Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Rahapelilainsäädäntöä koskeva esiselvitys

Sisäministerön julkaisuja 2019:25

Ministeriöiden julkaisut 13.6.2019
Alkuperäinen julkaisupäivä: 29.5.2019

Tiivistelmä

Pelikieltomahdollisuuksia voitaisiin kehittää pelisalipelaamisen osalta. Voisi olla tarpeen tarkastella myös järjestelmää, jossa pelikiellon voisi asettaa verkossa myös pelikasinoon ja pelisaleihin. Veikkaus Oy:n oikeudelliset edellytykset tehdä kansainvälistä yhteistyötä perustuvat EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Esiselvitykseen sisältyy erillinen EU-oikeudellinen selvitys kansainvälisen toiminnan edellytyksistä.

Pelijärjestelmien sijoittamisratkaisut tulisi toteuttaa siten, ettei valvonnan laissa säädetty tavoite vaarannu. Uusissa maksutavoissa on otettava huomioon lainsäädäntöön perustuvat erityispiirteet. Luottokorttimaksamisen salliminen voisi johtaa velkaantumiseen rahapelaamisessa. Teknisten estotoimien käyttöönotolle Manner-Suomen ulkopuolelle suuntautuvassa rahapelaamisessa ei vaikuttaisi olevan oikeudellisia esteitä mutta haasteena on muun muassa niiden kierrettävyys. Toimiessaan estot vaikuttaisivat myös Veikkaus Oy:n markkinointiin ja rahapelitarjontaan siltä osin kuin ne ovat olleet perusteltuja kysynnän kanavoimiseksi yhtiön tarjontaan. Poliisihallitus on aktiivisesti hyödyntänyt lainsäädännön mahdollistamia keinoja lainvastaisen toiminnan torjumiseksi. Kansallisella lainsäädännöllä on mahdollista ainoastaan rajallisesti puuttua Manner-Suomen ulkopuolelta tulevaan markkinointiin. Voittojen perimisissä voitaisiin siirtyä yhtenäiseen vanhentumisaikaan.

    Lisätiedot
  • Sisäministeriö

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.