi määriteltyjen viranomaisten välillä salassapitosäännösten estämättä, mikäli esimerkiksi lakiehdotuksen 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyssä tarkoituksessa ("ulkomaalaisen maahantuloa ja maastalähtöä sekä oleskelua koskevien asioiden käsittely sekä niitä koskeva päätöksenteko ja valvonta") talletettuja arkaluonteisia ja salassa pidettäviä tietoja käsitellään myöhemmin samassa tarkoituksessa toisen yhteisrekisterinpitäjäksi määritellyn viranomaisen toimesta. Nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen yhteydessä valiokunta on uusintanut arvionsa pitäen sääntelyä edelleen puutteellisena. 

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt lausunnossaan huomiota myös muun muassa siihen, että yhteisrekisterinpitäjyyttä koskevasta sääntelystä ei selkeästi käy ilmi tiedon luovuttamiseen toimivaltainen viranomainen. 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksi-tyiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta ja kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojen luovuttamismahdollisuus ovat voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (ks. esim. PeVL 17/2016 vp , s. 2—3 ja siinä viitatut lausunnot). Valiokunta on antanut erityistä merkitystä luovutettavien tietojen luonteelle arkaluonteisina tietoina arvioidessaan täsmällisyyttä ja sisältöä. Erityisesti tilanteessa, jossa ehdotetut säännökset tietojen luovutuksesta ovat kohdistuneet myös arkaluonteisiin tietoihin, on tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämisen edellytyksenä ollut sääntelyn täsmentäminen selostetun perustuslakivaliokunnan viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä koskevan käytännön mukaiseksi (ks. esim. PeVL 15/2018 vp , s. 39). Valiokunta on antanut merkitystä luovutettavien tietojen luonteelle arkaluonteisina tietoina arvioidessaan myös tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevan sääntelyn kattavuutta, täsmällisyyttä ja sisältöä (ks. esim. PeVL 14/2018 vp , s. 5). 

Perustuslakivaliokunta on painottanut toistuvasti, että erottelussa tietojen saamisen tai luovuttamisen tarpeellisuuden ja välttämättömyyden välillä on kyse tietosisältöjen laajuuden ohella myös siitä, että tietoihin oikeutettu viranomainen omine tarpeineen syrjäyttää ne perusteet ja intressit, joita tiedot omaavaan viranomaiseen kohdistuvan salassapidon avulla suojataan. Mitä yleisluonteisempi tietojensaantiin oikeuttava sääntely on, sitä suurempi on vaara, että tällaiset intressit voivat syrjäytyä hyvin automaattisesti. Mitä täydellisemmin tietojensaantioikeus kytketään säännöksissä asiallisiin edellytyksiin, sitä todennäköisemmin yksittäistä tietojensaantipyyntöä joudutaan käytännössä perustelemaan. Myös tietojen luovuttajan on tällöin mahdollista arvioida pyyntöä luovuttamisen laillisten edellytysten kannalta. Tietojen luovuttaja voi lisäksi kieltäytymällä tosiasiallisesti tietojen antamisesta saada aikaan tilanteen, jossa tietojen luovuttamisvelvollisuus eli säännösten tulkinta saattaa tulla ulkopuolisen viranomaisen tutkittavaksi. Tämä mahdollisuus on tärkeä tiedonsaannin ja salassapitointressin yhteensovittamiseksi (ks. esim. PeVL 48/2018 vp , s. 5 ja siinä viitatut lausunnot). Valiokunnan mielestä erottelua puoltavat seikat saavat erityisen painoarvon säädettäessä viranomaisen oikeudesta saada tai luovuttaa tietoja salassapitosäännösten estämättä sähköisessä toimintaympäristössä (ks. PeVL 73/2018 vp , s. 8—10). 

Perustuslakivaliokunnan mielestä lakiehdotuksen yhteisrekisterinpitäjyyttä ja henkilötietojen käsittelyä sen puitteissa koskevan sääntelyn suhde viranomaisten toimivaltuuksien ja tiedonsaantioikeuksien lakiperustaisuuteen, henkilötietojen käsittelyn käyttötarkoitussidonnaisuuteen ja perustuslakivaliokunnan viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaan sääntelyyn liittyvään vakiintuneeseen käytäntöön ei kuitenkaan ole edelleenkään perustuslain 10 §:n näkökulmasta riittävän selvä, vaikka sääntelyä on perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 62/2018 vp johdosta pyritty täsmentämään. Hallintovaliokunnan on täsmennettävä ja selkeytettävä sääntelyä edelleen olennaisesti. Sääntelyn on kaikilta osiltaan täytettävä edellä mainitussa perustuslakivaliokunnan käytännössä selostetut vaatimukset. Tällaisen täsmennyksen tekeminen on edellytyksenä sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Lisäksi perustuslakivaliokunta on huomauttanut, että säätämisjärjestyskannanoton asianmukainen huomioiminen voi edellyttää myös sääntelyn perusratkaisujen muuttamista. Mikäli ehdotettu yhteisrekisterinpitäjyyttä koskeva sääntelymalli ei mahdollista esimerkiksi perustuslain 10 §:n edellyttämää sääntelyä viranomaisten tietojen saamisesta ja luovuttamisesta salassapitovelvollisuuden estämättä, on yhteisrekisterinpitäjyyteen perustuvasta sääntelymallista luovuttava. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksen perustelujen mukaan vaihtoehtona on arvioitu mallia, jossa rekisterinpitäjänä ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmässä toimisi vain Maahanmuuttovirasto ja kansallisessa viisumitietojärjestelmässä vain ulkoministeriö. Tällöin muiden viranomaisten tiedonsaantioikeudet voitaisiin ratkaista säätämällä tiedonluovutuksesta viranomaisten välillä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan EU:n yleinen tietosuoja-asetus ei vastoin perusteluissa esitettyä estäne tällaista sääntelyratkaisua. Hallintovaliokunnan on syytä selvittää tarkoin eri vaihtoehtojen asetuksenmukaisuus. 

Rekisterinpitäjä ja yhteisrekisterinpitäjä

Hallintovaliokunta toteaa, että rekisterinpitäjän käsitteen tulkinta on kaiken kaikkiaan jossain määrin täsmentymätön sekä kansallisessa että unionin oikeudessa. Käsite sinänsä ei ole uusi. Rekisterinpitäjä on määritelty jo tietosuojadirektiivin (95/46/EY) 2 artiklan d alakohdassa, ja määritelmä on omaksuttu tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 7 alakohdassa. Tietosuoja-asetus ei tarjoa erityisen selkeitä kriteereitä rekisterinpitäjän määrittämiseksi tilanteessa, jossa sen tehtävät ja toimivalta perustuvat lainsäädäntöön. Määritelmän mukaan rekisterinpitäjä on se, joka yksin tai yhdessä toisten kanssa määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Rikosasioiden tietosuojalain mukaan rekisterinpitäjällä tarkoitetaan toimivaltaista viranomaista, joka yksin tai yhdessä muiden kanssa määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot tai jonka tehtäväksi rekisterinpito on lailla säädetty. Tietosuoja-asetuksen 24 artiklassa rekisterinpitäjän vastuusta säädetään, että rekisterinpitäjän on toteutettava tarvittavat tekniset ja organisatoriset toimenpiteet, joilla voidaan varmistaa ja osoittaa, että käsittelyssä noudatetaan tietosuoja-asetusta. Teknisistä toimenpiteistä vastaa käytännössä tietojärjestelmän ylläpitäjä, mutta organisatoristen toimenpiteiden toteuttamista voidaan pitää yhtenä rekisterinpitäjää määrittävänä osatekijänä. Rikosasioiden tietosuojalaissa rekisterinpitäjän vastuusta säädetään vastaavasti lain 14 §:ssä. 

Tietosuoja-asetuksen 26 artiklan mukaan, jos vähintään kaksi rekisterinpitäjää määrittää yhdessä käsittelyn tarkoitukset ja keinot, ne ovat yhteisrekisterinpitäjiä. Ne määrittelevät keskinäisellä järjestelyllä läpinäkyvällä tavalla kunkin vastuualueen asetuksessa vahvistettujen velvoitteiden noudattamiseksi, erityisesti rekisteröityjen oikeuksien käytön ja 13 ja 14 artiklan mukaisten tietojen toimittamista koskevien tehtäviensä osalta, paitsi jos ja siltä osin kuin rekisterinpitäjiin sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä määritellään rekisterinpitäjien vastuualueet. Järjestelystä on käytävä asianmukaisesti ilmi yhteisten rekisterinpitäjien todelliset roolit ja suhteet rekisteröityihin nähden. Järjestelyn keskeisten osien on oltava rekisteröidyn saatavilla. Järjestelyn yhteydessä voidaan nimetä rekisteröidyille yhteyspiste. Rikosasioiden tietosuojalaissa yhteisrekisterinpitäjistä säädetään lain 16 §:ssä. Sen säännös yhteyspisteen nimeämiseen on velvoittava. 

Henkilötietojen käsittelijäksi kutsutaan rekisterinpitäjästä ulkopuolista tahoa, joka käsittelee henkilötietoja rekisterinpitäjän lukuun. Henkilötietojen käsittelijästä säädetään tietosuoja-asetuksen 28 artiklassa ja rikosasioiden tietosuojalain 17 §:ssä. 

Ennen Euroopan tietosuojaneuvoston perustamista EU:n tietosuojaviranomaisten yhteistyöelimenä on toiminut WP29-työryhmä (Article 29 Data Protection Working Party), joka on ottanut kantaa rekisterinpitäjän, henkilötietojen käsittelijän ja yhteisrekisterinpitäjän määritelmiin lausunnossaan 1/2010. Lausunnossaan työryhmä on tuonut esiin rekisterinpitäjiä määrittävinä tekijöinä muun muassa sen, miksi henkilötietoja käsitellään, kenen tarkoituksiin henkilötietoja käsitellään, kuka henkilötietojen käsittelyn on aloittanut, onko tehtäviä mahdollista hoitaa ilman henkilötietojen käsittelyä sekä kenellä asiassa on harkinta- ja päätösvaltaa. Vaikka lausunto on kymmenen vuoden takaa, sen peruslinjaukset ovat edelleen hyväksyttyjä EU-oikeudessa. Työryhmä on lausunnossaan korostanut, että vastuuta jaetaan sinne, missä asiaan tosiasiallisesti vaikutetaan. 

WP29-työryhmän antaman lausunnon 1/2010 mukaan pluralistisen vastuun mahdollisuuteen kuuluu yhä lukuisia tilanteita, joissa eri osapuolet toimivat rekisterinpitäjinä. Tämän yhteisvastuun arvioinnissa olisi otettava huomioon "yksinkertaisen" vastuun määrittäminen käyttäen aineellista ja toiminnallista lähestymistapaa ja keskittymällä siihen, onko tarkoituksen ja keinojen olennaisten osien määrittelijöinä ollut useampi osapuoli. Osapuolten osallistuminen tarkoituksen ja keinojen määrittelemiseen yhteisvastuun yhteydessä voi tapahtua eri muodoissa, eikä sen tarvitse olla tasapuolista. Itse asiassa, jos toimijoita on monia, niillä voi olla tiiviit suhteet (esimerkiksi kaikki tietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot voivat olla samat) tai löyhemmät suhteet (esimerkiksi niillä voi olla yhteiset tarkoitus ja keinot, tai vain osa niistä voi olla yhteistä). Tämän vuoksi typologian suuri vaihtelevuus yhteisvastuussa olisi otettava huomioon ja arvioitava siitä aiheutuvat oikeudelliset seuraukset. Olisi myös hyväksyttävä tietty joustavuus, jotta pystyttäisiin kattamaan tietojen käsittelyn nykytilanteen mutkikkuus. 

