Siirry mietintöön

HaVM 27/1993 - HE 104/1993
Hallintovaliokunnan mietintö n:o 27 hallituksen esityksestä kotikuntalaiksi ja laiksi väestötietolain muuttamisesta

Eduskunta on 7 päivänä syyskuuta 1993 lähettänyt hallintovaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen n:o 104.

Valiokunta on tässä yhteydessä ottanut käsiteltäväksi eduskunnan 13 päivänä tammikuuta 1992 valiokuntaan lähettämän ed. Karhusen ym. lakialoitteen n:o 110/1991 vp laiksi väestökirjalain 10 §:n muuttamisesta.

Lisäksi valiokunta on tässä yhteydessä ottanut käsiteltäväksi myös eduskunnan 7 päivänä kesäkuuta 1991 valiokuntaan lähettämät ed. U. Anttilan ym. toivomusaloitteen n:o 176/1991 vp opiskelijan kotipaikan määräytymisperusteiden muuttamisesta, ed. Mäkelän toivomusaloitteen n:o 224/1991 vp opiskelijan kotipaikan määräytymisperusteiden muuttamisesta, ed. Nybyn ym. toivomusaloitteen n:o 232/1991 vp opiskelijan kotipaikan määräytymisperusteiden muuttamisesta ja ed. Perho-Santalan ym. toivomusaloitteen n:o 234/1991 vp opiskelijan kotipaikan määräytymisperusteiden muuttamisesta sekä eduskunnan 13 päivänä maaliskuuta 1992 valiokuntaan lähettämän ed. Backmanin ym. toivomusaloitteen n:o 43/1992 vp väestökirjalain mukaisen kotipaikan määräytymisen saattamisesta hallitusmuodon mukaiseksi.

Perustuslakivaliokunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta ovat eduskunnan päätöksen mukaisesti antaneet valiokunnalle lausuntonsa. Lausunnot (PeVL 19 ja StVL 9) on otettu tämän mietinnön liitteiksi.

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina ylijohtaja Pekka Kilpi ja hallitusneuvos Sakari Vanhala sisäasiainministeriöstä, neuvotteleva virkamies Martti Lähteinen ja hallitusneuvos Eija Koivuranta sosiaali- ja terveysministeriöstä, hallitusneuvos Matti Rajakylä ja vanhempi hallitussihteeri Matti Lahtinen opetusministeriöstä, ylijohtaja Hannu Tulkki Väestörekisterikeskuksesta, osastopäällikkö Risto Lumento Kansaneläkelaitoksesta, johtava lakimies Taisto Ahvenainen ja erityisavustaja Leena Piekkola Suomen Kuntaliitosta, osastopäällikkö Varpu Vehmersalo Invalidiliitosta, piirijohtaja Matti Huovinen Kehitysvammaliitosta, järjestöpäällikkö Marjatta Tammisto Kehitysvammaisten Tukiliitosta, toiminnanjohtaja Jussi Särkelä Mielenterveyden Keskusliitosta, liittohallituksen ja työvaliokunnan varapuheenjohtaja Alpo Manninen Suomen Mielenterveysseurasta, toimitusjohtaja Marjatta Varanka Vajaakuntoisten työllistämisen edistämissäätiöstä, puheenjohtaja Kalle Könkkölä ja lakimies Jari Korpi Kynnys ry:stä, puheenjohtaja Sakari Muuvila ja asiantuntijajäsen Jukka Peltola Laitilan seudun kehitysvammaisten tuki ry:stä, toiminnanjohtaja Leea Markkanen Perhehoitoliitosta, sosiaalipoliittinen sihteeri Taina Härkönen Suomen ylioppilaskuntien liitosta, hallituksen jäsen Arja Naulapää Suomen Tekniikan Opiskelijat ry:stä edustaen Suomen ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijat Skala ry:tä, johtaja Seppo Oinonen Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymästä, talousarviopäällikkö Lauri Manninen Helsingin kaupungista, koulutoimenjohtaja Hannu Arve Salon kaupungista, budjettipäällikkö Seppo Salonen Kotkan kaupungista ja kunnanjohtaja Markku Niskala Karjalohjan kunnasta.

