Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Valtion suvereenisuus valtiosääntöoikeudellisena käsitteenä ja diskurssina Euroopan unionin kontekstissa

Mutanen, Anu

Lakimies 3/2009 s. 394–417
29.5.2009
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Valtion täysivaltaisuutta eli suvereenisuutta voi luonnehtia yhdeksi valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden keskeisimmistä ja samalla kiistellyimmistä käsitteistä. Yleistasoisen määrittelyn mukaisesti suvereenisuuden on katsottu merkitsevän yhtäältä valtion ylintä päätöksentekovaltaa valtion alueella ja toisaalta yksinomaista oikeutta päättää suhteista toisiin valtioihin ja muihin kansainvälisen oikeuden subjekteihin. Kun valtio tämän sisäisen ja ulkoisen suvereenin päätösvaltansa puitteissa sitoutuu kansainvälisiin sopimuksiin tai osallistuu muutoin kansainväliseen yhteistoimintaan, voi se samalla kuitenkin tulla rajoittaneeksi suvereenisuuttaan. Tämä valtion suvereenisuuden paradoksaalisuus on johtanut keskusteluun siitä, voidaanko suvereenisuuden käsitettä enää nykyään pitää käyttökelpoisena kuvaamaan valtiollista valtaa. Artikkelin keskeisinä tutkimuskohteina ovat seuraavat kysymykset: 1. Millaisia muutoksia EU:n on arvioitu aiheuttaneen tosiasiallisessa valtiovallassa ja suvereenisuuskäsityksissä? 2. Miten muutokset tosiasiallisessa valtiovallassa ja suvereenisuuskäsityksissä näkyvät kansallisissa valtiosäännöissä? 3. Mikä on tosiasiallisen valtiovallan, suvereenisuuskäsitysten ja valtiovallan valtiosääntöisen sääntelyn välinen suhde?

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.