Euroopan unionin tuomioistuin on todennut Google-tapauksen yhteydessä, että tietosuojadirektiivin 95/46/EY 2 artiklan d alakohdan rekisterinpitäjää koskevan säännöksen tavoitteena on varmistaa rekisteröityjen tehokas ja kattava suojelu määrittelemällä rekisterinpitäjän käsite laajasti (C-131/12, Google, 13.5.2014, kohta 34). Tuomioistuimen mukaan rekisterinpitäjän käsitteellä ei välttämättä viitata yhteen ainoaan elimeen ja se voi koskea useita toimijoita, jotka osallistuvat mainittuun käsittelyyn, jolloin kuhunkin niistä sovelletaan tietosuojan alalla sovellettavia säännöksiä. (C-210/16, Wirtschaftsakademie Schleswig-Holstein (Facebook), 5.6.2018, kohta 29 ja C-25/17, Jehovan todistajat, 10.7.2018, kohta 65). Koska kyseisen säännöksen tavoitteena on varmistaa rekisteröityjen tehokas ja kattava suojelu määrittelemällä rekisterinpitäjän käsite laajasti, yhteisvastuu ei välttämättä merkitse henkilötietojen käsittelyyn osallistuvien eri toimijoiden samanlaista vastuuta. Kyseiset toimijat voivat päinvastoin osallistua henkilötietojen käsittelyyn eri vaiheissa ja eriasteisesti, joten niiden vastuun taso on arvioitava ottaen huomioon kaikki kyseisessä tapauksessa merkitykselliset seikat (C-210/16, Wirtschaftsakademie Schleswig-Holstein (Facebook), 5.6.2018, kohdat 28 ja 43 sekä C-25/17, Jehovan todistajat, 10.7.2018, kohta 66). Säännöksessä ei myöskään edellytetä, että silloin kun useampi toimija vastaa yhdessä samasta henkilötietojen käsittelystä, kaikilla niistä on pääsy kyseisiin henkilötietoihin. (C-210/16, Wirtschaftsakademie Schleswig-Holstein (Facebook), 5.6.2018, kohta 38). Ratkaisussa (C-40/17, Fashion ID, 29.7.2019) tuomioistuin toisti aiemmassa oikeuskäytännössä rekisterinpitäjästä todetun (kohdat 65—70) ja totesi lisäksi, että rekisterinpitäjän vastuu on kuitenkin rajattu sellaiseen henkilötietojen käsittelyyn, jonka osalta rekisterinpitäjä määrittelee tosiasiallisesti tarkoituksen ja keinot (kohta 74). 

Hallintovaliokunta toteaa, että maahanmuuttohallinnon prosesseissa toimii poikkeuksellisen suuri määrä viranomaisia niin, että usea viranomainen osallistuu samaan prosessiin tai usea viranomainen voi olla toimivaltainen samassa asiatyypissä. Maahanmuuttohallinnossa käsiteltävissä asioissa sama henkilötieto voi tulla usean eri rekisterinpitäjän käsiteltäväksi osana yhtä prosessia. Tällaisesta tilanteesta on kyse esimerkiksi turvapaikka-asiassa, jossa poliisi tai Rajavartiolaitos rekisteröi kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja tallentaa tiedot ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään Maahanmuuttoviraston päätöksen tekemistä varten, tai kun edustusto rekisteröi kansalaisuusilmoituksen ja luovuttaa tiedot Maahanmuuttovirastolle kansalaisuusasian ratkaisemiseksi, tai kun ulkoministeriö käsittelee viisumihakemuksen ja myöntää viisumin ja sitten myöhemmin luovuttaa tiedot Rajavartiolaitokselle tilanteessa, jossa Rajavartiolaitos kumoaa viisumin. Lisäksi henkilötieto voi tiedonluovutuksen kautta siirtyä toisen rekisterinpitäjän käsiteltäväksi osana toista maahanmuuttohallinnon prosessia. Tällaisesta tilanteesta on kyse esimerkiksi silloin, kun Maahanmuuttovirasto luovuttaa oleskelulupa-asiaan liittyvät tiedot poliisille tai säilöönottoyksikölle esimerkiksi maasta poistamisen turvaamiseen liittyvään säilöönottoon liittyen tai kun Maahanmuuttovirasto luovuttaa kiintiöpakolaisasiaan liittyvät tiedot elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kiintiöpakolaisen kuntaan osoittamista varten. 

Kun kyse on viranomaisista, henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot määritellään lainsäädännössä. Rekisterinpitäjien käsittelytoimivaltaa ja vastuuta koskeva sääntely jää esityksessä kuitenkin varsin yleisluontoiseksi. Lakiehdotus ei sääntele selkeästi siitä, miten toimivaltasuhteet järjestyvät yhteisrekisterinpidossa ja mille viranomaiselle kuuluu tietosuoja-asetuksen mukaisten yhteisrekisterinpitäjyyteen liittyvien vastuiden toteutuminen. 

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että kummallekin asiankäsittelyjärjestelmälle säädetään rekisteröidyn yhteyspiste, joka auttaa rekisteröityä toteuttamaan oikeuksiaan, esimerkiksi oikeutta tarkastaa omia tietoja. Yhteyspiste on rekisteröidyn ensisijainen kontakti myös suhteessa asiaa käsittelevään tai asian ratkaisseeseen rekisterinpitäjään. Yhteyspiste on rekisteröidyn oikeuksien toteutumisen kannalta olennainen erityisesti tällaisessa tilanteessa, jossa yhteisrekisterinpitäjiä on lukuisia. Tämä ei kuitenkaan muuta viranomaisten toimivaltaa. Rekisteröidyllä on aina oikeus kääntyä myös suoraan toimivaltaisen rekisterinpitäjän puoleen. 

WP29-työryhmän lausunnossa ja EU-tuomioistuimen tuomioissa kuvataan monia sellaisia yhteisrekisterinpitäjyyden tilanteita, joita on tunnistettavissa myös maahanmuuttohallinnon henkilötietojen käsittelyssä. Yhteisrekisterinpitäjyys vaikuttaa niiden perusteella olevan myös varsin joustava malli. Arvioidessaan hallituksen esityksessä ehdotettua lakia hallintovaliokunta pitää kuitenkin selvänä, että — ainakin kansallisesta lainsäädännöstä johtuvista syistä — esimerkiksi yhteisrekisterinpitäjien toimivalta- ja vastuusuhteet yhteisrekisterinpidossa on syytä säätää esitettyä tarkemmin. Laista tulee myös käydä selkeämmin ilmi tiedon liikkuminen rekisterinpitäjien välillä. 

Hallintovaliokunta ei pidä poissuljettuna, etteikö yhteisrekisterinpitäjyyttä olisi mahdollista toteuttaa muodossa tai toisessa ja sääntelyä mahdollista täsmentää vaaditulla tavalla. Valiokunta kuitenkin toteaa, että osa epäselvyyksistä juontuu rekisterinpitäjän ja yhteisrekisterinpitäjän käsitteiden aidosta tulkinnanvaraisuudesta. Vaikka käsitteet eivät ole uusia EU:n tietosuojasääntelyssä, niiden osalta on edelleen tulkinnanvaraisuutta niin EU:n kuin kansallisessakin lainsäädännössä. Saadun selvityksen mukaan Euroopan tietosuojaneuvosto on päivittämässä ohjeistusta, jolla pyritään selkiyttämään käsitteiden tulkintaa. 

Koska yhteisrekisterinpitäjyyden muodostamisen edellytykset ja yhteisrekisterinpitäjyyteen liittyvien vastuiden määrittäminen ovat nyt käsiteltävänä olevassa asiassa jossain määrin epäselviä eikä tietosuojaneuvoston uutta ohjeistusta käsitteistä vielä ole, hallintovaliokunta pitää perusteltuna, että ehdotetussa laissa luovutaan yhteisrekisterinpidosta. 

Kahden rekisterinpitäjän malli

Poiketen useimmista rekistereistä, joita yksi viranomainen yksinomaisesti käyttää, Maahanmuuttoviraston ylläpitämä ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmä on toteutettu arkaluonteisten tietojen suojaamiseksi niin, että tiedot on koottu yhteen paikkaan, jossa usea eri viranomainen niitä tosiasiallisesti käsittelee ja tekee niiden nojalla esimerkiksi päätöksiä. Toimivaltaa viranomaisille luovan lainsäädännön nojalla maahanmuuttohallinnon prosesseissa on suuri määrä toimivaltaisia viranomaisia. Maahanmuuttoviraston ylläpitämän ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän pääasiallisena tarkoituksena on sujuvan päätöksenteon varmistamiseksi yhdistää näitä useita eri viranomaistoimijoita, jotka tekevät joko päätöksiä ulkomaalaisasioissa tai toimittavat selvitystä toiselle viranomaiselle tällaisten päätösten tekemiseksi. Usean viranomaisen käytettävissä olevan järjestelmän avulla tiedot saadaan nopeammin ja tietoturvallisesti varmemmalla tavalla kuin selvityspyyntökirjelmin ja niihin annetuin vastauksin. Ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään lukeutuu myös henkilökortti- ja passitietojärjestelmä muukalaispassien ja pakolaisen matkustusasiakirjojen osalta. 

Ulkoministeriön ylläpitämässä kansallisessa viisumitietojärjestelmässä toimii vähemmän viranomaisia ja käsiteltävät asiat liittyvät kiinteämmin vain yhteen käsittelytarkoitukseen, mutta myös siellä järjestelmän tarkoitus on ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmää vastaava. 

Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan erityisesti ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän perusratkaisusta johtuen Maahanmuuttovirasto ei voisi olla järjestelmän yksinomainen rekisterinpitäjä. Muutoin Maahanmuuttovirasto vastaisi rekisterinpitäjänä myös sellaisista henkilötiedoista, joiden käsittely ei lainkaan kuulu sen tehtäviin, esimerkiksi poliisin suorittamasta henkilötietojen käsittelystä maasta poistamisessa, joka on kokonaisuudessaan poliisin lakisääteisenä tehtävänään suorittama ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmässä tapahtuva prosessi. Poliisi ei voi tässä tapauksessa olla ainoastaan henkilötietojen käsittelijä ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmässä, koska se ei käsittele siellä henkilötietoja Maahanmuuttoviraston lukuun, vaan "omaan lukuunsa". Esityksen perusteluissa on valiokunnan näkemyksen mukaan viitattu juuri tällaiseen asetelmaan. Kansallisessa viisumitietojärjestelmässä vastuun keskittäminen yksinomaan ulkoministeriölle voisi valiokunnan käsityksen mukaan olla periaatteessa mahdollinen, mutta keskittäisi sielläkin vastuuta muualle kuin niille viranomaisille, jotka tosiasiallisesti käsittelevät ja myöntävät viisumeita. 