Hallituksen esitys ja eduskunta-aloitteet

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi kotikuntalaki sekä muutettavaksi väestötietolakia. Kotikuntalaki korvaisi väestötietolaissa olevat kotipaikan määräytymistä ja siihen liittyvät ilmoitus- ja hallinnollista menettelyä koskevat säännökset.

Henkilön kotikunta määräytyy kotikuntalain nojalla tosiasiallisen asumisen perusteella. Henkilön omalla käsityksellä kotikunnastaan on ratkaiseva merkitys valintatilanteissa. Poikkeukset tosiasiallisen asumisen mukaisesta kotikunnasta ovat vähäiset. Kotikunnasta ei tehdä erillistä hallintopäätöstä, vaan tieto siitä merkitään henkilön antaman ilmoituksen perusteella väestötietojärjestelmään.

Henkilö on velvollinen ilmoittamaan kotikunnan ja siellä olevan asuinpaikan muuttumisesta väestökirjaviranomaisille. Tilapäisestä asuinpaikasta ilmoittaminen on vapaaehtoista. Kansalaisen kannalta ilmoitusmenettelyä kevennetään ja yksinkertaistetaan. Rakennuksen omistajalla tai tämän edustajalla sekä valtion ja kunnan viranomaisella on muuttajan ilmoitusvelvollisuuteen nähden toissijainen velvollisuus antaa tietoja henkilön kotikunnan ja asuinpaikan määräytymistä varten.

Lakialoitteessa n:o 110/1991 vp ehdotetaan, että opiskelijalla olisi mahdollisuus valintansa mukaan saada opiskelupaikkakuntansa kotipaikkaoikeus.

Toivomusaloitteessa n:o 176/1991 vp ehdotetaan, että hallitus ryhtyisi toimiin väestökirjalain muuttamiseksi siten, että se takaa hallitusmuodon tarkoittaman vapaan kotipaikkaoikeuden myös opiskelijoille.

Toivomusaloitteessa n:o 224/1991 vp ehdotetaan, että hallitus ryhtyisi toimiin opiskelijoiden kotipaikkaa koskevien väestökirjalain säännösten muuttamiseksi siten, että ne vastaavat hallitusmuodon takaamaa vapaata asuinpaikkaoikeutta.

Toivomusaloitteessa n:o 232/1991 vp ehdotetaan, että hallitus käynnistäisi väestökirjalain uudistamisen vastaamaan hallitusmuodon 7 §:ää, jossa todetaan, että kansalainen saa vapaasti valita asuinpaikkansa.

Toivomusaloitteessa n:o 234/1991 vp ehdotetaan, että hallitus ryhtyisi toimiin väestökirjalain muuttamiseksi siten, että se takaa hallitusmuodon tarkoittaman vapaan kotipaikkaoikeuden myös opiskelijoille.

Toivomusaloitteessa n:o 43/1992 vp ehdotetaan, että hallitus antaisi esityksen eduskunnalle väestökirjalain muuttamiseksi vastaamaan hallitusmuodon 7 §:ää, jossa säädetään, että kansalainen saa vapaasti valita asuinpaikkansa.

Valiokunnan kannanotot

1. Yleistä

Valiokunta toteaa, että kotipaikka ei ole enää nyky-yhteiskunnassa niin pysyvä ja yksiselitteisesti määriteltävissä oleva käsite kuin vielä 1960-luvun lopussa väestötietolakia (507/93) edeltäneen väestökirjalain (141/69) säätämisen aikaan. Yhteiskuntaoloissa ja kansalaisten asenteissa tapahtuneiden muutosten sekä kansainvälistymisen johdosta kotipaikan määräytymistä koskeva lainsäädäntö on jäänyt jälkeen muusta yhteiskuntakehityksestä.

