Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Onko aviovarallisuusjärjestelmämme vanhentunut?

Helin, Markku

Lakimies 7–8/2010 s. 1310–1325
15.12.2010
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Oikeuspoliittisessa keskustelussa aviovarallisuusjärjestelmässä on esitetty olevan

uudistustarpeita. On katsottu, että avio-oikeuden alaa olisi tarpeen supistaa poistamalla sen piiristä omaisuus, joka puolisolla oli ennen avioliittoa tai jonka hän on avioliiton aikana saanut lahjana, perintönä tai testamentilla. Artikkelissa jatketaan tätä keskustelua tarkastelemalla niiden argumenttien kantavuutta, joilla ehdotusta on puolustettu ja nostamalla esille myös sellaisia uudistustarpeen arvioinnissa merkittäviä näkökohtia, jotka toistaiseksi ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.