Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Kohti vakuuttavampaa ansioturvaa. Arvio ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehittämismahdollisuuksista.

Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 47/2018

Ministeriöiden julkaisut 14.3.2019
Alkuperäinen julkaisupäivä: 29.11.2018

Tiivistelmä

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoitus perustuu merkittävältä osalta kaikkien palkansaajien maksamiin työttömyysvakuutusmaksuihin. Työttömyyskassojen jäsenmaksujen osuus rahoituksesta on 5,5 prosenttia. Ansiosidonnaiseen päivärahaan ovat oikeutettuja ainoastaan työttömyyskassojen jäsenet. Työttömyyskassan jäsenmaksun voi vähentää verotuksessa. Työttömyyskassoihin kuulumattomat henkilöt rahoittavat siis osaltaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa, mutta eivät ole oikeutettuja itse vakuutukseen. Näitä peruspäivärahaan oikeutettuja henkilöitä oli vuonna 2017 yli 70 000. Peruspäivärahaa saavat henkilöt ovat keskimäärin heikommassa työmarkkina-asemassa kuin ansiopäivärahaa saavat verrokkinsa.

Edellä kuvattu yhdenvertaisuusongelma olisi mahdollista korjata muuttamalla järjestelmä yleiseksi kaikille työssäoloehdon täyttäneille henkilöille. Tällöin järjestelmässä rahoittajien ja hyötyjien välillä olisi parempi yhteys ja vakuutusperustaisuus parantuisi. Tässä selvityksessä on tutkittu kolmea erilaista uudistusvaihtoehtoa, joilla kaikille yhtäläinen ansiopäiväraha olisi mahdollista järjestää. Ensimmäisenä vaihtoehtona on tarkasteltu peruspäivärahan muuttamista ansiosidonnaiseksi etuudeksi. Toisena vaihtoehtona on arvioitu työttömyyskassan pakollista jäsenyyttä ja kolmantena ansiosidonnaisen työttömyysturvan hallinnoinnin ja toimeenpanon siirtämistä Kansaneläkelaitokselle. Uudistusvaihtoehdot olisivat nykyistä ansiosidonnaista työttömyysturvajärjestelmää yksinkertaisempia, yhdenvertaisempia ja muodostaisivat loogisemman kokonaisuuden.

Aihealueet
    Lisätiedot
  • Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.