Hallitusmuodon 7 §:n mukaan Suomen kansalaisella on oikeus oleskella omassa maassa, vapaasti valita asuinpaikkansa ja kulkea paikkakunnasta toiseen, mikäli laissa ei ole toisin säädetty. Oleskelun ja asumisen vapaus kuuluu Suomen kansalaisen perusoikeuksiin. Valiokunta toteaa, että kotipaikan määräytymistä koskevilla väestötietolain sen paremmin kuin sitä edeltäneen väestökirjalain säännöksilläkään ei ole varsinaisesti rajoitettu tätä perusoikeutta, vaan jokainen on voinut valita asuinpaikkansa vapaasti. Tästä huolimatta kansalaiset ovat kokeneet yleisesti ja samalla perustellusti, että kotipaikan määräytymistä koskevat säännökset eräissä tapauksissa tosiasiallisesti rajoittavat mainittua perusoikeutta.

Edellä sanottu johtuu siitä, että henkilön asumiseen liittyy useita oikeusvaikutuksia, joiden toteutuminen on yleensä kytketty väestötietolain mukaiseen kotipaikkaan jossakin Suomen kunnassa. Nämä kotipaikkaan liittyvät oikeusvaikutukset kohdistuvat yhtäältä keskeisesti yksilön oikeuksiin, mutta myös eräisiin julkisoikeudellisiin yksilön velvollisuuksiin. Toisaalta kotipaikalla on merkittäviä vaikutuksia julkisyhteisöihin, erityisesti kunnallistalouteen sen vuoksi, että kunnallisista palveluista ja niistä aiheutuvista kustannuksista pääsääntöisesti vastaa henkilön kotikunta.

Valiokunta toteaa, että voimassa olevan lainsäädännön kotipaikan määräytymiseen liittyvät epäkohdat keskittyvät niihin tapauksiin, joissa kysymyksessä on rajanveto vakinaisen ja tilapäisen asumisen välillä muutettaessa kunnasta toiseen tai muutettaessa maasta. Lisäksi kotipaikan määräytymiseen liittyvät epäkohdat kohdistuvat pääasiassa tiettyihin väestöryhmiin. Korostetuimmin ovat tämän lakiehdotuksen käsittelyssä nousseet esiin opiskelijat, jatkuvaa laitoshoitoa tarvitsevat vanhukset ja vammaiset, lastensuojelulainsäädännön tukitoimenpiteiden kohteena olevat lapset ja muun kuin vanhemman tai huoltajana olevan vanhemman luona asuvat lapset.

Valiokunta katsoo, että käsiteltävänä olevan uudistuksen keskeisin tavoite on kyetä määrittelemään henkilön kotikunta siten, että se vastaa mahdollisimman tarkoin aineellista totuutta eli henkilön tosiasiallista asumista tietyssä Suomen kunnassa. Tässä suhteessa lakiehdotus parantaa olennaisesti muun muassa opiskelijoiden asemaa. Toisen suurehkon henkilöryhmän, laitoksissa asuvien vammaisten ja muista eri syistä annettavan hoidon tai huollon vuoksi tosiasiallista asuinkuntaa vaihtaneiden henkilöiden, osalta uudistuksen keskeisin tavoite jää toteutumatta tässä yhteydessä jäljempänä tarkemmin selostetuista syistä. Valiokunta katsoo, että tulevaisuudessa olisi viimeksi mainittuun henkilöryhmään kuuluvien asemaa koskevaa muuta lainsäädäntöä tarpeen korjata siten, etteivät asuinpaikkaan liittyvät taloudelliset seikat tosiasiallisesti rajoittaisi vastaisuudessa uudistuksen edellä todetun päätavoitteen toteutumista.

Edelleen uudistuksen tärkeänä tavoitteena on laajentaa kansalaisen omia vaikutusmahdollisuuksia kotikunnan määräytymisessä, edellä todetuin poikkeuksin, siten, että henkilön omalle käsitykselle kotikunnastaan annetaan pääpaino. Henkilön oma subjektiivinen näkemys ei kuitenkaan voi olla ainoa ratkaiseva tekijä, vaan objektiivisesti havaittavien tosiseikkojen perusteella hänellä tulee olla kiinteä yhteys ilmoittamaansa kotikuntaan. Lisäksi ehdotettu laki tulee keventämään kotipaikan määräytymiseen liittyvää hallintomenettelyä. Huomion arvoista on myös se, että säädettävän lain on kyettävä vastaamaan yleisen kansainvälistymisen ja lisääntyneen maahanmuuton väestökirjanpidolle asettamiin vaatimuksiin.

Saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta on sosiaali- ja terveydenhuollon kysymysten osalta varsin pitkälle päätynyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa esitettyihin näkemyksiin. Tämän johdosta mietinnössä ei erikseen ole viitattu sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa esitettyihin kannanottoihin.

Yleisten näkökohtien osalta valiokunta viittaa muutoin hallituksen esityksen laajahkoihin yleisperusteluihin.

2. Pykäläkohtaiset kannanotot

2.1. Kotikuntalaki

3 §. Kotikunnan muuttumista koskevat rajoitukset. Pykälässä säädetään niistä tilanteista, joissa henkilön kotikunta ei pääsääntöisesti muutu, vaikka hän tosiasiallisesti asuu muussa kuin kotikunnassaan. Asuminen katsotaan pykälässä tarkoitetuissa tapauksissa luonteeltaan tilapäiseksi. Jos henkilön asuminen toisessa kunnassa johtuu ehdotetussa säännöksessä mainitun seikan ohella pääasiallisesti jostakin muusta syystä, henkilön kotikunta voi muuttua joko tähän tai toiseen kuntaan tai johonkin kolmanteen kuntaan, jos lain 2 §:stä ilmenevät kotikunnan muuttumisen yleiset edellytykset muuten täyttyvät.

Ehdotetun 3 §:n 1 kohdan mukaan henkilön kotikunta ei muutu muun muassa silloin, jos asuminen toisessa kunnassa johtuu enintään yhden vuoden kestävästä opiskelusta. Näin uudistus toteuttaa varsin hyvin opiskelijoiden osalta kotikuntalain valmistelun lähtökohtana olleen kansalaisen oikeuden valita myös tosiasiallisesti kotikuntansa ja asuinpaikkansa hallitusmuodon periaatteiden mukaisesti. Samalla ne yhteiskunnalliset oikeudet ja velvollisuudet, jotka määräytyvät kotikunnan perusteella, syntyvät opiskelijalle tosiasiallisen asuinpaikkansa kunnassa. Vain vuotta lyhyempi, käytännössä usein kurssimuotoinen opiskelu on perustellusti voitu jättää eri asemaan.

Valiokunnassa on pohdittu opiskelijoita koskevaa määräaikaa laajemminkin opiskeluun liittyvien kunnallistaloudellisten vaikutusten vuoksi. Kunnat eivät osallistu korkeakouluissa tapahtuvasta koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Sen sijaan kunnat järjestävät ja kustantavat yhdessä valtion kanssa lukiokoulutuksen ja pääasiassa myös ammatillisen koulutuksen. Kunnat korvaavat toisen kunnan oppilaitoksissa käyvien oppilaiden opetuksesta ja opintososiaalisista eduista aiheutuvat käyttökustannukset. Korvaus, joka on laskennallinen, koostuu kotikunnan saamasta oppilasmäärään perustuvasta valtionosuudesta ja kotikunnan omasta maksuosuudesta. Järjestelmällä pyritään siihen, etteivät vieraan kunnan oppilaat aiheuta opetusta järjestävälle kunnalle kustannuksia.

Opiskelija voi vapaasti hakeutua ammatilliseen koulutukseen ja lukioon. Korvausvelvollisuus toisen kunnan tai kuntayhtymän ammatillisessa oppilaitoksessa ja lukiossa käyvästä opiskelijasta kuuluu opiskelijan kotikunnalle. Tämä koskee myös valtion ja yksityisten ylläpitämiä ammatillisia oppilaitoksia ja lukioita.

Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että vuoden 1994 alusta voimaan tulevassa ammatillista koulutusta koskevassa laskennallisessa valtionosuusjärjestelmässä kotikunnan maksuosuus ei enää riipu oppilaitosmuodosta. Kotikunnan maksuosuus perustuu sen sijaan kantokykyluokan mukaiseen keskimääräiseen oppilaskohtaiseen yksikköhintaan, joka on kunnan osalta eri ammatillisen koulutuksen oppilaitosmuodoissa samansuuruinen. Valtio puolestaan kompensoi erilaisesta opetuksesta aiheutuvat kustannukset opetusmuodon keskimääräisiin yksikkökustannuksiin saakka.

Hallituksen esityksessä ja osassa valiokunnalle jätettyjä asiantuntijalausuntoja on arvioitu uudistuksen kunnallistaloudellisia vaikutuksia erityisesti keskiasteen oppilaitoksissa tapahtuvan opiskelun osalta. Mainitun aineiston perusteella on käynyt ilmi, että kysymys on arvioista. Osassa lausuntoja on esitetty ainoastaan yksittäisen oppilaitoksen sijaintikunnan taloudellisen rasituksen lisääntymiseen liittyviä seikkoja ottamatta huomioon muita tekijöitä.

Valiokunta katsookin, että kotikuntalain taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa on otettava huomioon, että kotikuntien muutokset eivät tapahdu kertamuutoksena. Pikemminkin on odotettavissa, että muutokset tapahtuvat vähitellen. Samalla on huomattava, että säädettävän lain seurauksena tapahtuvat kotikuntamuutokset ovat osittain normaalia muuttoliikettä, joten taloudellisten vaikutusten arvioiminen ja laskeminen on käytännössä vaikeaa. Vastapainoksi kustannusten siirtymälle uusille kotikunnille on todettava ne edut, jotka oppilaitosten sijaintikunnille koituvat oppilaitoksista, ja se, että opiskelijoiden kotikunnat tulevat vuoden 1994 alusta osallistumaan valtionosuusuudistuksen jatkuessa myös oppilaitoksen investointimenoihin. Etujen osalta todettakoon esimerkiksi asukasperusteiseen valtionosuusjärjestelmäkokonaisuuteen liittyvät vaikutukset.

Lakiehdotuksen 3 §:n 1 kohdan opiskelijoita koskevan määräajan pidentäminen palauttaisi opiskelijoiden kotikuntien määräytymisperusteet lähes entiselleen, mitä valiokunta ei ole voinut pitää hyväksyttävänä.

Valiokunta edellyttää hallituksen huolehtivan siitä, että uuden kotikuntalain vaikutuksia muuttoliikkeeseen seurataan mahdollisimman tarkkaan heti lain voimaantulosta lukien ja että hallitus ryhtyy, saatuaan luotettavia tietoja uudistuksen kuntakohtaisista taloudellisista vaikutuksista samoin kuin uudistuksen vaikutuksista kuntien ja valtion väliseen kustannustenjakoon, toimenpiteisiin kunnallistaloudellisten menetysten kompensoimiseksi, tarvittaessa taannehtivasti.

Kotikunta ei hallituksen esityksen 3 §:n 2 kohdan mukaan muutu, jos asuminen johtuu pääasiassa hoidosta sairaalassa tai muussa sellaisessa laitoksessa. Esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännöksessä tarkoitettuja laitoksia olisivat esimerkiksi vammaisille tarkoitetut palvelutalot, päihdehuollon toimintayksiköt, lasten- ja nuorisonhuoltolaitokset sekä vanhainkodit. Mainittujen perustelujen mukaan asuminen on näissä laitoksissa yleensä pitkäaikaista ja se käsitetään osaksi hoitoa tai huoltoa.

Valiokunta toteaa, että vanhukset, vammaiset, kehitysvammaiset, mielisairaat, sijaishuollon tarpeessa olevat lapset tai muut vastaavat henkilöryhmät ovat oikeutettuja tiettyihin kotikuntansa järjestämiin palveluihin. Mikäli hoidon tarve edellyttää laitoshoitoa, kunta voi järjestää hoidon toisen kunnan, kuntayhtymän, valtion tai yksityisen ylläpitämässä laitoksessa. Henkilön kotikunta sitoutuu tällöin korvaamaan laitoshoidon kustannukset laitosta ylläpitävälle yhteisölle. Kunnallisten palvelujen nykyinen henkilön kotikuntaan sidottu rahoitusjärjestelmä on mahdollistanut muun muassa laitoshoitopaikkojen tarjoamisen toisten kuntien asukkaille.

Hallintovaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden lausunnoissa ilmennyt heijastaa sitä huolta, mitä eri tahoilla on kannettu uudistuksen tasapainottamisesta niin, että siinä toisaalta riittävästi otetaan huomioon ihmisten perusvapaus valita asuinpaikkansa ja toisaalta turvataan sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus. Erityisesti sairaiden ja vammaisten ihmisten osalta viimeksi mainittua tavoitetta voidaan osaksi pitää jopa muiden ihmisoikeuksien toteutumisen edellytyksenä. Eri potilas- ja vammaisryhmiä edustavien järjestöjen lausunnot painottavat kumpaakin näkökohtaa. Palvelujen saatavuuden turvaaminen nähdään kuitenkin yleisesti ensisijaisena tavoitteena. Tämä vastaa myös valiokunnan käsitystä. Tämän vuoksi hallintovaliokunta katsoo, että uudessa kotikuntalaissa voidaan säätää sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta joitakin kotikunnan valintaa rajoittavia seikkoja.

Monet sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden edustajat ja kyseisiä palveluja tarvitsevia henkilöitä edustavat yhdistykset ovat esittäneet huolensa erityisesti sen johdosta, että mahdollinen suppea ehdotetun lain 3 §:n 2 kohdan tulkinta vaikeuttaisi palvelujen järjestämistä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tämä ei ole ollut tarkoituksena lakia valmisteltaessa. Ehdotuksella ei ole pyritty tässä suhteessa nykyisen vakiintuneen käytännön muuttamiseen. Valiokunta ehdottaakin 3 §:n 2 kohdan kirjoittamista hallituksen esityksessä ehdotettua väljemmäksi seuraavasti: "hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa;". Ehdotettu sanamuoto koskee luonnollisesti palveluja riippumatta siitä, järjestetäänkö ne käytännössä julkisen vai yksityisen sektorin toimesta.

Lisäksi valiokunta katsoo, että sen ehdottamassa 3 §:n 2 kohdan sanamuodossa tarkoitettuja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikköjä ovat hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyä kattavammin lueteltuna, mukaan lukien sairaalat, esimerkiksi vanhustenhuoltolaitokset mukaan lukien vanhainkodit, hoitokodit ja hoivakodit, vanhusten palveluasumisyksiköt, vammaishuollon laitokset, vammaishuollon asumispalveluyksiköt mukaan lukien vammaisten palvelutalot, kehitysvammaisten asuntolat sekä ryhmäkodit ja perhekodit, päihdeongelmaisten asumispalveluyksiköt, mielenterveyspotilaiden asumispalveluyksiköt, lasten- ja nuortenhuollon laitokset mukaan lukien lastenkodit, erityislastenkodit, koulukodit ja nuorisokodit sekä rintamaveteraanien ja sotainvalidien palveluasumisyksiköt ja vastaavat. Muutoin vastaavilla olosuhteilla tarkoitetaan esimerkiksi perhehoitoa, jota laajimmin toteutetaan lastensuojelussa ja kehitysvammahuollossa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon erilaiset palvelumuodot kehittyvät jatkuvasti. Tyhjentävää luetteloa säännöksen tarkoittamista hoito- ja huoltomuodoista ei sen vuoksi voida tehdä eikä se valiokunnan käsityksen mukaan ole tarkoituksenmukaistakaan. Kotikunta ratkaistaan kussakin tilanteessa yksilöllisesti ja ottaen huomioon kaikki laissa säädettävät kriteerit. Hoidon tai huollon muodolla ei yksinään voi olla ratkaisevaa merkitystä. Ehdotettu uusi 3 §:n 2 kohdan sanamuoto turvaa valiokunnan käsityksen mukaan sekä palvelujen tarvitsijoiden oikeudet että kuntien intressit.

