Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 29.12.2009/1766

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 2.12.2010/1033

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 29 päivänä joulukuuta 2009 annetun lain (1705/2009) nojalla:

1 luku

Käyttökustannukset

Lukion yksikköhinnat

1 §

Yksikköhinnan laskeminen

Lukion yksikköhinta lasketaan kunnalle ja kuntayhtymälle siten, että asianomaisen kunnan ja kuntayhtymän lukioiden opiskelijoiden kokonaismäärän perusteella 2 ja 3 momentin mukaan laskettu tunnusluku kerrotaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 §:n nojalla säädetyllä lukion keskimääräisellä yksikköhinnalla, ja näin laskettu euromäärä jaetaan luvulla 100. Tunnuslukua laskettaessa ei oteta huomioon opintonsa 18 vuotta täytettyään aloittaneita opiskelijoita eikä lukiolain (629/1998) 20 §:n 3 momentissa tarkoitettuja yhtä tai useampaa lukion oppiainetta suorittamaan otettuja opiskelijoita.

Kunnan ja kuntayhtymän tunnusluku on 100. Kunnassa ja kuntayhtymässä, jossa lukiossa opiskelevien määrä on alle 200, tunnuslukua korotetaan luvulla 0,4 jokaista opiskelijaa kohden, jolla opiskelijamäärä alittaa 200, ja lisäksi luvulla 2,1 jokaista opiskelijaa kohden, jolla opiskelijamäärä alittaa 60. Tunnuslukua korotetaan kuitenkin enintään luvulla 106. Kunnassa ja kuntayhtymässä, joka järjestää lukiokoulutusta sekä suomen että ruotsin kielellä, tunnusluku lasketaan erikseen suomenkielistä ja erikseen ruotsinkielistä koulutusta varten. Tunnusluku on kieliryhmittäin laskettujen tunnuslukujen opiskelijamäärillä painotettu keskiarvo.

Vaikka lukiok...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.