Edellä todetut seikat huomioon ottaen kahden rekisterinpitäjän varaan rakentuva malli ei hallintovaliokunnan arvion mukaan ole tarkoituksenmukainen eikä vastuun kohdentumisen kannalta kaikilta osin mahdollinenkaan ratkaisu. 

Johtopäätökset

Hallintovaliokunta on edellä ehdottanut yhteisrekisterinpitäjyydestä luopumista, eikä se katso kahden rekisterinpitäjän mallin olevan tässä yhteydessä puollettavissa. Asiantuntijakuulemisen ja muun asiassa saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että ehdotetussa laissa pitäydytään hallituksen esityksen mukaisessa perusratkaisussa, jonka mukaan usea viranomainen vastaa rekisterinpitäjänä järjestelmään tallentamistaan tiedoista, mutta nämä viranomaiset eivät kuitenkaan toimi yhteisrekisterinpitäjinä, vaan erillisinä rekisterinpitäjinä. 

Rekisterinpitäjien määrittäminen on olennaista sen selventämiseksi, mikä viranomainen kulloinkin vastaa tietosuoja-asetuksessa rekisterinpitäjälle säädetyistä velvoitteista maahanmuuttohallinnon kokonaisuudessa. Rekisterinpitäjyys ei tarkoita oikeutta saada pääsyä muiden rekisterinpitäjien tallentamiin tietoihin, vaan tiedonsaantioikeuksista on säädettävä erikseen. Voimassa olevassa ulkomaalaisrekisterilaissa rekisterinpitäjän käsite sen sijaan on nivoutunut ainakin osittain oikeuteen nähdä ja käsitellä ulkomaalaisrekisteriin tallennettuja tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla. Hallituksen esityksen valmistelussa on havaittu, että edellytykset, joiden pohjalta viranomaiset on ulkomaalaisrekisterilaissa säädetty rekisterinpitäjiksi, eivät vastaa tietosuoja-asetuksen sääntelyä, ja sen vuoksi on jouduttu arvioimaan kunkin ulkomaalaisrekisterilaissa rekisterinpitäjäksi säädetyn viranomaisen roolia ehdotetussa uudessa henkilötietolaissa. Hallintovaliokunta voi yhtyä näihin arvioihin. Valiokunta ehdottaa yksityiskohtaisissa perusteluissa rekisterinpitäjien luetteloon eräitä tarkennuksia. 

Sääntelyä on tarpeen lisäksi täydentää siten, että laissa määritellään viranomainen, joka vastaa tietojärjestelmästä julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain ( 906/2019 , jäljempänä tiedonhallintalaki) mukaisesti. Valiokunnan ehdotuksen mukaan tiedonhallintalaissa tarkoitettuna tiedonhallintayksikkönä toimii ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmässä Maahanmuuttovirasto ja kansallisessa viisumitietojärjestelmässä ulkoministeriö. Lisäksi sääntelyä mainittujen viranomaisten tietyistä tehtävistä henkilötietojen käsittelijänä on tarpeen täsmentää. Valiokunta viittaa yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyyn. 

Koska valiokunta ehdottaa yhteisrekisterinpitäjyydestä luopumista, ehdotetussa laissa ei säädettäisi yhteisrekisterinpitäjyyteen liittyvästä rekisteröidyn yhteyspisteestä. Valiokunta kuitenkin katsoo, että tilanteessa, jossa rekisterinpitäjiä on lukuisia, vastaavan tyyppinen käytännön järjestely on välttämätön rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisen turvaamiseksi. Tällaisesta järjestelystä on mahdollista sopia rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijänä toimivan järjestelmän ylläpitäjän välillä. Valiokunta viittaa tältä osin jäljempänä ehdotetun 3 §:n 4 momentin ja 5 §:n 4 momentin yksityiskohtaisiin perusteluihin. Valiokunta korostaa, että sopimuksin ei voida muuttaa viranomaisten toimivaltaa. Rekisteröidyllä on aina myös oikeus kääntyä suoraan toimivaltaisen rekisterinpitäjän puoleen. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta hallintovaliokunta lisäksi ehdottaa yksityiskohtaisista perusteluista tarkemmin ilmenevin tavoin hallituksen esitykseen sisältyviä lakiehdotuksen 3—6 ja 11—13 §:iä muutettavaksi niin, että rekisterinpitäjien vastuunjaosta sekä tiedonsaantioikeuksista säädetään aiempaa olennaisesti täsmällisemmin ja että sääntelyn rakennetta selkeytetään. Ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmää koskeva sääntely ehdotetaan koottavan 3 ja 4 §:ään, kansallista viisumitietojärjestelmää koskeva sääntely 5 ja 6 §:ään. Kukin rekisterinpitäjä vastaa rekisterinpitäjän velvoitteista asianomaisiin tietojärjestelmiin tallentamiensa tietojen osalta. Lakiehdotuksen 11 ja 12 §:ssä säädettäisiin tiedonsaantioikeudesta rekisterinpitäjien välillä. Lakiehdotuksen 13 § sisältää hallituksen esityksen tapaan säännökset rekisterinpitäjien oikeudesta saada tietoja ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän ja kansallisen viisumitietojärjestelmän ulkopuolisilta tahoilta. 

Kuten nykyisinkin, tiedonkäsittelyoikeuksia on tarkoitus rajata käyttövaltuushallinnalla niin, että tietojärjestelmää käyttävistä viranomaisista pääsy tiettyyn tietoryhmään tai tietoon on vain niillä viranomaisilla, joiden lakisääteisten tehtävien toteuttaminen edellyttää kyseisen tietoryhmän tai tiedon käsittelyä. Kaikkea käsittelyä velvoittaa käyttötarkoitussidonnaisuus ja muut tietosuoja-asetuksessa ja rikosasioiden tietosuojalaissa säädetyt henkilötietojen käsittelyn periaatteet. 

Automatisoidut yksittäispäätökset

Hallituksen esityksessä ehdotetaan maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 21 §:ssä säädettävän automatisoiduista yksittäispäätöksistä. Ehdotuksen mukaan päätös, jonka Maahanmuuttovirasto tekee ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmässä, voidaan tehdä menettelyssä, joka perustuu pelkästään automaattiseen käsittelyyn, jos asian saa ratkaista hallintolain ( 434/2003 ) 34 §:n 2 momentin 5 kohdan nojalla asianosaista kuulematta. Maahanmuuttoviraston on julkistettava automatisoidussa päätöksentekomenettelyssä lopulliseen päätökseen johtanut algoritmi. Lisäksi rekisteröidyllä on oikeus saada erillinen selvitys hänelle automatisoidussa käsittelyssä tehtyyn lopulliseen yksittäispäätökseen käytetystä algoritmista. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja vastaa automaattista päätöksentekoa koskevasta menettelystä ja automatisoidusta yksittäispäätöksestä. 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut vastaavan kaltaista säännösehdotusta automatisoiduista yksittäispäätöksistä jo lausunnossaan PeVL 62/2018 vp . Perustuslakivaliokunnan mielestä automaattisen päätöksenteon sääntelyä on arvioitava ennen kaikkea perustuslain 21 §:ssä turvattujen hyvän hallinnon periaatteiden ja 118 §:ssä säädetyn virkavastuun kannalta. Käsillä olevasta hallituksen esityksestä antamansa lausunnon ( PeVL 7/2019 vp ) mukaan valiokunnalla ei ole sinänsä huomauttamista päätöksenteon automatisoinnilla tavoiteltuihin päämääriin. Valiokunta on kuitenkin kiinnittänyt perustuslain 21 §:n ja julkisen vallan käytön lakiperustaisuuden näkökulmasta huomiota siihen, ettei automaattisessa päätöksenteossa massaluonteisessakaan toiminnassa saa vaarantaa hyvän hallinnon vaatimuksia tai asianosaisen oikeusturvaa ( PeVL 49/2017 vp , s. 5, PeVL 35/2005 vp , s. 2/I). Myös hallintolain 1 §:n tarkoitussäännöksessä painotetaan hyvän hallinnon perusteiden ja oikeusturvan ensisijaisuutta suhteessa hallinnon tuloksellisuuteen. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan automatisoitu päätöksenteko ei siten sovellu sellaiseen hallinnolliseen päätöksentekoon, joka edellyttää päätöksentekijän käyttävän laajaa harkintavaltaa. 

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 7/2019 vp sisältyy neljä automatisoidun päätöksenteon sääntelyyn liittyvää valtiosääntöoikeudellista huomautusta. Ne koskevat automaattisen päätöksenteon alaa, algoritmien julkisuutta, virkavastuusääntelyä ja automaattisen päätöksenteon lainsäädäntömenettelyä. Lausunnon mukaan hallintovaliokunnan on lisäksi syytä tarkoin varmistua sääntelyn yhteensopivuudesta EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen kanssa sekä arvioitava tarkoin asetuksen lasta koskevan sääntelyn merkitystä ja erityisesti asetuksen edellyttämien suojatoimien laajuutta lapseen kohdistuvassa päätöksenteossa. 

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt lausunnossa PeVL 62/2018 vp valtioneuvoston huomiota siihen, että automatisoituun päätöksentekoon vaikuttaa sisältyvän useita hallinnon yleislaeilla nimenomaisesti säätelemättömiä kysymyksiä (ks. myös PeVL 70/2018 vp ja PeVL 78/2018 vp ). Valiokunta on katsonut, että asiasta ja oikeusministeriön valmisteluvastuulle kuuluvan hallinnon yleislainsäädännön alan sääntelytarpeesta tulee tehdä selvitys. Selvityksessä on tarkasteltava, millä tavoin automatisoidun hallintomenettelyn ja päätöksenteon sääntely täyttää hallinnon lain-alaisuuden, julkisuusperiaatteen ja hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvien hallinnon oikeusperiaatteiden asettamia vaatimuksia sekä turvaa oikeusturvan ja virkamiesten virkavastuun asianmukaisen toteutumisen. Perustuslakivaliokunta on korostanut selvitystarpeen merkitystä ja kiirehtinyt selvitystyön viivytyksetöntä käynnistämistä ja asianmukaista resursointia. Valiokunnan mielestä nyt käsillä olevassa tilanteessa on välttämätöntä pidättäytyä uusista hallinnonalakohtaisista automatisoitua päätöksentekoa koskevista sääntelyehdotuksista. 

