Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry mietintöön

Puutteelliset hakuehdot

HaVM 9/2008 vp - HE 77/2008 vp
Hallituksen esitys laiksi kirkkolain 7 luvun 3 §:n ja 8 luvun 3 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 10 päivänä kesäkuuta 2008 lähettänyt hallintovaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi kirkkolain 7 luvun 3 §:n ja 8 luvun 3 §:n muuttamisesta ( HE 77/2008 vp ).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

  • vanhempi hallitussihteeri Joni Hiitola , opetusministeriö
  • kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja , Kirkkohallitus

Lisäksi kirjallisen lausunnon on antanut

  • oikeusministeriö.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kirkkolakia siten, että äänioikeusikäraja seurakuntavaaleissa laskettaisiin nykyisestä 18 vuodesta 16 vuoteen.

Laki on tarkoitettu tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Seurakuntavaaleissa valitaan jäsenet seurakunnan kirkkovaltuustoon ja seurakuntayhtymässä kunkin seurakunnan seurakuntaneuvostoon ja seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Äänioikeusikärajan laskeminen seurakuntavaaleissa 18 vuodesta 16 vuoteen on periaatteellisesti merkittävä muutos. Uudistuksen tavoitteena on saada nuoret nykyistä paremmin mukaan seurakunnan toimintaan antamalla heille mahdollisuus vaikuttaa seurakuntavaaleissa valittavien toimielinten kokoonpanoon. Samalla tavoitteena on saada nuorennusta seurakuntien hallintoelimiin. Vaalikelpoisuuden ikärajana kyseisiin luottamustoimiin säilyy edelleen 18 vuotta.

Lakiehdotus ei koske kirkkoherran vaalia. Saadun selvityksen mukaan Kirkkohallituksessa on erikseen valmisteltavana ehdotus kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta niin, että kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsisivat kirkkoherran.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella hallintovaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Tapani Tölli /kesk
vpj. Tapani Mäkinen /kok
jäs. Thomas Blomqvist /r
Maarit Feldt-Ranta /sd
Juha Hakola /kok
Rakel Hiltunen /sd
Heli Järvinen /vihr
Oiva Kaltiokumpu /kesk
Valto Koski /sd
Outi Mäkelä /kok
Petri Pihlajaniemi /kok
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
Lenita Toivakka /kok
Unto Valpas /vas
vjäs. Veijo Puhjo /vas

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Ossi Lantto

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.