Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Digitaalinen talous, data ja varallisuusoikeuden muutostarpeet – Property Law in Flux: How to Deal with Digital Data in Digital Economy

Tarkela, Pekka

Liikejuridiikka 2/2016 s. 60–114
10.6.2016
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Artikkeli koskee digitaalisen tietoaineksen eli digitaalisen datan sääntelyä ja asemaa sääntelyobjektina erityisesti varallisuusoikeuden järjestelmässä. Artikkelin lähtökohtana on havainto siitä, että digitaalisen datan merkitys talousjärjestelmässä on kasvanut ja kasvaa edelleen. Digitaalista dataa kerätään teollisessa mittakaavassa. Sitä luovutetaan, jalostetaan ja käytetään erilaisissa liiketoiminnoissa. Datan massakäyttö vaikuttaa sekä kansalaisten arkeen että kansantalouteen. Dataan ja sen vaihdantaan liittyy merkittäviä taloudellisia arvoja. Samalla digitaalisen datan oikeudellinen asema on jäänyt jäsentymättömäksi ja epäselväksi. Yksityisyyden suojaa koskeva sääntely, eri immateriaalioikeudet ja useat erityislait vaikuttavat datan keräämiseen ja käsittelyyn. Sääntely on kuitenkin fragmentaarista ja yhteismitatonta. Artikkelin tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia vaatimuksia digitaalisen datan sääntelyn yhteismitallisuudelle ja sitä koskevien normien sisäiselle johdonmukaisuudelle tulisi asettaa yhtäältä varallisuusoikeuden järjestelmän näkökulmasta ja toisaalta koko oikeusjärjestelmän tasolla. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.