Automaattiseen päätöksentekoon liittyy perustuslakivaliokunnan mielestä sellaisia perusoikeuksiin ja julkisen vallan käyttöön liittyviä erittäin laajakantoisia oikeudellisia erityiskysymyksiä, joita pitäisi arvioida yleislainsäädännön kehittämistarpeiden kautta. Ehdotetun kaltaisilla yksittäisillä tietosuoja-asetuksen liikkumavaran käyttöä koskevilla säännösehdotuksilla ei voida sivuuttaa perustuslaissa asetettujen perusoikeuksien ja julkisen vallan käytön rajoituksia ja vastuuta koskevien vaatimusten toteuttamista. Perustuslakivaliokunta korostaa, että henkilötietojen suojan näkökulmasta laaditun tietosuoja-asetuksen sääntely ei muodosta hyvän hallinnon periaatteiden ja hallinnon oikeusturvajärjestelmän näkökulmasta riittävää perustaa automatisoidulle päätöksenteolle. 

Perustuslakivaliokunnan mielestä automatisoituja yksittäispäätöksiä koskevaa hallinnollista päätöksentekoa ei tulisi pyrkiä sääntelemään yksittäisillä pistemäisillä lakiehdotuksilla. Valiokunta pitää perustuslaista johtuvia automatisoituja yksittäispäätöksiä koskevien säännösehdotusten muutostarpeita esityksen perusratkaisuihin vaikuttavina. Valiokunnan toteamat sääntelyn ongelmat osoittavat kaiken kaikkiaan automatisoituun päätöksentekoon liittyvän sellaisia valtiosääntöoikeudellisia kysymyksenasetteluja, joita ei ilman huolellisesti toteutettua perusvalmistelua ole mahdollista ongelmitta ratkaista eduskuntakäsittelyssä. Perustuslakivaliokunnan mukaan täten selkein ratkaisu olisi, että ehdotettu 21 §:n säännös poistetaan lakiehdotuksesta ja valtioneuvosto selvittää huolellisesti ja hyvää lainvalmistelumenettelyä noudattaen automatisoitua päätöksentekoa sääntelevän yleislainsäädännön muutostarpeet ja valmistelee tarvittaessa automatisoitua päätöksentekoa koskevan yleisen lainsäädännön, jota voidaan mahdollisesti täsmentää hallin-nonalan erityispiirteet huomioonottavilla erityislaeilla. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan edellyttänyt, että mikäli hallintovaliokunta kuitenkin pyrkii valiokuntakäsittelyssä muuttamaan automatisoituja yksittäispäätöksiä koskevan sääntelyn perustuslainmukaiseksi, on esitystä koskeva mietintöluonnos saatettava vielä perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Tällainen menettely on edellytyksenä sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Saadun selvityksen mukaan automaattisen päätöksenteon mahdollistamisella erityislainsäädännössä on pyritty yleislainsäädännön puuttuessa sovittamaan yhteen Maahanmuuttoviraston kasvavat hakemusmäärät suhteessa pieneneviin kehyksiin ja kohdentamaan viraston rajalliset resurssit niin, että yksinkertaisemmat asiat voidaan ratkaista tehokkaasti, mikä olisi niin yksilön, yritysten kuin yhteiskunnankin etu. Hallintovaliokunta pitää näitä tavoitteita erittäin tärkeinä, mutta katsoo, että perustuslakivaliokunnan kannat huomioiden tässä yhteydessä ei ole edellytyksiä säätää automaattisista yksittäispäätöksistä, minkä vuoksi valiokunta ehdottaa, että niitä koskeva 21 § poistetaan 1. lakiehdotuksesta. 

Hallintovaliokunnan saaman tiedon mukaan oikeusministeriössä on vireillä hanke, jonka tarkoituksena on valmistella hallinnon yleislainsäädäntöön tarvittavat säännökset, joilla varmistetaan hallinnon lainalaisuuden, hyvän hallinnon periaatteiden, oikeusturvan, julkisuusperiaatteen ja virkavastuun toteutuminen automaattisessa päätöksenteossa. Lisäksi laaditaan kuvaus erityislainsäädännön sääntelyperiaatteista. Hankkeen esiselvitys on valmistunut 14.2.2020. Saadun tiedon mukaan oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan asiasta arviomuistiota. Hallintovaliokunta pitää hanketta välttämättömänä niin maahanmuuttohallinnon päätöksenteon kuin yleisemminkin hallinnon yleislainsäädännön kehittämisen kannalta ja kiirehtii valmistelutyön etenemistä. 

Automatisoidun päätöksenteon mahdollisia sääntelytarpeita maahanmuuttohallinnon henkilötietolaissa voidaan käytännössä arvioida vasta, kun on tieto yleislainsäädäntöön tarvittavista säännöksistä. Valmistelussa tulee ottaa huomioon muun ohella myös perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyt huomautukset ja EU-sääntelyn selvittämistarpeet. 

Salassapitoa koskeva sääntely

Sääntelyn keskittäminen julkisuuslakiin ja vahinkoedellytyslausekkeen rakenne

Hallituksen esityksessä ehdotetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain ( 621/1999 , jäljempänä julkisuuslaki) 24 §:n 1 momenttia muutettavaksi (8. lakiehdotus) siten, että maahanmuuttoon kohdistuvat erityiset salassapitoperusteet kootaan julkisuuslakiin. Perustelujen mukaan säännöksiä myös täsmennettäisiin sisällöllisesti. Ehdotus merkitsee käytännössä sitä, että maahanmuuttohallinnon nykyisin julkisuuslakiin ja ulkomaalaisrekisterilakiin jakaantunut salassapitosääntely keskitetään kokonaisuudessaan julkisuuslakiin. Ulkomaalaisrekisterilaki ehdotetaan kumottavaksi (1. lakiehdotus). 

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut esityksessä ehdotettua julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohtaa. Aineellista sisältöä koskevien valtiosääntöoikeudellisten ja muiden huomautusten ohella se on kiinnittänyt huomiota myös säännöksen rakenteeseen. Perustuslakivaliokunnan mielestä edellä mainittuun 24 kohtaan ehdotettu säännös hallintopäätösten salassapidosta vain, jos ei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna asianosaisen tai hänen läheisensä turvallisuutta, on varsin vaikeaselkoinen. Lausunnon mukaan hallintovaliokunnan on syytä tarkastella ilmeisyysvaatimukseen ja moninkertaiseen negaatioon perustuvan vahinkoedellytyksen käytännön sovellettavuutta huolellisesti ja tarvittaessa selkeytettävä sääntelyä. 

Lausuntonsa lopuksi perustuslakivaliokunta toteaa, että sen mielestä perustelluinta olisi, jos ehdotetun kaltaiset varsin merkittävät muutostarpeet julkisuuslain salassapitosääntelyyn arvioitaisiin ja toteutettaisiin osana kokonaisvaltaisempaa julkisuuslain sääntelyn muutostarpeiden tarkastelua. 

Hallintovaliokunta pitää hallituksen esityksen lähtökohtaa maahanmuuttohallinnon salassapitosääntelyn kokoamisesta julkisuuslakiin perusteltuna. Sääntelyn keskittäminen julkisuuslakiin on lain soveltajan kannalta selkeintä. Esityksen tavoitteena on ollut pitää sääntelyn nykytila mahdollisimman pitkälle nykyisenlaisena. Perustuslakivaliokunnan lausunto huomioiden ulkomaalaisrekisterilain 11 §:ää vastaavan säännöksen siirtäminen sisällöltään muuttamattomana maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin ei olisi vaikeuksitta toteutettavissa. Hallintovaliokunnan mielestä ei myöskään olisi tarkoituksenmukaista, että ulkomaalaisrekisterilakia kumottaessa jätettäisiin siihen sisältyvät salassapitosäännökset voimaan. Uudistettaessa nyt maahanmuuttohallinnon henkilötietolainsäädäntöä on syytä huomioida myös se, että eduskunta on julkisuuslain säätämisen yhteydessä edellyttänyt hallituksen huolehtivan siitä, että tulevaisuudessa suhtaudutaan pidättyvästi viranomaisten tietojen salassapitoa koskevien säännösten sijoittamiseen erityislainsäädäntöön ( HaVM 31/1998 vp — EV 303/1998 vp , ks. myös PeVL 62/2018 vp ). 

Hallintovaliokunta toteaa, että voimassa olevan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin eri kohdissa (3, 7, 9, 10, 21, 24 ja 28 kohta) salassapito-olettamaan pohjautuva vahinkoedellytyslauseke on muotoiltu julkisuuslain 17 §:n 2 momentin mukaisesti ilmeisyysvaatimukseen ja negaatioon perustuvalle rakenteelle. Julkisuuslain esitöiden ( HE 30/1998 vp , s. 88, PeVL 43/1998 vp , s. 4) mukaan kaikissa tapauksissa ei tiedon laatuun perustuvaa ehdotonta salassapitoa ole pidetty tarpeellisena, koska se saattaa helposti johtaa tarpeettoman laajaan salassapitoon asioissa, joissa on tarvetta julkisen vallan käytön valvomiseen. Tämän estämiseksi useissa säännöksissä edellytetään viranomaisen arvioivan asiakirjakohtaisesti myös tiedon antamisesta aiheutuvaa haittaa (vahinkoedellytys). Tällöin salassapitosäännökseen sisältyy niin sanottu vahinkoedellytyslauseke. Lausekkeiden muotoilussa on käytetty kahta erilaista tapaa. Toisen mukaan asiakirja on salassa pidettävä, jos tiedon antamisesta aiheutuu haittaa suojattaville eduille. Tällainen muotoilu merkitsee olettamaa asiakirjan julkisuudesta. Jos taas vahinkoedellytyslauseke edellyttää olevan ilmeistä, ettei tiedon antamisesta aiheudu haittaa suojattaville eduille, olettamana on asiakirjan salassapito. Hallintovaliokunta on mietinnössään ( HaVM 31/1998 vp ) vielä täsmentänyt erilaisten vahinkoedellytyslausekkeiden tulkintasisältöä. Näiden lausekkeiden mukaan salassapito on riippuvainen siitä, minkälaisia vaikutuksia tiedon antamisesta seuraa. Toisissa lausekkeissa olettamana on julkisuus, jolloin tieto voidaan jättää antamatta vain, jos tiedon antamisesta juuri siinä tilanteessa aiheutuisi säännöksessä tarkoitettu haitallinen vaikutus. Kun olettamana on salassapito, tiedon saa antaa vain, jollei ole ilmeistä, että säännöksessä tarkoitettua haitallista seurausta ei synny. Näissä tapauksissa tieto voidaan antaa vain, jos on ilmeistä, että tiedon antaminen juuri siinä tilanteessa ei aiheuta säännöksessä tarkoitettuja haitallisia seurauksia. 

Hallintovaliokunta toteaa, että myös nykyinen julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohta on muotoiltu ilmeisyysvaatimukseen ja kaksinkertaiseen negaatioon perustuen. Muotoilu on sisältynyt säännökseen julkisuuslain voimaantulosta alkaen. Valiokunta katsoo, että ilmeisyysvaatimukseen ja negaatioon pohjaavan salassapito-olettamaisen vahinkoedellytyslausekkeen muotoilu on julkisuuslain perusratkaisu, jota on tarkoituksenmukaista arvioida julkisuuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa säännöksen vahinkoedellytyslausekkeen muotoilemista vakiintuneella tavalla. Kun esityksen tavoitteena on säilyttää sääntelyn nykytila, pitäytymällä lausekkeen vakiintuneessa muodossa vältetään myös uudelleenmuotoilusta mahdollisesti aiheutuvat käytännön tulkintaepäselvyydet. Erilaisia vahinkoedellytyslausekkeita voidaan arvioida tarkemmin julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. 

