Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan yhteisön ulkopuolisista maista tuotavista linnunmunista ja munatuotteista 13.10.2006/895

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1192/1996) 2 ja 5 §:n nojalla:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §

Tarkoitus ja soveltamisala

Tämän asetuksen tarkoituksena on turvata Euroopan yhteisön ulkopuolisista maista (kolmannet maat) Suomeen tuotavien, elintarvikkeeksi tarkoitettujen linnunmunien ja munatuotteiden elintarvikehygieeninen laatu sekä estää eräiden eläintautien leviäminen maahan kyseisen maahantuonnin yhteydessä.

Asetuksessa säädetään ehdoista, joilla linnunmunia ja munatuotteita saadaan tuoda Suomeen kolmansista maista. Asetusta sovelletaan myös sellaisiin toisen jäsenvaltion kautta kolmansista maista Suomeen tuotaviin linnunmuniin ja munatuotteisiin, joiden ensimmäinen vastaanottaja on Suomessa.

Maahantuonnissa on tämän asetuksen säännösten lisäksi noudatettava, mitä Euroopan yhteisön kolmansien maiden kanssa tekemissä eläimistä saatavia elintarvikkeita koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa määrätään.

2 §

Soveltamisalan rajaukset

Tätä asetusta ei sovelleta linnunmuniin ja munatuotteisiin, jotka:

1) tuodaan maahan laivaliikenteen muonitusta varten;

2) kuljetetaan Suomen alueen kautta kolmanteen maahan; taikka

3) tuodaan Suomeen varastoitavaksi väliaikaisesti ennen kuljettamista kolmanteen maahan.

Asetusta ei myöskään sovelleta Andorrasta, Färsaarilta, Liechtensteinista ja Norjasta tuotaviin linnunmuniin ja munatuotteisiin, joihin sovelletaan, mit...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.