Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoiminnasta 18.12.2014/1245

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 31.5.2018/396

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) sekä Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/1993) 7 §:n 2 momentin 7 kohdan nojalla, sellaisena kuin niistä on Yleisradio Oy:stä annetun lain 7 §:n 2 momentin 7 kohta laissa 635/2005:

Audiovisuaalisen sisältöpalvelun tarjoajan sijoittautuminen

1 § (31.5.2018/396)

Sen lisäksi, mitä sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 207 §:ssä säädetään, audiovisuaalisen sisältöpalvelun tarjoajalla on sellainen merkittävä liityntä Suomeen, että sen voidaan katsoa olevan sijoittautunut Suomeen, jos:

1) sillä on päätoimipaikka tai sen ohjelma-aikataulua tai ohjelmaluetteloa koskevat päätökset tehdään Euroopan talousalueeseen kuuluvassa tai rajat ylittävistä televisiolähetyksistä tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen (SopS 87/1994), jäljempänä Euroopan neuvoston televisioyleissopimus, sopimuspuolena olevassa valtiossa, ja merkittävä osa työntekijöistä on Suomessa;

2) merkittävä osa sen työntekijöistä työskentelee useammassa kuin yhdessä Euroopan talousalueeseen kuuluvassa tai Euroopan neuvoston televisioyleissopimuksen sopimuspuolena olevassa valtiossa, ja sen päätoimipaikka on Suomessa;

3) yhdessäkään Euroopan talousalueeseen kuuluvassa tai Euroopan neuvoston televisioyleissopimuksen sopimuspuolena olevassa valtiossa ei työskentele merkittävää osaa työntekijöistä, mutta se on aloittanut toimintansa Suomen lainsäädännön mukaisesti ja toiminnan harjoittajalla on taloudellisesti merkittävää toimintaa Suomessa; tai

4) sillä on päätoimipaikka...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.