Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Kirja-arvostelu teoksesta Anttila, Outi: Kohti tosiasiallista tasa-arvoa? Sukupuolisyrjinnän kiellot oikeudellisen pluralismin aikana

Nieminen, Liisa

Lakimies 2/2014 s. 327–336
9.4.2014
Kirja-arvostelu

Tiivistelmä

Outi Anttilan väitöstutkimus »Kohti tosiasiallista tasa-arvoa? Sukupuolisyrjinnän kiellot oikeudellisen pluralismin aikana» on tervetullut lisä suomalaiseen oikeustieteelliseen tasa-arvotutkimukseen. Väittelijän kirjassa asettama tutkimustehtävä on kunnianhimoinen, ja sen toteuttaminen on vaatinut runsaasti työtä ja ennen kaikkea ulkomaiseen tutkimukseen perehtymistä. Osa väitöskirjan jaksoista jää valitettavan irralliseksi, muuta baikkei väittelijä ole siis täysin onnistunut yhtenäisen kokonaisuuden luomisessa, vaan kirja jää osin hajanaiseksi, kirjassa on myös merkittäviä ansioita. Siihen on koottu samojen kansien sisään suomalainen, EU:n, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja YK:n keskeisten ihmisoikeusvalvontaelinten käytäntö yhdenvertaisuutta ja tosiasiallista tasa-arvoa koskevissa asioissa. Tällainen kansallisen, eurooppalaisen ja kansainvälisen tason käsitteleminen samassa tutkimuksessa on tänä päivänä itsestään selvä vaatimus. Kritiikistä huolimatta kirjan ansiot ovat selvästi suuremmat

kuin sen puutteet. Väittelijä kiistatta hallitsee lainopillisen tutkimuksen metodit ja pystyy tuottamaan asiantuntevaa oikeustieteellistä tekstiä. Kirjan parhaat jaksot ovat heti alussa (s. 45–67), jossa hän esittelee oikeudellisen yhdenvertaisuuden

käsitteen sisällön. Siinä näkyy selkeästi hänen oma, luova roolinsa. Käsitteen sisällön konkretisointi on varsin haastava tehtävä, ja siinä väittelijä onnistuu selvästi keskivertoa paremmin. (Edilex-toimitus)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.