Salassapidon peruste

Hallituksen esityksessä ehdotetun julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdan mukaan salassa pidettäviä ovat Maahanmuuttoviraston, poliisin, Rajavartiolaitoksen, työntekijän ja yrittäjän oleskelulupahakemuksia käsittelevien valtion aluehallintoviranomaisten ja ulkoasiainhallinnon asiakirjat, jotka koskevat ulkomaalaisten maahantuloa ja maastalähtöä tai maassa oleskelua koskevien asioiden käsittelyä, päätöksentekoa ja valvontaa taikka Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä, menettämistä, kansalaisuudesta vapautumista tai kansalaisuusaseman määrittämistä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei aiheuta vahinkoa tai haittaa asianosaiselle tai hänen läheiselleen. Näitä asioita koskevat hallintopäätökset ovat salassa pidettäviä kuitenkin vain, jos ei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna asianosaisen tai hänen läheisensä turvallisuutta. 

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan todennut, että perustuslain 12 §:n 2 momentissa asiakirjajulkisuudesta säädetty merkitsee, että asiakirjojen julkisuutta voidaan rajoittaa perustuslain mukaan ainoastaan lailla ja vain, milloin siihen on välttämättömiä syitä. Kysymys ei valiokunnan mukaan siten ole siitä, että perustuslaissa esimerkiksi jätettäisiin kyseisen oikeuden sisältö lailla määriteltäväksi, vaan lainsäätäjän toimivaltaan kuuluu pelkästään sellaisten julkisuuden rajoitusten asettaminen, joita voidaan pitää perustuslaissa tarkoitetulla tavalla välttämättöminä ( PeVL 43/1998 vp ). 

Perustuslakivaliokunnan mukaan salassapitoperustetta perustellaan esityksen säätämisjärjestysperusteluissa sinänsä hyväksyttävillä syillä, jotka kytkeytyvät perustuslain 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän suojaan, 21 §:ssä turvattuun oikeusturvaan ja ääritapauksessa jopa perustuslain 7 §:ssä turvattuun henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Valiokunnan mielestä esitetyt näkökohdat eivät kuitenkaan välttämättä vaadi ehdotetun laajuista salassapitoa. Valiokunnan käsityksen mukaan ehdotettu sääntely merkitsee lähes koko hallinnonalaan kohdistuvaa salassapito-olettamaan perustuvaa lähtökohtaista salassapitoa. 

Erityisen ongelmallisena perustuslakivaliokunta on pitänyt sitä, että ehdotetussa sääntelyssä laajennettaisiin voimassa olevan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdan määrittelemää salassapito-olettamaa määrittelemällä asiakirjan salassapidosta poikkeaminen riippuvaksi sen julkisuuden aiheuttamasta vahingosta tai jopa pelkästä haitasta. Voimassa olevassa julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdassa kyseisten asiakirjojen salassapidosta poikkeaminen on kytketty henkilön turvallisuuden vaarantumiseen, mikä on ehdotettua haittaan tai vahinkoon perustuvaa kriteeriä olennaisesti suppeampi ja tarkkarajaisempi salassapidon peruste. Myös nyt ehdotetussa sääntelyssä hallintopäätösten julkisuuden rajoittamiseen sovellettaisiin vahinkoedellytyslauseketta, jossa salassapidon perusteena on henkilön tai hänen läheisensä turvallisuuden vaarantuminen. Muiden asiakirjojen salassapidon laajennusta perustellaan tältä osin lähinnä viittauksella kumottavaksi ehdotettuun ulkomaalaisrekisterilain säännökseen. 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin ehdotettua samankaltaista säännöstä lausunnossaan PeVL 62/2018 vp . Valiokunnan mukaan tuolloin ehdotetun säännöksen sisältöä ja sen suhdetta julkisuuslakiin oli välttämätöntä selkeyttää. Vaikka salassapitosäännös on nyt sinänsä asianmukaisesti otettu julkisuuslakiin ( EV 303/1998 vp , HaVM 31/1998 vp , ks. myös PeVL 2/2008 vp ), perustuslakivaliokunnan mielestä hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ole esitetty perustuslain 12 §:n 2 momentissa edellytettyä välttämätöntä perustetta ehdotetun 24 §:n 1 momentin 24 kohdan vahinkoedellytyksen laajentamiselle. Valiokunta on pitänyt erityisen ongelmallisena perustuslaillisen asiakirjajulkisuuden pääsäännön väistymistä pelkästään julkisuuden aiheuttaman haitan perusteella. Säännöksestä on poistettava maininta tiedon antamisen aiheuttamasta haitasta. Säännöstä on myös täsmennettävä olennaisesti esimerkiksi määrittelemällä tarkemmin ne perustuslain kannalta hyväksyttävät intressit, joiden kannalta vahinkoa arvioidaan. Tällaiset muutokset ovat edellytyksenä 8. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten, että hallituksen esityksessä ehdotetusta julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdasta poistetaan maininta tiedon antamisen aiheuttamasta haitasta. 

Hallintovaliokunnalle on toimitettu selvitys, jossa on punnittu perustuslain kannalta hyväksyttäviä intressejä, joiden kannalta tiedon julkisuudesta yksilölle aiheutuvaa vahinkoa voitaisiin arvioida, sekä tarkasteltu edellytyksiä rajata salassapidon ajallista ulottuvuutta ja asiakirja- tai tietokohtaista soveltamisalaa. Selvityksen mukaan ei kuitenkaan ole tunnistettu sellaisia suoraan perusoikeuksien kannalta hyväksyttäviä intressejä, joiden kannalta tiedon julkisuudesta yksilölle aiheutuvasta vahingosta voitaisiin säätää tarpeeksi tarkkarajaisesti ja oikeasuhtaisesti. Näin ollen hallintovaliokunta ehdottaa, että mainitussa 24 kohdassa luovutaan voimassa olevan ulkomaalaisrekisterilain 11 §:n mukaisesta sääntelystä myös asiakirjojen julkisuudesta asianosaiselle tai hänen läheiselleen aiheutuvan vahingon osalta. 

Salassapitoperusteeksi 24 kohtaan siten jää voimassa olevaa julkisuuslakia vastaavalla tavalla turvallisuuden vaarantuminen. Samalla jako hallintopäätöksiin ja muihin asiakirjoihin tulee säännöksessä tarpeettomaksi. Hallintovaliokunta viittaa jäljempänä esitettyyn. 

Salassapidon rajaukset

Hallituksen esityksessä ehdotettuun 24 kohtaan sisältyy muotoilu, joka rajaa säännöksen soveltamisalan koskemaan vain tiettyjen maahanmuuttohallinnon viranomaisten asiakirjoja. Viranomaispiiriä koskeva rajaus on ollut tarpeen esitetyn säännösehdotuksen oikeasuhtaisuuden sekä asiakirjajulkisuuden ja henkilötietojen suojan välisen tasapainon säilyttämisen vuoksi. Voimassa olevan lain säännöksen soveltamisalaa ei ole rajoitettu, eikä rajoittamista mainitulla tavalla voida vahinko- ja haittaedellytysten poistamisen jälkeen enää pitää tarpeellisena. Julkisuuslain lähtökohtana on, että salassapitoperusteet on kirjoitettu soveltamisalaltaan yleisiksi siten, ettei niissä pääsäännön mukaan lueteltaisi niitä viranomaisia, joiden hallussa asiakirjat ovat salassa pidettäviä (salassapitoperusteiden yleispätevyys). Poikkeuksen yleispätevyydestä muodostavat vain tietyt yksityisyyden suojaa koskevat säännökset, joiden ulottaminen kaikkiin asiakirjoihin rajoittaisi liiaksi julkisuutta ( HE 30/1998 vp ). 

Edellä todetun perusteella hallintovaliokunta ehdottaa, että viranomaispiiriä koskeva rajaus poistetaan säännöksestä. Ehdotettu 24 kohta tulee sovellettavaksi myös esimerkiksi silloin, kun hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus käsittelee säännöksen mukaisia asiakirjoja. 

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että edellä arvioidun 24 kohdan soveltamisalaan kuuluvien asiakirjojen ryhmää ehdotetaan hallituksen esityksessä täsmennettäväksi siten, että salassapito-olettama kohdistuisi asiakirjoihin, jotka koskevat "ulkomaalaisten maahantuloa ja maastalähtöä tai maassa oleskelua koskevien asioiden käsittelyä, päätöksentekoa ja valvontaa taikka Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä, menettämistä, kansalaisuudesta vapautumista tai kansalaisuusaseman määrittämistä". Valiokunnan mielestä lähes kaikkeen maahanmuuttohallinnon toimintaan kohdistuva lähtökohtainen, salassapito-olettaman varaan säädetty salassapito sopii huonosti yhteen julkisuusperiaatteen kanssa ja edustaa perustuslain 12 §:n 2 momentin kannalta jopa nurinkurista lähtökohtaa (ks. myös PeVL 4/2014 vp , PeVL 40/2005 vp , s. 3). Maahanmuuttohallinnon asiakirjoihin kohdistuu valiokunnan mielestä julkisuusperiaatteen näkökulmasta perusteltuja tiedonsaantitarpeita, jotka liittyvät muun muassa julkisen keskustelun ja mielipiteenvaihdon edellytyksiin, hyvän hallinnon ja oikeusturvan toteutumisen arviointiin sekä julkisten varojen käytön valvontaan. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan hallintovaliokunnan on täsmennettävä ja rajattava asiakirjojen salassapidon alaa koskevaa sääntelyä. 

Hallintovaliokunta toteaa mainitun säännöksen olevan varsin väljä ja tulkinnanvarainen. Valiokunta ehdottaa yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin esitetyin tavoin 24 kohtaa täsmennettäväksi ja rajattavaksi viranomaisen asiakirjoihin, jotka koskevat kansainvälisen suojelun tarvetta, ulkomaalaisen maahantulon edellytyksiä ja maassa oleskeluoikeutta tai niiden perustetta taikka Suomen kansalaisuuden saamista tai menettämistä taikka kansalaisuusaseman määrittämistä. 

Valiokunnan ehdottama, kuten hallituksen esityksessäkin ehdotettu, säännös poikkeaa voimassa olevasta julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdasta lähinnä siten, että kun voimassa oleva säännös on sidottu tiettyjä henkilöryhmiä koskevien asiakirjojen salassapitoon, on ehdotettu säännös kiinnitetty tiettyihin lähinnä maahanmuuttohallinnossa käsiteltäviin asiakirjoihin. Asiakirjat, joita ehdotettu säännös koskee, koskevat pääsäännön mukaan voimassa olevassa säännöksessä mainittuja henkilöryhmiä. Ehdotettu säännös kattaa kuitenkin myös ne hallituksen esityksen perusteluissa mainitut maahanmuuttohallinnon asia- ja henkilöryhmät, joiden turvallisuuden suojaamiseksi ei ole ollut voimassa olevassa laissa soveltuvaa salassapitoperustetta. Henkilön turvallisuuden suojaaminen yhtäläisin perustein vireille tulon tavasta tai asiaryhmästä riippumatta on perusteltua. 

