Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Laki Kansaneläkelaitoksesta 17.8.2001/731

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 29.11.2019/1193

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §

Asema

Kansaneläkelaitos on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, jonka hallintoa ja toimintaa valvovat eduskunnan valitsemat valtuutetut.

2 §

Tehtävät

Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvaa koskevista tehtävistä säädetään etuuksia koskevissa eri laeissa.

Kansaneläkelaitos voi sopimuksen perusteella hoitaa muutakin sosiaaliturvan toimeenpanoa sekä muita palveluja.

Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on lisäksi:

1) tiedottaa etuuksista ja palvelutoiminnastaan;

2) harjoittaa etuusjärjestelmien ja oman toimintansa kehittämistä palvelevaa tutkimusta;

3) laatia tilastoja, arvioita ja ennusteita; sekä

4) tehdä ehdotuksia toimialaansa koskevan lainsäädännön kehittämisestä.

2 luku

Hallinto

3 §

Toimielimet

Kansaneläkelaitoksen toimielimiä ovat valtuutetut ja hallitus.

4 §

Valtuutetut

Eduskunta valitsee kaksitoista valtuutettua ja kullekin heistä yhden varavaltuutetun sekä hyväksyy valtuutetuille johtosäännön.

Valtuutetut asetetaan vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä koko vaalikaudeksi.

Valtuutetun katsotaan eronneen, jos hänet kutsutaan valtioneuvoston jäseneksi tai nimitetään Kansaneläkelaitoksen muun toimielimen jäseneksi tai varajäseneksi taikka jos hän on ottanut sellaisen toimen, joka muiden valtuutettujen yksimielisen päätöksen mukaan ei sovellu hoidettavaksi valtuutetun toimen ohella. (26.7.2002/637)

Ks. Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen johtosääntö 638/2002.

5 §

Valtuutettujen tehtävät

Valtuutettujen tehtävänä on:

1) valvoa Kansaneläkelaitoksen hallintoa ja toiminta...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.