Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Oikeustapauskommentti korkeimman oikeuden ratkaisusta 2013:84 – osakassopimukseen sisältyvän välityslausekkeen sivullissitovuus

Pönkä, Ville

Liikejuridiikka 1/2016 s. 98–110
6.4.2016
Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Osakassopimuksia koskevat erimielisyydet ovat hyvin yleisiä. Tästä huolimatta niitä koskeva oikeuskäytäntö on niukkaa ja esimerkiksi osakassopimusten oikeusvaikutusten määrittely on jäänyt pitkälti oikeustieteen varaan. Tässä oikeustapauskommentissa tarkastelun kohteena oleva prejudikaatti koskee osakassopimukseen sisällytetyn välityslausekkeen sivullissitovuutta. Tapauksessa J Oy ja perustettava yhtiö M Oy olivat osakassopimuksessa sopineet J Oy:n omistamien M Oy:n osakkeiden omistuksesta ja myynnistä sekä osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista toisiinsa nähden. Sopimuksen osakkeiden myyntiä ja lunastusta koskevassa kohdassa oli muun muassa sovittu, että A:lla oli oikeus ostaa J Oy:n omistamat M Oy:n osakkeet sopimuksessa tarkemmin yksilöidyin ehdoin. A ei kuitenkaan ollut sopijapuoli eikä hän ollut edes allekirjoittanut sopimusta. A vaati J Oy:tä vastaan nostamassaan kanteessa J Oy:ltä vahingonkorvausta, sillä A:n mukaan J Oy oli myynyt osakassopimuksen vastaiseksi M Oy:n osakkeita kolmannelle eikä A:lle, joka oli esittänyt sopimuksen mukaisen ostovaatimuksen. J Oy vaati kanteen jättämistä tutkimatta. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.