Salassapidolla suojattava intressi on edelleen perustuslain 7 §:n mukainen oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Näitä tietoja on välttämätöntä suojata jatkossakin esimerkiksi vieraan valtion viranomaisilta tai niissä tai Suomessa toimivilta yhteisöiltä sekä yksityisiltä henkilöiltä, jotka voivat vaarantaa henkilön turvallisuutta Suomessa tai muualla. Säännöksen oikeasuhtaisuus toteutetaan salassapito-olettamaan sidotulla vahinkoedellytyslausekkeella. 

Ehdotettu julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 31 c kohta

Hallintovaliokunta toteaa, että edellä kuvatulla tavalla uudelleen muotoiltu 24 kohta lähentyy soveltamisalaltaan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 31 c kohtaan ehdotettua säännöstä. Mainitussa 31 c kohdassa vahinkoedellytyslauseke on kuitenkin 24 kohdasta poiketen julkisuusolettamainen. Säännös mahdollistaa hallituksen esityksen mukaisesti esimerkiksi kansainvälistä suojelua saavan henkilöllisyyden salaamisen hänen oman tai hänen läheisensä turvallisuuden vaarantumisen perusteella tilanteissa, joissa hänen henkilötietojaan käsitellään muissa viranomaisissa kuin maahanmuuttohallinnossa. Voimassa olevan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdan pakolaisen, turvapaikanhakijan, viisuminhakijan ja oleskeluluvanhakijan tietojen salassapitoa koskevaa säännöstä on voitu soveltaa myös muihin kuin maahanmuuttohallinnossa tyypillisesti käsiteltäviin ehdotetussa 24 kohdassa tarkoitettuihin asiakirjoihin. Tämän vuoksi ehdotetun 24 kohdan lisäksi myös asiakirjatyypistä riippumaton salassapitosäännös 31 c kohta on edelleen tarpeen. Julkisuusolettama varmistaa säännöksen oikeasuhtaisuuden. 

2. Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain muuttamisesta

58 §. Tiedonsaantioikeus.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten valiokunta ehdottaa, että pykälän 1, 2 ja 3 momentissa viranomaiset yksilöidään erillisyyden periaate huomioiden tarkemmin niin, että vastaanottokeskus ja järjestelykeskus mainitaan säännöksissä erikseen. 

3. Laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain muuttamisesta

34 §. Salassapitovelvollisuus.

Hallituksen esityksessä on pyritty sääntelyn selkeyden vuoksi keskittämään rekisterinpitäjien tiedonsaantioikeudet maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin. Tämän vuoksi säilölain rekistereitä koskeva 5 a luku on ehdotettu kumottavaksi ja säilölain mukaisiin rekistereihin tallennetun tiedon liikkumisesta eri viranomaisten välillä säädettäisiin maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 11 §:ssä. Lisäksi säilölain 34 § on ehdotettu muutettavaksi niin, ettei siinä enää viitattaisi tiedonsaantioikeuden osalta vastaanottolain 58 §:ään, koska maahanmuuttohallinnon henkilötietolain mukaisten rekisterinpitäjien oikeudesta saada tietoja järjestelmien ulkopuolisilta tahoilta säädettäisiin kootusti maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 13 §:ssä. Hallituksen esityksessä ehdotettu 34 § sisältää siten vain salassapitovelvollisuutta koskevan viittauksen julkisuuslakiin. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytetyn mukaisesti maahanmuuttohallinnon henkilötietolain tiedonsaantisääntelyä on pyritty täsmentämään olennaisesti. Tässä yhteydessä on arvioitu vielä uudelleen voimassa olevan säilölain 34 §:n 1 momentin mukaista tiedonsaantioikeutta ja havaittu, että, jotta voidaan säilyttää nykyinen oikeustila, säilölain 34 §:ää on täydennettävä säännöksillä julkisen ja yksityisen palveluntarjoajan, ilman huoltajaa olevan lapsen edustajan sekä poliisin ja Rajavartiolaitoksen tiedonsaantioikeudesta vastaanottolain 58 §:ää vastaavasti. 

Vastaanottolakia säädettäessä on lain 58 §:ää täsmennetty eduskuntakäsittelyn aikana olennaisesti hallituksen esityksessä ehdotetusta muun muassa sitomalla tiedonsaantioikeus vastaanottolain 3 ja 4 luvun sekä 41 §:n mukaisten tehtävien suorittamiseen ( HaVM 38/2010 vp , PeVL 59/2010 vp — HE 266/2010 vp ). Näissä tehtävissä on kyse vastaanottopalveluista ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä sekä ilman huoltajaa olevan lapsen edustajan tehtävistä. Myöhemmin ihmiskaupan uhrin auttamisjärjestelmään liittyvässä vastaanottolain muutoksessa on 58 §:n 1 momenttiin lisätty tiedonsaajiksi esitutkintaviranomaiset, joilla lain esitöissä on viitattu poliisiin ja Rajavartiolaitokseen ( HaVM 58/2014 vp — HE 266/2014 vp ). Vaikka säilölain 1 §:n 2 momentin mukaan säilöönottoyksikön toiminnasta on soveltuvin osin voimassa, mitä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetussa laissa säädetään, ei ole kuitenkaan täysin selvää, mikä on voimassa oleva säilölain 34 §:n 1 momentin mukaisen tiedonsaantioikeuden sisältö. 

Säilölain 1 §:n 1 momentin mukaan lain tarkoituksena on järjestää ulkomaalaislain 121 ja 122 §:n nojalla säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelu erityisesti tähän tarkoitukseen varatussa säilöönottoyksikössä. Säilölain 1 §:n 3 momentin mukaan myös poliisin tai Rajavartiolaitoksen pidätystiloihin sijoitettuun ulkomaalaiseen sovelletaan ensisijaisesti säilölakia. Säilölain 3 §:n mukaan Maahanmuuttovirasto vastaa säilöönottoyksikön käytännön toiminnan ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta. Säilölain 3 luvussa säädetään toimeentulon ja huolenpidon järjestämisestä. Vastaavalla tavalla kuin vastaanottotoiminnassa myös säilölain 13 §:n mukaisen terveyden- ja sairaanhoidon palvelut voidaan ostaa yksityiseltä tai julkiselta palvelujen tuottajalta. Tämän vuoksi säilölain 3 luvun mukaisia palveluita tuottavan julkisen ja yksityisen palveluntuottajan on saatava säilöönottoyksiköltä ja Maahanmuuttovirastolta välttämättömät tiedot näiden palvelujen toteuttamiseksi. 

Ulkomaalaislain 122 §:ssä säädetään lapsen ottamisesta säilöön. Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan lapsen säilöönoton edellytys on, että sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen määräämälle virkasuhteessa olevalle sosiaalityöntekijälle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi. Vastaanottolain 41 §:ssä säädetään ilman huoltajaa olevan lapsen edustajan tehtävistä. Tämän vuoksi ilman huoltajaa olevan lapsen edustajan on välttämätöntä saada tietoa säilöönottoyksiköltä ja Maahanmuuttovirastolta sekä säilölain 3 luvun mukaisia palveluja tuottavalta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tehtäviensä hoitamiseksi. 

Säilöönottoyksikkö ja Maahanmuuttovirasto tallentavat säilöön otettuja henkilöitä koskevat tiedot ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään. Poliisi ja Rajavartiolaitos tekevät säilöönottopäätöksen poliisiasiain tietojärjestelmässä. 

Jäljempänä valiokunta ehdottaa hyväksyttäväksi uuden 18. lakiehdotuksen, jossa poliisin oikeudesta saada tietoja ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmästä säilölain mukaisten tehtäviensä suorittamiseksi säädettäisiin poliisin henkilötietolain 16 §:n 1 momentin 8 kohdassa. Rajavartiolaitoksen oikeudesta saada tietoja viranomaisilta säädetään voimassa olevan rajavartiolaitoksen henkilötietolain 19 §:ssä. Valiokunta toteaa, että nämä säännökset mahdollistavat tarvittavan tiedonsaannin muilta viranomaisilta. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen on kuitenkin voitava saada tehtäviensä hoitamiseksi välttämättömät pidätystiloissaan säilytettävien henkilöiden terveyttä koskevat tiedot säilölain 3 luvun mukaisia palveluja tuottavalta julkiselta ja myös yksityiseltä palvelujen tuottajalta. 

Edellä todetun perusteella valiokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 1 momentti, jossa säädetään poliisin ja Rajavartiolaitoksen oikeudesta saada säilölain 3 luvun mukaisten tehtäviensä suorittamiseksi välttämättömät tiedot edellä tarkoitetulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Lisäksi pykälään on tarpeen lisätä uusi 2 momentti lain 3 luvun mukaisia palveluja tuottavan julkisen ja yksityisen palvelujen tuottajan tiedonsaantioikeudesta ja uusi 3 momentti ilman huoltajaa olevalle lapselle määrätyn edustajan tiedonsaantioikeudesta. Valiokunnan ehdotuksista seuraa, että hallituksen esityksessä ehdotetusta pykälän 1 momentista tulee pykälän 4 momentti. 

Edellä ehdotetut muutokset huomioiden pykälän otsikko on perusteltua pitää voimassa olevan lain mukaisena. 

4. Laki kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta

87 §. Tiedonsaantioikeus.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta valiokunta ehdottaa, että pykälän 3 momentissa viranomaiset yksilöidään erillisyyden periaate huomioiden tarkemmin niin, että vastaanottokeskus ja järjestelykeskus mainitaan säännöksissä erikseen. 

8. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n muuttamisesta

24 §. Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon ja yleisperusteluissa todettuun viitaten hallintovaliokunta ehdottaa säännöksen täsmentämistä ja rajaamista siten, että asiakirjojen määrittelystä viranomaispiirin kautta luovutaan, rajataan asiakirjat koskemaan kansainvälisen suojelun tarvetta, ulkomaalaisen maahantulon edellytyksiä ja maassa oleskeluoikeutta tai niiden perustetta taikka Suomen kansalaisuuden saamista tai menettämistä taikka kansalaisuusaseman määrittämistä sekä poistetaan haitta ja vahinko salassapitoperusteista. Salassapitoperusteeksi pykälän 24 kohtaan siten jää voimassa olevaa julkisuuslakia vastaavalla tavalla turvallisuuden vaarantuminen. Valiokunnan ehdotuksen mukaan asiakirjat ovat salassapidettäviä, jos ei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna asianosaisen tai hänen läheisensä turvallisuutta. Muutosten seurauksena myös säännökseen sisältynyt jako hallintopäätöksiin ja muihin asiakirjoihin tulee tarpeettomaksi. 

