Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavista eläimistä saatavista sivutuotteista, niistä johdetuista tuotteista sekä eläintautien leviämisen vaaraa aiheuttavista muista tavaroista 2.11.2011/1122

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 15.1.2013/73

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta annetun lain (1192/1996) 2 ja 5 §:n sekä 30 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin niistä ovat 2 ja 5 § osaksi laissa 397/1998:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §

Tarkoitus ja soveltamisala

Tämän asetuksen tarkoituksena on estää eläintautien leviäminen Suomeen tuotaessa maahan eläimistä saatavia sivutuotteita, niistä johdettuja tuotteita sekä eläintautien vaaraa aiheuttavia muita tavaroita Euroopan unionin ulkopuolisista maista (kolmannet maat).

Tässä asetuksessa säädetään ehdoista, joilla eläimistä saatavia sivutuotteita, niistä johdettuja tuotteita sekä eläintautien vaaraa aiheuttavia muita tavaroita saadaan tuoda Suomeen joko suoraan kolmansista maista tai kolmansista maista Euroopan unionin toisen jäsenvaltion kautta. Asetusta sovelletaan myös kolmansista maista Suomen alueen kautta edelleen johonkin kolmanteen maahan tai Euroopan unionin jäsenvaltioon kuljetettaviin tai Suomeen varastoitavaksi väliaikaisesti ennen kuljettamista kolmanteen maahan tuotaviin eläimistä saataviin sivutuotteisiin, niistä johdettuihin tuotteisiin sekä eläintautien vaaraa aiheuttaviin muihin tavaroihin.

Tämän asetuksen säännösten lisäksi on noudatettava, mitä Euroopan unionin kolmansien maiden kanssa tekemissä eläimistä saatavien sivutuotteiden, niistä johdettujen ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.