Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Oikeudenkäymiskaaren mukainen vahingon arvioiminen muutoksessa? Huomioita arvioista, kohtuudesta ja varallisuusvahingoista

Havu, Katri

Liikejuridiikka 1/2015 s. 8–27
5.11.2015
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Oikeudenkäymiskaaren 17:6:ssa säädetään tuomioistuimen mahdollisuudesta arvioida vahinko kohtuuden mukaan, kun kysymys on vahingon määrästä mutta määrän näyttäminen on mahdotonta tai vaikeaa. Todistelua koskevien sääntöjen uudistuessa myös arviointisäännös muuttunee. Esitetty säännös ei edellytä ”kohtuuden mukaan” tehtävää arviota vaan, esitöidensä perusteella, objektiivisempaa lähestymistapaa. Nykyisen 17:6:n osalta on epäselvää, millaista arvioimisen kohtuuden mukaan tulisi olla. Oikeuskäytäntö on tältä osin vaihtelevaa ja vaikeatulkintaista. Varallisuusvahinkojen osalta voidaan kysyä, tulevatko varallisuusvahinkojen arvottamistavat tai esimerkiksi puhdasta varallisuusvahinkoa koskevat lähestymistavat osaksi arviota kohtuuden mukaan ja pitäisikö näin olla. Näihinkään kysymyksiin ei ole selviä vastauksia. Epäselvyydet liittyvät myös siihen, millainen muutos voimassaolevasta arviointisäännöksestä esitettyyn säännökseen tosiasiassa olisi. Osa voimassaolevan säännöksen sovelluskäytännöstä vaikuttaa jo nyt olevan lähellä esitetyn arviointisäännöksen tarkoitettua sovellustapaa. Vahingon tai vahingonkorvauksen määrittäminen tuomioistuimen toimesta voi muuttua ja olla muuttumassa myös EU-oikeuden suorien ja epäsuorien vaikutusten vuoksi. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.