Valiokunnan ehdottamassa säännöksessä kansainvälisen suojelun tarpeella tai sen perusteella tarkoitetaan ulkomaalaislain 3 §:n 13 kohdan mukaisen pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman tarpeen arviointia, joten voimassa olevan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdan mukaiset pakolaiset ja turvapaikanhakijat kuuluvat edelleen suojan piiriin. Säännös ulottuu myös vastaanottolain mukaisiin vastaanottokeskuksissa olevien henkilöiden tietoihin, koska tieto vastaanottopalveluiden saamisesta tarkoittaa, että henkilö on hakenut kansainvälistä suojelua. Säännöksen soveltuminen ei kuitenkaan ole suoraan sidottu siihen, täyttääkö henkilö kansainvälisen suojelun edellytykset laissa, toisin sanoen onko henkilö suojelun tarpeessa vai ei, vaan säännöstä sovelletaan kulloisellakin hetkellä tehtävän tapauskohtaisen arvioinnin mukaan. Tapauskohtaisessa arvioinnissa otetaan huomioon henkilön tausta, hänen tilanteestaan sillä hetkellä saatavilla olevat tiedot ja mahdollinen nykyinen tai tuleva uhka. Soveltaminen ei riipu myöskään siitä, onko henkilö hakija tai muu asianosainen asiassa, ja säännös voi tulla sovellettavaksi myös muuhun henkilöön, jonka tietoja asiakirjoissa on. 

Ulkomaalaisen maahantulon edellytyksillä ja maassa oleskeluoikeudella tai niiden perusteella tarkoitetaan esimerkiksi ulkomaalaislain, ICT-lain, kausityölain tai tutkija- ja opiskelijalain nojalla käsiteltäviä tietoja, jotka liittyvät matkustusasiakirjoihin sekä matkustusluvan, viisumin, eri tyyppisten oleskelulupien, harkinta-ajan tai oleskelulupakortin myöntämiseen sekä EU-kansalaisen tai häneen rinnastettavan oleskeluoikeuden rekisteröintiin tai tämän perheenjäsenen oleskelukortin myöntämiseen. Säännös kattaa myös viisumin epäämiseen, mitätöimiseen tai kumoamiseen taikka oleskelulupien, oleskeluoikeuden rekisteröinnin tai oleskelukortin peruuttamiseen tai raukeamiseen, maassa oleskeluoikeuden valvontaan, henkilöiden käännyttämiseen tai karkottamiseen liittyvät tiedot. Säännöstä sovelletaan myös vastaanottolain mukaisiin ihmiskaupan uhrin tietoihin, koska tieto auttamisjärjestelmässä ja sen palvelujen ja tukitoimien piirissä olevasta henkilöstä tarkoittaa, että henkilö on ihmiskaupan uhri. Säännös ulottuu myös säilölain mukaisiin säilöönottoyksikössä olevien henkilöiden tietoihin, koska se on maassa oleskeluoikeuden selvittämiseen tai siitä päättämiseen liittyvä turvaamistoimi. Näitä asiakirjoja käytetään sen arvioimiseen, onko ulkomaalaisella oikeutta tulla maahan tai oleskella maassa. 

Kansainvälisen suojelun tarpeen, ulkomaalaisen maahantulon edellytyksen ja maassa oleskeluoikeuden perusteella tarkoitetaan sitä syytä ja sitä todentavia seikkoja, johon asiassa vedotaan. Perusteella tarkoitetaan toisin sanoen sitä syytä, millä henkilö hakee tai millä hänelle on myönnetty lupa oleskella maassa tai saapua maahan. Tarkoitus ei ole tältä osin muuttaa voimassa olevan julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdan oikeustilaa, joten kyse voi olla niin hakijan itsensä toimittamasta tiedosta kuin viranomaisen laatimasta asiakirjasta. Kansainvälisen suojelun tarpeen arvioinnissa näitä voivat esimerkiksi olla erilaiset hakijan esittämät todisteet vainosta tai matkareitistä tai tulevaisuuden uhasta, kuten puhuttelupöytäkirjaan kirjattu kertomus, lääkärintodistukset, valokuvat, kirjeet tai pidätysilmoitukset. Maahantulon edellytysten ja maassa oleskeluoikeuden arvioinnissa peruste voisi puolestaan olla esimerkiksi majoitusvahvistus, kutsu, avioliitto-, opiskelu-, raskaus-, syntymä- tai työtodistus taikka työ- tai muu sopimus taikka esimerkiksi yhteistä elämää todentavat valokuvat, videot tai kirjeet. 

Kansalaisuuslaissa säädetään Suomen kansalaisuuden saamisesta, säilyttämisestä, menettämisestä, kansalaisuudesta vapautumisesta sekä kansalaisuusaseman määrittämisestä. Kansalaisuuslain 34 §:n mukaan Suomen kansalainen, jolla on myös jonkin muun valtion kansalaisuus, säilyttää Suomen kansalaisuuden täyttäessään 22 vuotta vain, jos hänellä on riittävä yhteys Suomeen. Jos riittävää yhteyttä ei ole, henkilö menettää Suomen kansalaisuuden. Kansalaisuuslain 35 §:n mukaan Suomen kansalainen voidaan tietyissä tilanteissa hakemuksesta vapauttaa Suomen kansalaisuudesta. Suomen kansalaisuuden säilyttämistä tai kansalaisuudesta vapautumista ei ole kuiten-kaan tarpeen mainita erikseen lainkohdan sanamuodossa. Menettäminen kattaa myös mainitut kansalaisuuslain mukaiset tilanteet. Kansalaisuusaseman määrittämisellä tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa Maahanmuuttovirasto antaa maistraatille lausunnon Suomessa ulkomaalaisille syntyneen lapsen kansalaisuuden määrittämiseksi. 

10. Laki Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta

6 §. Velvoitteidenhoitoselvityksen käyttötarkoitus.

Pykälän 1 momenttiin on lisätty uusi 26 kohta 1.1.2020 voimaan tulleella lailla ( 1399/2019 ). Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa hallituksen esityksessä ehdotetun säännöksen lisäämistä uudeksi 27 kohdaksi, jolloin myös voimassa olevaan 26 kohtaan on tarpeen tehdä tekninen muutos. Myös johtolausetta on tarkistettava. 

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan 10. lakiehdotuksen on tarkoitettu tulemaan voimaan jo 1 päivänä kesäkuuta 2020, koska velvoitteidenhoitoselvityspalvelun käyttöönottamiseksi selvitystietojärjestelmään ja ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmään tulee toteuttaa tarvittavat rajapinnat ja tekniset valmiudet. Koska asian käsittely eduskunnassa on vielä kesken, valiokunta toteaa, että selvityksen mukaan Verohallinnon VHS-yksikkö tarvitsee järjestelmiensä päivittämiseen lain voimaantulosta puoli vuotta. 

13. Laki lentoliikenteen matkustajarekisteritietojen käytöstä terrorismirikosten ja vakavan rikollisuuden torjunnassa annetun lain 7 §:n muuttamisesta

7 §. Matkustajarekisteritietojen käsittely.

Valiokunta ehdottaa, että pykälän 3 momentin 6 kohdasta poistetaan viittaus maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 1 §:n 1 momentin 6 kohtaan. Valiokunta on ehdottanut mainittua 1. lakiehdotuksen 1 §:n 1 momenttia muutettavaksi muun muassa niin, että 1 momentin 6 kohta poistetaan ja pykälään lisätään uusi 2 momentti, jonka mukaan silloin, kun henkilötietoja käsitellään 1 momentin 1 tai 2 kohdassa säädetyissä tarkoituksissa, niitä käsitellään lisäksi myös kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. 

14. Laki henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain 37 §:n muuttamisesta

37 §. Oikeus saada henkilötietoja sotilastiedustelutehtävien sekä rikosten ennalta estämis- ja paljastamistehtävien hoitamista varten.

Valiokunta on yhteensovittanut ehdotetun 1 momentin johdantokappaleen voimassa olevan 1 momentin ( 1168/2019 ) kanssa. Myös johtolausetta on tarpeen tarkistaa. 

16. Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain 10 §:n muuttamisesta

10 §. Ulkomaan kansalaista koskevien tietojen luotettavuuden varmistaminen.

Pykälää on muutettu 1.1.2020 voimaan tulleella lailla ( 1175/2019 ), jossa viittaukset maistraattiin on muutettu viittauksiksi Digi- ja väestötietovirastoon. Ehdotettu 1 ja 2 momentti tulee yhteensovittaa voimassa olevan lain kanssa, jolloin myös johtolausetta on tarkistettava. 

Myös väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain ( 661/2009 ) nimike on muutettu lailla 1175/2019 laiksi väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista. 

18. Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 16 ja 22 §:n muuttamisesta (Uusi)

16 §. Poliisin oikeus saada tietoja eräistä rekistereistä ja tietojärjestelmistä.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon huomioon ottamiseksi hallintovaliokunta on ehdottanut maahanmuuttohallinnon henkilötietolain (1. lakiehdotus) tiedonsaantioikeuksia koskevaa sääntelyä tarkennettavaksi olennaisesti. Mainitun lain 11 §:ssä säädetään tiedonsaantioikeudesta ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän rekisterinpitäjien välillä ja 12 §:ssä kansallisen viisumitietojärjestelmän rekisterinpitäjien välillä. Poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin henkilötietolainsäädännössä säädetään jo nykyisin varsin kattavasti näiden viranomaisten oikeudesta saada tietoa. Poliisin henkilötietolain 16 §:n 1 momentin 7 ja 8 kohdan mukaan poliisilla ja Tullin henkilötietolain 16 §:n 1 momentin 12 ja 13 kohdan mukaan Tullilla on oikeus saada tietoja Maahanmuuttoviraston ja ulkoministeriön tietojärjestelmistä ulkomaalaislain mukaisten tehtäviensä suorittamiseksi. Rajavartiolaitoksen henkilötietolain 19 § puolestaan sisältää yleisen tiedonsaantioikeuden muilta viranomaisilta. Sääntelyn päällekkäisyyden välttämiseksi hallintovaliokunta on pitänyt perusteltuna, että poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin tiedonsaantioikeudesta ulkomaalaislain, kansalaisuuslain ja säilölain mukaisten tehtävien hoitamiseksi säädetään näitä viranomaisia koskevissa henkilötietolaeissa. Tämän vuoksi maahanmuuttohallinnon henkilötietolain 11 ja 12 § sisältävät ainoastaan informatiiviset viittaukset asianomaisiin lakeihin. 

