Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan suoritteista perittävistä maksuista 20.12.2012/1066

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n, sellaisena kuin se on laissa 348/1994, nojalla:

1 §

Julkisoikeudellinen suorite, josta peritään omakustannusarvosta poikkeava maksu

Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan lausunnoista peritään käsittelymaksua 150 euroa.

2 §

Muut maksulliset suoritteet

Liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavia suoritteita ovat tilauksesta tehtävät selvitykset.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista päättää eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta ottaen huomioon, mitä lain 34 §:ssä säädetään.

3 §

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013 ja on voimassa vuoden 2014 loppuun.

Tämän asetuksen mukaisia maksuja peritään sen voimassaoloaikana tilatuista suoritteista.

Sellaisen asian käsittelystä, joka on tullut arviolautakunnassa vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään käsittelymaksu ennen tämän asetuksen voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaan. Vastaavasti peritään maksua ennen asetuksen voimaantuloa tilatuista muista suoritteista.

...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.