Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Voisiko maalittaminen olla rangaistavaa?

Koivukari, Kristiina

Lakimies 6/2021 s. 963–992
10.11.2021
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Parin viime vuoden ajan maalittaminen uutena ja haitallisena, erityisesti sosiaalisen median ilmiönä on ollut paljon esillä julkisessa keskustelussa. Maalittamisella tarkoitetaan yleensä jonkinlaista yhteen ihmiseen kohdistuvaa organisoitua vihapuhetta, yksityisluontoisten tietojen levittämistä ja muunlaista häirintää pääasiassa viestein ja kirjoituksin sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla, mutta myös muilla tavoin ja jopa väkivallalla uhaten. Lisäksi osana maalittamistyyppistä häirintää saatetaan tehdä kohteesta esimerkiksi perättömiä rikosilmoituksia tai lastensuojeluilmoituksia. Riippumatta aloitusviestin muodosta, maalittamisella tarkoitetaan lähtökohtaisesti järjestelmällistä toimintaa, jonka nimenomaisena tarkoituksena on joukkovoimaa hyväksi käyttäen hyökätä kohdetta vastaan esimerkiksi pyrkien vaientamaan tämä tai muulla tavoin vaikuttamaan kohteen toimintaan.

Artikkelin keskeinen kysymys on siis maalittamisilmiön määrittelyongelma erityisesti tekijöiden rangaistusvastuun määrittelemisen näkökulmasta.

(Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.