Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Valtioneuvoston asetus yritysten yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta vuosina 2016 - 2020 30.12.2015/1734

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 §:n nojalla:

1 §

Soveltamisala

Tällä asetuksella säädetään valtion talousarvion momenttien 32.01.40 ja 32.20.43 perusteella yritysten yhteishankkeisiin vuosina 2016–2020 myönnettävien valtionavustusten myöntämisestä, maksamisesta ja käytöstä.

Tämän asetuksen mukaista valtionavustusta voidaan myöntää Euroopan komissiolle annetun kansainvälistymisavustuksen notifikaation (yhteishankkeiden notifikaatio) nojalla.

Valtionavustusta voidaan lisäksi myöntää Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetun komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 nojalla.

2 §

Valtionapuviranomainen

Valtionapuviranomainen tämän asetuksen mukaisia messuhankkeita tai vientiverkostohankkeita ja kumppanuusohjelmia avustettaessa on Innovaatiorahoituskeskus Tekes.

Muita hankkeita avustettaessa valtionapuviranomainen on työ- ja elinkeinoministeriö. Jos haetun valtionavustuksen määrä on enemmän kuin 500 000 euroa on valtionapuviranomainen työ- ja elinkeinoministeriö.

3 §

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1) yhteishankkeella yritysten yhdessä toteuttamaa hanketta, joka voi sisältää yksittäisen tapahtuman tai ajallisesti laajemman tapahtumakokonaisuuden ja johon osallistuu vähintään neljä yritystä, jollei hankkeen luonteesta muuta johdu;

2) vientiverkostohankkeella, vientirenkaalla ja kumppanuusohjelmalla pitkäkestoista yritysryhmän yhtei...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.