Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta 20.12.2012/1060

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain (453/2002) 5 §:n 2 ja 3 momentin nojalla:

1 §

Kiinteistötietojärjestelmän hallinnosta, ylläpitämisestä, tietopalvelusta ja kehittämisestä aiheutuvien kustannustensa kattamiseksi Maanmittauslaitos saa kiinteistötietojärjestelmän suoritteista asetuskautena kertyvästä tulosta aiheutuneita kustannuksia vastaavan tulon, kuitenkin enintään 34 prosenttia asetuskauden tuloista.

Maanmittauslaitos raportoi toteutuneet kustannukset kiinteistörekisteriä pitäville kunnille vuoden 2013 osalta tammikuun 2014 loppuun mennessä ja vuoden 2014 osalta tammikuun 2015 loppuun mennessä.

2 §

Maanmittauslaitos saa kiinteistötietojärjestelmän kirjaamisosan tietopalveluinvestointien kattamiseksi asetuskaudella 1 243 815 euroa.

3 §

Kiinteistötietojärjestelmän muista kuin edellä 1 ja 2 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi järjestelmästä huolehtiville viranomaisille maksetaan kiinteistötietojärjestelmän suoritteista 1 ja 2 § mukaisten korvausten maksamisen jälkeen jäljelle jäävästä tulosta seuraavien prosenttiosuuksien mukaisesti:

1) Maanmittauslaitoksen osuus on 69,0 prosenttia;

2) kiinteistörekisterin pitäjänä toimivien kuntien yhteinen osuus on 31,0 prosenttia.

Kiinteistörekisterin pitäjänä toimivat kunnat saavat tiedon tuottajana edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta kuntien yhteisestä osuudesta osuuden, joka määräytyy...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.