Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Sairausvakuutuslaki 21.12.2004/1224

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 30.12.2015/1658

Ks. muutosehdotukset HE 16/2015 ja HE 145/2015.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

I OSA

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 luku

Lain tarkoitus ja soveltamisala

1 §

Lain tarkoitus

Vakuutetun oikeus korvaukseen tarpeellisista sairauden hoidon aiheuttamista kustannuksista ja lyhytaikaisen työkyvyttömyyden sekä raskauden ja lapsen hoidon aiheuttamasta ansionmenetyksestä turvataan siten kuin tässä laissa säädetään.

Tässä laissa säädetään myös hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisen työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta sekä vanhempainvapaiden ajalta kertyvien vuosilomakustannusten korvaamisesta niin, että voidaan tasata vuosilomakustannusten työnantajille aiheuttamaa kustannusrasitusta.

2 §

Lain soveltamisala

Vakuutettu on henkilö, johon sovelletaan sosiaaliturvalainsäädäntöä asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain (1573/1993) 3 tai 3 a §:n, 3 b §:n 1, 2 tai 4 momentin, 3 c, 4–7, 7 a tai 8 §:n taikka 10 §:n 2 momentin mukaan. (30.12.2013/1197) [HE 198/2013]

Yrittäjä on vakuutettu yritystoiminnan aloittamisesta lukien, kun hän on yhtäjaksoisesti harjoittanut yritystoimintaa vähintään neljän kuukauden ajan. Lisäksi edellytetään, että oleskelulupavaatimus täyttyy siten kuin asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain 3 c §:n 1 momentissa tai 2 momentin 1 kohdassa säädetään, jos oleskeluun vaaditaan oleskelulupa. (30.12.2013/1197) [HE 198/2013]

3 momentti on kumottu L:lla 30.12.2013/1197.

Vakuutettu ei ole ulkomaan kansalainen, joka Suomessa palvelee vieraan valtio...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.