Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

HETU-uudistuksen loppuraportti

Valtiovarainministeriön julkaisuja 2020:20

Ministeriöiden julkaisut 4.5.2020
Alkuperäinen julkaisupäivä: 6.4.2020

Tiivistelmä

Valtiovarainministeriö asetti 21.8.2017 työryhmän selvittämään henkilötunnuksen uudistamista ja valtion takaaman henkilön identiteetin hallinnoimista. Työryhmän toimikausi oli 1.9.2017 - 31.12.2019 (liite 1). Työryhmän kokoonpanoa ja toimeksiantoa muutettiin 24.9.2019 (liite 2).

Tämä on työryhmän loppuraportti, jossa kuvataan työryhmän ehdotukset henkilön yksilöinnin uudistamisen jatkotyön pohjaksi. Työryhmä asetettiin, koska nykyisen henkilötunnuksen rakenteen, muodostamistavan sekä myöntö- ja käyttötapojen ei ole katsottu vastaavan yhteiskunnan tarpeita pitkällä tähtäimellä. Yhteiskunnassa on esimerkiksi kansainvälisen muuttoliikkeen vuoksi paljon henkilöitä, jotka pitää yksilöidä, mutta joilla ei ole henkilötunnusta. Samaan aikaan teknologinen kehitys on mahdollistanut asioinnin ilman henkilökohtaista käyntiä fyysisessä toimipisteessä, jolloin erityisesti ulkomailla asuvien suomalaisten ja myös ulkomaalaisten henkilöiden yksilöinti tulisi olla mahdollista digitaalisessa asiointiprosessissa. Työryhmän ehdotuksilla on näin ollen yhteys myös sähköisen tunnistamisen kehittymiseen.

    Lisätiedot
  • Valtiovarainministeriö

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.