Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Valtioneuvoston asetus Innovaatiorahoituskeskus Tekesistä 30.12.2008/1146

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 1.7.2015/835

Nimike on muutettu A:lla 1059/2013.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty työ- ja elinkeinoministeriön esittelystä, säädetään Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksesta 21 päivänä marraskuuta 2008 annetun lain (717/2008) nojalla:

1 § (19.12.2013/1059)

Tehtävät

Innovaatiorahoituskeskus Tekesistä annetun lain (717/2008) 3 §:ssä säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi Tekes:

1) rahoittaa yritysten ja muiden yhteisöjen innovatiivisia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeita;

2) rahoittaa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja muiden julkista tutkimustoimintaa harjoittavien organisaatioiden (julkinen tutkimusorganisaatio) tutkimushankkeita;

3) rahoittaa työelämän innovatiivisia tutkimus- ja kehittämishankkeita;

4) suunnittelee, toteuttaa ja ohjaa tutkimus- ja kehitysohjelmia;

5) edistää erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kykyä kehittää ja kaupallisesti hyödyntää uutta teknologiaa ja innovaatioita sekä uusien innovatiivisten yritysten ja liiketoimintojen syntymistä;

6) edistää yritysten keskinäistä sekä niiden ja julkisyhteisöjen ja julkisten tutkimusorganisaatioiden välistä yhteistyötä;

7) edistää yritysten ja julkisten tutkimusorganisaatioiden tutkimus-, ja innovaatiotoiminnan kansainvälistymistä sekä vaikuttaa toiminnallaan Suomen vetovoimaisuuteen monikansallisen tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovatiivisen liiketoiminnan sijaintipaikkana;

8) ohjaa ja valvoo elinkeino-, liikenne- ja liikennekeskusten toimintaa niiden hoitaessa Tekesin toimialaa...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.