Edellä 3 §:n 1 kohdan käsittelyn yhteydessä edellytetty seuranta ja siitä mahdollisesti johtuva kompensaatiotarve koskee luonnollisesti lakiehdotuksen kaikkia kunnallistaloudellisia vaikutuksia.

5 §. Kotikunta maasta muutettaessa. Pykälässä säädetään siitä, mikä vaikutus henkilön maastamuutolla on hänen kotikuntaansa Suomessa. Pykälä koskee kaikkia maasta muuttajia kansalaisuudesta riippumatta.

Henkilö menettää pykälän 1 momentin mukaan kotikunnan Suomessa muutettuaan asumaan ulkomaille yhtä vuotta pitemmäksi ajaksi. Hänen kotikuntansa voi kuitenkin säilyä Suomessa, jos hänellä on elinolosuhteidensa perusteella kiinteämpi yhteys Suomeen kuin ulkomaiseen asuinmaahansa, jolloin hänen asumisensa ulkomailla katsotaan tilapäiseksi. Säännöksessä oleva yhden vuoden aikaraja on yhteneväinen lakiehdotuksen 3 §:n 1 kohdassa tilapäiselle asumiselle asetetun aikarajan kanssa. Myös lakiehdotuksen 4 §:n 1 momentissa edellytetyn oleskeluluvan voimassaoloajan vähimmäispituus on yksi vuosi.

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että sen selvittäminen, onko henkilöllä elinolosuhteidensa perusteella kiinteämpi yhteys Suomeen kuin ulkomaiseen asuinpaikkaan, on tehtävä kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Selvittämiseen voidaan ryhtyä luonnollisesti vasta sitten, kun henkilö on ilmoittanut oman käsityksensä asumisestaan.

Valiokuntakäsittelyssä esiin nousseen yksityiskohdan osalta valiokunta viittaa hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttuun todeten, että säännöksessä tarkoitettu tilanne, jossa kotikunta elinolosuhteiden perusteella voi säilyä Suomessa, on esimerkiksi kyseessä silloin, kun henkilö oleskelee ulkomailla yhtä vuotta pitempään opintojen johdosta ja palaa tämän jälkeen välittömästi Suomeen. Tällä toteamuksella ei ole tarkoitus muuttaa lakiehdotuksen 5 §:n 1 momentin yksityiskohtaisia perusteluja.

Lapsilisälain (796/92) mukaan maksetaan valtion varoista lapsilisää jokaista Suomessa asuvan lapsen elatusta varten sen mukaan kuin mainitussa laissa tarkemmin säädetään. Mainitun lain 1 §:n 3 momentin mukaan Suomessa asuvaksi katsotaan myös Suomessa väestökirjalain mukaisen kotipaikan omaavan ulkomailla kehitysyhteistyötehtävissä tai lähetystyötehtävissä olevan henkilön lapsi, joka on Suomen kansalainen ja joka oleskelee isänsä tai äitinsä mukana ulkomailla.

Ehdotetun kotikuntalain 5 §:n 2 momentti merkitsisi sitä, että säädettävällä uudella lailla rajoitettaisiin lapsilisään oikeutettujen henkilöiden piiriä. Saadun selvityksen perusteella nykyisiin etuuksiin ei ole ollut tarkoitus puuttua. Tästä syystä valiokunta ehdottaa 5 §:n 2 momentin täsmentämistä siten, että siinä mainitaan kehitysyhteistyön asiantuntijan sijasta kehitysyhteistyötehtävissä oleva henkilö ja että säännöstä täydennetään maininnalla lähetystyötehtävissä olevalla henkilöllä.

Valiokunnan käsityksen mukaan kysymyksestä olisi asianmukaisempaa säätää lapsilisälaissa. Jotta lain voimaantulon johdosta ei syntyisi etuuksien menetyksiä, valiokunta on päätynyt edellä todettuun ehdotukseen.

