Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Yliopistojemme taloudenpidon oikeudellisia kysymyksiä

Myrsky, Matti

Lakimies 4/2012 s. 582–595
28.6.2012
Lyhyempi kirjoitus

Tiivistelmä

Yliopistouudistuksen myötä yliopistot muuttuivat itsenäisiksi julkisoikeudellisiksi laitoksiksi ja yksityisoikeudellisiksi säätiöiksi. Laissa luetellut yliopistot ovat julkisoikeudellisia laitoksia (julkisoikeudelliset yliopistot). Aalto-yliopistoon ja Tampereen teknilliseen yliopistoon (säätiöyliopistot) sovelletaan yliopistolain lisäksi säätiölakia. Yliopistouudistuksen jälkeen yliopistot ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä ja siten valtion budjettitalouden ulkopuolella. Yliopistoille osoitetaan kuitenkin vuosittain valtion talousarvion kautta rahoitusta yliopistolaissa annettujen tehtävien suorittamiseksi. Yliopistoille myönnettävästä valtion rahoitusta kutsutaan perusrahoitukseksi, koska kyse on lakisääteisten tehtävien pitkäjänteisestä rahoittamisesta. Perusrahoituksen määräytymisperusteissa on ollut mukana tavoitteita ja kannusteita laadun ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi. Suoritettujen tutkintojen huomioon ottamisella kannustetaan yliopistoja toimintansa järjestämiseen siten, että opiskelijoilla on mahdollisuus tutkinnon suorittamiseen tavoiteajassa. Tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden vahvistamiseen kannustetaan huomioimalla resurssien suuntaamisessa muun muassa yliopiston saama kilpaillun tutkimusrahoituksen määrä ja yliopiston tieteellisen julkaisutoiminnan määrä. Yliopistoilla on myös ulkopuolista rahoitusta eli täydentävää rahoitusta. Täydentävästä rahoituksesta merkittävä osa on kansallisesti kilpailtua tutkimusrahoitusta. Kirjoituksessaan Matti Myrsky esittelee yliopistojen taloudenpitoon liittyviä seikkoja uuden yliopistolain mukaan. Uusin rahoitusmalli on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2013 alusta lukien.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.