Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta – tie fiskaaliunioniin?

Salminen, Janne

Lakimies 6/2013 s. 1076–1098
13.11.2013
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Tuoreen talous- ja rahoituskriisin yksi seuraus on ollut talousliittoulottuvuuden esiinnousu ja vahvistuminen. Osa sitä on talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta tehdyn sopimuksen (finanssipoliittinen sopimus, budjettikurisopimus) solmiminen EU:n jäsenvaltioiden kesken. Kirjoituksessa tarkastellaan uutta budjettisopimusta ja sen luonnetta oikeudellisena kansainvälisenä sopimuksena niin unionin kuin jäsenvaltioiden valtiosääntöjen kannalta sekä muutosta, jonka sopimus tuottaa jäsenvaltioiden oikeuteen. Artikkelissa esitetään, , että sopimus on samansuuntainen kuin aikaisemmat unionissa talous- ja rahaliiton sääntelyyn tehdyt muutokset ja monien jäsenvaltioiden valtiosääntöjen kannalta lopulta vähäinen, joskin kiistatta mielenkiintoinen ja oireellinen lisä unionin talous- ja rahaliiton muun viimeaikaisen kehittelyn rinnalla.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.