Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Perustuslain tulkinta Suomen ylimmissä tuomioistuimissa: empiirinen ja oikeusvertaileva tutkimus

Dahlberg, Maija

Lakimies 7–8/2024 s. 957–986
12.12.2024
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Artikkelissa tutkitaan korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. Artikkeli perustuu empiiriseen ja oikeusvertailevaan tutkimukseen, jossa analysoidaan Pohjoismaiden korkeimpien oikeuksien valtiosääntöoikeudellisia perusteluja tilastollisin menetelmin. Siinä ei kuitenkaan nojata yksinomaan tilastolliseen analyysiin vaan pyritään niin sanotusti katsomaan numeroiden taakse havainnollistamalla ja selittämällä tilastollisessa analyysissa esiin nousseita seikkoja muun muassa oikeustapausten ja oikeuskirjallisuuden avulla.

Artikkelissa analysoidaan KKO:n ja KHO:n valtiosääntöoikeudellisesti merkittäviä ratkaisuja (yhteensä 80). Analyysi perustuu aineistoon, johon on kerätty tietoa ratkaisun yleisten piirteiden lisäksi argumentaatiotavoista (käytetäänkö esimerkiksi sanamuodon mukaista vai teleologista tulkintaa sekä kansainvälisiä oikeuslähteitä vai omia ennakkopäätöksiä) ja keskeisistä valtiosääntökäsitteistä (viitataanko esimerkiksi oikeusvaltio- tai suhteellisuusperiaatteeseen).

Tämän artikkelin tutkimuskysymykset ovat seuraavat:

  1. Mitkä ovat suomalaisten korkeimpien oikeuksien valtiosääntöoikeudellisten perustelujen erot muihin Pohjoismaihin ja mitkä seikat voivat selittää mahdollisia eroja.

  2. Miten KKO ja KHO eroavat toisistaan valtiosääntöoikeudellisissa perusteluissaan ja mistä erot voivat mahdollisesti johtua.

Jälkimmäinen kysymys on relevantti korkeimpien oikeuksien yhdistämiskeskustelun kannalta, sillä mahdolliset perustavanlaatuiset erot valtiosääntöoikeudellisissa perusteluissa ylimpien oikeusasteiden välillä voivat osaltaan puoltaa ylimpien oikeusasteiden yhdistämistä.

(Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.