Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pientalon energiatodistuksen kehittäminen

Ympäristöministeriön työryhmän loppuraportti

Ministeriöiden julkaisut 12.3.2015

Tiivistelmä

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä säädetään vähimmäisvaatimukset rakennusten energiatodistuksille. Direktiivin energiatodistusta koskevat säännökset on toimeenpantu Suomessa lailla rakennuksen energiatodistuksesta, joka tuli voimaan 1.6.2013. Maaliskuun 25. päivänä 2014 eduskunta sai käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen, joka koski energiatodistuslain muuttamista.

Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen lakiehdotuksen, mutta antoi sen johdosta kaksi lausumaa ympäristövaliokunnan mietinnön mukaisesti. Ensimmäinen niistä on tämän työryhmän tehtävänannon perustana. Lausuma kuuluu: Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy kiireellisesti toimenpiteisiin pientalojen energiatodistuksen sisällölliseksi muuttamiseksi helpommin ymmärrettäväksi poistaen energiamuotojen kertoimista aiheutuvat vertailtavuusongelmat.

Työryhmän tehtävänä oli kartoittaa erilaiset vaihtoehtoiset tavat eduskunnan lausuman toteuttamiseksi, arvioida vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuus ja ehdottaa toteutettavaa vaihtoehtoa. Työryhmä on tarkastellut viittä vaihtoehtoa eduskunnan lausuman toteuttamiseksi.
Esitetyt vaihtoehdot eroavat toisistaan sen suhteen, mikä tieto määrää energiatodistuksessa esitettävän energiatehokkuusluokan, mitä muita tietoja todistuksen etusivuilla (sivut yksi ja kaksi) esitetään ja sen suhteen, koskisiko muutos ainoastaan ennen jotain tiettyä vuotta rakennettuja, ns. vanhoja pientaloja vai kaikkia pientaloja. Vaihtoehtojen sisällöllisistä eroista johtuen ne eroavat
toisistaan myös muutoksen edellyttämän uuden lainsäädännön ja muun tarvittavan kehitystyön osalta ja siten valmisteluajan sekä tarvittavien resurssien suhteen.

Työryhmän näkemyksen mukaan mikään esitetyistä malleista ei sellaisenaan ole valmis toteutettavaksi. Työryhmä pitää tärkeänä energiatodistuksen kehittämisen jatkamista ja tämän kehitystyön niveltämistä lainsäädäntöhankkeeseen, joka valmistelee säädösmuutoksia vuoteen 2017 lähes nollaenergiarakentamiseen siirtymiseksi.

    Lisätiedot
  • Ympäristöministeriö

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.