Poliisi vastaa ulkomaalaislain nojalla lukuisista tehtävistä, kuten turvapaikanhakijoiden rekisteröinnistä, turvaamistoimista, ulkomaalaisvalvonnasta, maasta poistamisesta ja päätösten tiedoksiannosta. Poliisin kansalaisuuslain mukaisista tehtävistä säädetään kansalaisuuslain 40 ja 46 §:ssä. Poliisilla on myös lukuisia säilölain mukaisia tehtäviä, kuten säilölain 10, 13, 19 ja 23 §:n mukaiset tehtävät. Poliisin tiedonsaantioikeudesta ulkomaalaislain ja kansalaisuuslain mukaisten tehtäviensä hoitamiseksi säädetään hallituksen esityksessä kumottavaksi ehdotetun ulkomaalaisrekisterilain 3 §:n 3 momentissa sekä poliisin henkilötietolain 16 §:n 1 momentin 7 ja 8 kohdassa. Ulkomaalaisrekisterilain mukaisena rekisterinpitäjänä poliisilla on pääsy niin ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän kuin kansallisen viisumitietojärjestelmänkin tietoihin ulkomaalaislain ja kansalaisuuslain mukaisten tehtäviensä hoitamisen rajoissa. Poliisin tiedonsaantioikeudesta säilölain mukaisten tehtäviensä hoitamiseksi on säädetty kumottavaksi ehdotetussa säilölain 32 f §:ssä. Tämän lisäksi poliisin tiedonsaantioikeus tietyissä rajatuissa tapauksissa on saattanut perustua säilölain 34 §:n 1 momenttiin, joka sisältää viittauksen vastaanottolain 58 §:n mukaiseen tiedonsaantioikeuteen, joka sanamuodon mukaan koskee kuitenkin vain vastaanottolain 3 ja 4 luvun mukaisia tehtäviä. 

Jotta ulkomaalaisrekisterilain ja säilölain säännösten kumoamisesta huolimatta voidaan varmistaa riittävän kattavasti ja nykytilaa vastaavasti poliisin ulkomaalaislain, kansalaisuuslain ja säilölain mukaisten tehtäviensä suorittamiseksi riittävä tiedonsaanti poliisin henkilötietolain nojalla, lain 16 §:n 1 momentin 7 ja 8 kohdan mukaisia tiedonsaantioikeussäännöksiä on tarkistettava. 

Sääntelyn selkeyttämiseksi hallintovaliokunta ehdottaa, että kaikki poliisin maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin liittyvät, edellä kuvattuja tiedonsaantitarpeita koskevat tiedonsaantioikeudet kootaan pykälän 1 momentin 8 kohtaan. Tämän vuoksi 1 momentin 7 kohdasta poistetaan viisumia koskevat asiat. Muut 7 kohdassa tarkoitetut tiedot on rajattu ehdotetun maahanmuuttohallinnon henkilötietolain soveltamisalan ulkopuolelle. Näin ollen 7 kohta koskee jatkossa vain niitä ulkoministeriön tietoja, joiden käsittelystä ei säädetä maahanmuuttohallinnon henkilötietolaissa. 

Voimassa olevaa 8 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi ensinnäkin siten, että säännöksessä ei enää viitata Maahanmuuttoviraston tietojärjestelmiin, vaan säädetään poliisin oikeudesta saada tietoja ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmästä. Lisäksi säännökseen lisätään kansallinen viisumitietojärjestelmä, koska viisumiasiat on ehdotettu siirrettäväksi 8 kohdan piiriin. Täsmennysten myötä säännöksessä ei ole enää tarpeen luetella erilaisia ulkomaalaislain ja kansalaisuuslain mukaisia tietosisältöjä. Tiedonsaantioikeus tarkoittaa, että poliisilla on oikeus saada salassapitosäännösten estämättä ja maksutta ulkomaalaislain, kansalaisuuslain ja säilölain mukaisten tehtäviensä suorittamista varten Maahanmuuttoviraston, suojelupoliisin, Rajavartiolaitoksen, vastaanottokeskuksen, järjestelykeskuksen, säilöönottoyksikön, ulkoministeriön, edustuston, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, työ- ja elinkeinotoimiston sekä Tullin asianomaisiin tietojärjestelmiin tallentamia tietoja. Edellä kuvattujen poliisin säilölain mukaisten tehtävien toteuttamiseksi poliisi ei tarvitse tietoja kansallisesta viisumitietojärjestelmästä, joten poliisin säilölain mukaiset tehtävät tosiasiallisesti rajaavat kansallisen viisumitietojärjestelmän sisältämät tiedot tiedonsaantioikeuksien ulkopuolelle. 

Vaatimus henkilötietojen käsittelyn tarpeellisuudesta seuraa suoraan tietosuoja-asetuksen 5 artiklasta ja rikosasioiden tietosuojalain 4 §:stä. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittelyn välttämättömyysedellytyksestä säädetään poliisin henkilötietolain 15 §:ssä. Lisäksi hallintovaliokunta viittaa mietintöönsä poliisin henkilötietolaista ( HaVM 39/2018 vp ), jossa se on käsitellyt tietojen luovuttamista ja vastaanottamista koskevaa sääntelyä perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön ja EU:n tietosuojalainsäädännön valossa. 

Hallituksen esityksessä kumottavaksi ehdotetun ulkomaalaisrekisterilain 10 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ulkomaalaisrekisteristä saa salassapitosäännösten estämättä ja siinä määrin kuin se on vastaanottavan viranomaisen lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi välttämätöntä luovuttaa tietoja esitutkintaviranomaisille rikosten ehkäisemistä ja paljastamista sekä rikoksen johdosta toimitettavaa esitutkintaa varten. Nykytilan säilyttämiseksi poliisin oikeus saada tietoja ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmästä ja kansallisesta viisumitietojärjestelmästä rikosten ehkäisemistä ja paljastamista sekä rikoksen johdosta toimitettavaa esitutkintaa varten tulee siirtää poliisin henkilötietolain 16 §:n 1 momentin 8 kohtaan, johon valiokunta on ehdottanut edellä esitetyllä tavalla keskitettävän poliisin tiedonsaantioikeudet ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmästä ja kansallisesta viisumitietojärjestelmästä. 

22 §. Muu henkilötietojen luovuttaminen viranomaisille.

Koska kansalaisuuslaki mainitaan jo 16 §:n 1 momentin 8 kohdassa, säädösnumero voidaan poistaa 1 momentin 16 kohdasta. 

Hallintovaliokunnan päätösehdotus:

Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 18/2019 vp sisältyvät 5.—7., 9., 11., 12., 15. ja 17. lakiehdotuksen. 

Eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen HE 18/2019 vp sisältyvät 1.— 4., 8., 10., 13., 14. ja 16. lakiehdotuksen. (Valiokunnan muutosehdotukset) 

Eduskunta hyväksyy uuden, 18. lakiehdotuksen. (Valiokunnan uusi lakiehdotus) 

1. 

Laki 

henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:  

2. 

Laki 

kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti  

kumotaan kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain (746/2011) 6 luku,  

muutetaan 58 §, sellaisena kuin se on laissa 388/2015, ja 

lisätään 39 §:ään uusi 4 momentti seuraavasti:  

3. 

Laki 

säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti  

kumotaan säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain (116/2002) 5 a luku, sellaisena kuin se on laissa 814/2015, ja 

muutetaan 34 §, sellaisena kuin se on laissa 748/2011, seuraavasti: 

4. 

Laki 

kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti  

kumotaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 8 luku ja 

muutetaan 87 §:n 3 momentti seuraavasti: 

5. 

Laki 

kansalaisuuslain 48 §:n kumoamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 

6. 

Laki 

ulkomaalaislain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan ulkomaalaislain (301/2004) 59 §:n 2 momentti, 60 f §:n 2 momentti, 131 §:n 2 ja 3 momentti sekä 171 §:n 1 momentti,  

sellaisina kuin ne ovat, 59 §:n 2 momentti laissa 668/2013, 60 f §:n 2 momentti laissa 631/2011, 131 §:n 2 ja 3 momentti laissa 635/2019 sekä 171 §:n 1 momentti laissa 501/2016, seuraavasti: 

7. 

Laki 

Maahanmuuttovirastosta annetun lain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti  

muutetaan Maahanmuuttovirastosta annetun lain (156/1995) 1—3 §, 

sellaisina kuin ne ovat, 1 ja 3 § laissa 975/2007 sekä 2 § laissa 1160/2016, seuraavasti: 

8. 

Laki 

viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 5 ja 24 kohta ja 

lisätään 24 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 1151/2001, 1060/2002, 281/2004, 713/2007, 274/2009, 458/2011, 528/2011, 91/2015, 756/2015, 19/2016, 808/2017 ja 604/2018 ja 277/2019, uusi 31 c kohta seuraavasti: 

9. 

Laki 

turvallisuusselvityslain 25 ja 37 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti  

muutetaan turvallisuusselvityslain (726/2014) 25 §:n 1 momentin 10 kohta ja 37 §:n 1 momentin 7 kohta seuraavasti:  

10. 

Laki 

Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain (1207/2010) 6 §:n 1 momentin 26 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1399/2019, ja 

lisätään 6 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on laeissa 308/2016, 858/2016, 1159/2016, 1413/2016, 1419/2016, 324/2017, 454/2017, 1112/2017, 404/2018, 414/2018, 722/2019 ja 1399/2019 uusi 27 kohta seuraavasti:  

11. 

Laki 

henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 28 §:n muuttamisesta  

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain (1069/2015) 28 §:n 1 momentin 6 kohta seuraavasti: 

12. 

Laki 

henkilökorttilain 13 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan henkilökorttilain (663/2016) 13 §:n 1 ja 2 momentti seuraavasti: 

13. 

Laki 

lentoliikenteen matkustajarekisteritietojen käytöstä terrorismirikosten ja vakavan rikollisuuden torjunnassa annetun lain 7 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan lentoliikenteen matkustajarekisteritietojen käytöstä terrorismirikosten ja vakavan rikollisuuden torjunnassa annetun lain (657/2019) 7 §:n 3 momentin 6 kohta seuraavasti: 

14. 

Laki 

henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain 37 §:n muuttamisesta  

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain (332/2019) 37 §:n 1 momentin 3 ja 12 kohta, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1168/2019, seuraavasti: 

15. 

Laki 

verotusmenettelystä annetun lain 18 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 18 §:n 7 momentti, sellaisena kuin se on laissa 71/2010, seuraavasti:  

16. 

Laki 

väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain 10 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 10 §:n 1 ja 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1175/2019, seuraavasti:  

17. 

Laki 

valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain 21 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain (884/2017) 21 §:n 1 momentin 6 kohta, sellaisena kuin se on laissa 568/2019, seuraavasti: 

18. 

Laki 

henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 16 ja 22 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 

muutetaan henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (616/2019) 16 §:n 1 momentin 7 ja 8 kohta sekä 22 §:n 1 momentin 16 kohta, sellaisina kuin niistä on 22 §:n 1 momentin 16 kohta laissa 1162/2019, seuraavasti: 

Helsingissä 11.6.2020 

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

puheenjohtaja  Riikka  Purra  /ps   

varapuheenjohtaja  Mari-Leena  Talvitie  /kok   

jäsen  Tiina  Elo  /vihr   

jäsen  Jussi  Halla-aho  /ps   

jäsen  Eveliina  Heinäluoma  /sd   

jäsen  Hanna  Holopainen  /vihr   

jäsen  Hanna  Huttunen  /kesk   

jäsen  Aki  Lindén  /sd   

jäsen  Mauri  Peltokangas  /ps   

jäsen  Juha  Pylväs  /kesk   

jäsen  Piritta  Rantanen  /sd   

jäsen  Matti  Semi  /vas   

jäsen  Heidi  Viljanen  /sd   

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos  Minna-Liisa  Rinne  /