Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta tapaturmavakuutuslain perusteella maksettavissa päivärahoissa 29.12.1999/1321

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Sosiaali- ja terveysministeriö on työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa 23 päivänä joulukuuta 1999 annetun lain (1273/1999) 2 §:n nojalla päättänyt:

1 §

Sen estämättä, mitä tapaturmavakuutuslaissa (608/1948) säädetään, vuodelle 2000 maksettavan päivärahan perusteena olevan vuosityöansion määrästä vähennetään viisi prosenttia, ei kuitenkaan työnantajalle korvausta suoritettaessa. Samoin menetellään, kun päivärahan perusteena ovat tapaturmavakuutuslain 16 a §:n mukaan laskettavat neljän viikon ansiot.

2 §

Jos 1 §:ssä tarkoitettu työansio määräytyy yrittäjätulojen perusteella, ei 1 §:ssä tarkoitettua vähennystä kuitenkaan tehdä.

3 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2000.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.