7 §. Muuttajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälässä asetetaan henkilölle itselleen ensisijainen velvollisuus ilmoittaa muutostaan rekisteritoimistolle. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarkempia säännöksiä ilmoitusmenettelystä annetaan asetuksella. Pykälässä ei tarkoiteta pelkästään kirjallista ilmoitusta, vaan käsitettä tulee mainittujen perustelujen mukaan tulkita niin laajasti, että velvollisuuden täyttäminen olisi kansalaisen kannalta mahdollisimman helppoa ja joustavaa. Siten esimerkiksi puhelinilmoitus, asiakaskäynnin yhteydessä annettu suullinen tai sähköisen tiedonvälityksen avulla annettu ilmoitus olisivat säännöksen tarkoittamassa mielessä mahdollisia.

Valiokunta suhtautuu oikeusvarmuussyistä jossakin määrin epäilevästi puhelinilmoituksen mahdollisuuteen asettumatta kuitenkaan suorastaan vastustamaan sen mahdollisuutta edellyttäen, että puhelinilmoitusten vastaanotossa, mikäli siihen päädytään, voidaan varmistaa henkilön oikeus ilmoituksen tekemiseen ja ilmoitusta voidaan pitää luotettavana. Esimerkiksi vastapuhelumenettely tarvittaessa osaltaan saattaisi vähentää väärinkäytösten mahdollisuuksia. Myöskään muulle viranomaiselle kuin väestökirjaviranomaiselle ei voitaisi tehdä puhelinilmoitusta muutosta. Jos henkilö voisi ilmoittaa muutostaan esimerkiksi puhelimitse, saattaisi olla tarpeen lähettää kyseiselle henkilölle kirjallinen vahvistus kotikuntamerkinnästä.

Samalla on huomattava, että myös kirjalliseen ilmoitukseen liittyy mahdollisuus antaa toisen puolesta virheellinen tieto. Laissa on varmistettu joustavasti virheiden oikaiseminen ilman, että niistä aiheutuisi haitallisia oikeusvaikutuksia. Ehdotetun uudistuksen myönteinen puoli olisi siinä, että kansalaisten olisi nykyistä helpompaa ja joustavampaa täyttää velvollisuutensa. On myös huomattava, ettei rekisteritoimiston tekemällä kotikuntamerkinnällä ole oikeudellisesti muita hallinnonaloja sitovaa vaikutusta.

2.2. Laki väestötietolain muuttamisesta

Toisen lakiehdotuksen osalta tässä yhteydessä todetaan ainoastaan, että väestötietolain ja -asetuksen kotipaikkaa koskevat säännökset kumotaan kotikuntalain säätämisen yhteydessä. Kotikuntalain säätämisen johdosta väestötietolakiin kohdistuvista muutoksista voidaan lisäksi yleisesti todeta, että ne ovat pääasiassa terminologisia tai lakiteknisiä eikä niistä aiheudu varsinaisia aineellisia muutoksia väestötietolain säännöksiin uutta tietojen suojausta koskevaa säännöstä lukuun ottamatta.

3. Muut kannanotot

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta katsoo, että lakiehdotukset voidaan käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 66 §:ssä säädetyssä järjestyksessä. Tämän johdosta valiokunta ehdottaa ensimmäisen lakiehdotuksen johtolauseen muuttamista.

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian niiden hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen.

Koska valiokunta on hyväksynyt lakiehdotukset hallituksen esityksen pohjalta, valiokunta ehdottaa lakialoitteen ja toivomusaloitteiden hylkäämistä.

Hallituksen esityksessä mainituista syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää lakiehdotuksia tarpeellisina ja puoltaa niiden hyväksymistä valiokunnan ehdottamin muutoksin ja kannanotoin.

Valiokunta ehdottaa kunnioittaen,

että hallituksen esitykseen sisältyvä toinen lakiehdotus hyväksyttäisiin muuttamattomana ja

että hallituksen esitykseen sisältyvä ensimmäinen lakiehdotus hyväksyttäisiin näin kuuluvana:

Kotikuntalaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti (poist.) säädetään:

1 luku