Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Asetus työttömien aloitteellisuuden tukemisesta 29.12.1995/1788

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 30.12.1997/1362

Työministerin esittelystä säädetään 13 päivänä maaliskuuta 1987 annetun työllisyyslain (275/87) 13, 16 ja 28 §:n nojalla:

1 §

Asetuksen soveltamisala

Valtion talousarviossa työttömien aloitteellisuuden tukemiseen osoitetuista määrärahoista voidaan myöntää avustusta työttömien oma-aloitteisuuteen perustuvan työskentelyn sekä työllistymistä edistävän muun toiminnan tukemiseen ja niitä tukevan koulutuksen järjestämiseen (omatoimisuusavustus).

2 §

Omatoimisuusavustuksen saaja

Omatoimisuusavustusta voidaan myöntää yhdistysrekisteriin merkitylle yhdistykselle sekä muulle rekisteröidylle yhteisölle, jonka toimintatavoitteeseen sisältyy yhteisön sääntöjen tai muiden vastaavien asiakirjojen perusteella tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluva toiminta.

Omatoimisuusavustusta voidaan myös myöntää työttömien perustamalle osuuskunnalle, jonka tarkoituksena on järjestää työtä ja työntekomahdollisuuksia työttömille (uusosuuskunta).

3 §

Avustettavat toimenpiteet

Omatoimisuusavustusta voidaan myöntää:

1) yhteisölle aiheutuviin kokoontumis- ja toimitilojen vuokramenoihin sekä näiden tilojen kunnostus- ja kalustamiskustannuksiin, toimistotarvikkeiden hankintakustannuksiin sekä toimitilojen käytöstä aiheutuviin menoihin;

2) koulutustilaisuuksien järjestämisestä aiheutuneisiin koulutuskustannuksiin, joina voidaan hyväksyä oppilaiden kurssimaksut, opettajien luentopalkkiot, oppilaiden ja opettajien matkakustannukset sekä vähäiset opetusvälineiden ja oppimateriaalin hankintamenot;

3) työttömien oman osaamisen ja työsu...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.