Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Kirja-arvostelu teoksesta Määttä, Pekka: Rikosasian joutuisa käsittely – Perusoikeus ja tuomarin velvollisuus

Ervo, Laura

Lakimies 3/2014 s. 469–477
26.5.2014
Kirja-arvostelu

Tiivistelmä

Pekka Määtän prosessioikeudellinen väitöskirjakäsikirjoitus »Rikosasian joutuisa käsittely – Perusoikeus ja tuomarin velvollisuus» käsittelee tuomarin mahdollisuuksia edistää rikosprosessin joutuisuutta muodollisen prosessinjohdon avulla. Määttä lähestyy tutkimusteemaansa erityisesti perusoikeuksien ja niiden rajoitusedellytysten näkökulmasta pitäytyen lähinnä voimassa olevan lainsäädännön tarjoamiin mahdollisuuksiin toteuttaa rikosprosessi siten, että menettelyn oikeudenmukaisuuteen ja tehostamiseen liittyvät tavoitteet tukisivat mahdollisuuksien mukaan toisiaan. Määtän tutkimus on laaja ja kattava tietopaketti vallitsevasta suomalaisesta rikosprosessioikeudesta varsinkin tuomarin ja tämän harjoittaman muodollisen prosessinjohdon näkökulmasta. Väittelijä on erityisesti halunnut tarttua kotimaisen prosessioikeudellisen perusoikeusargumentaation puutteeseen, miltä osin väittelijä on tehnyt rohkeaa ja arvokasta pioneerityötä. Tutkimuksen vahvuus on sen tiiviillä kytkennällä käytännön lainkäyttöön erityisesti soveltavassa osassa. Tutkimusteeman kannalta ylimääräinen aines tekee tutkimuksesta hajanaisen ja turhan laajan. Tätä vaikutelmaa ovat omiaan lisäämään rakenteelliset ongelmat, jotka aiheuttavat toistoa ja saman aihepiirin käsittelemistä moneen kertaan vain vähän erilaisista näkökulmista.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.