Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Laki Suomen Teollisuussijoitus Oy -nimisestä valtionyhtiöstä 30.12.1999/1352

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Ks. muutosehdotus HE 180/2006.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Suomen Teollisuussijoitus Oy -nimisen valtionyhtiön tarkoituksena on parantaa erityisesti pienen ja keskisuuren yritystoiminnan edellytyksiä tekemällä oman pääoman ehtoisia sijoituksia pääomasijoitustoimintaa harjoittaviin yhteisöihin.

Yhtiö voi tehdä oman pääoman ehtoisia sijoituksia suoraan kohdeyrityksiin erityisesti pitkäaikaista riskinottoa edellyttävissä yrityshankkeissa.

2 §

Yhtiön toiminnan tulee olla liiketaloudellisesti kannattavaa.

Yksittäisissä sijoituspäätöksissä voidaan poikkeuksellisesti hyväksyä tavanomaista alhaisempi tuotto-odotus ja suurempi riski.

3 §

Yhtiön koko osakekannan on oltava valtion välittömässä omistuksessa ja hallinnassa.

4 §

Valtioneuvosto vahvistaa yhtiön sijoitustoiminnan yleiset suuntaviivat. Kauppa- ja teollisuusministeriö voi antaa yhtiölle toimeksiantoja, jotka ovat tarpeen yhtiölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Yhtiön on annettava kauppa- ja teollisuusministeriölle sen pyynnöstä yhtiön toiminnan ohjaamisen ja valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja.

Yhtiö kuuluu kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalaan.

5 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta antaa tarvittaessa kauppa- ja teollisuusministeriö.

6 §

Tämä laki tulee voimaan 5 päivänä tammikuuta 2000.

Tällä lailla kumotaan pääomasijoitustoimintaa harjoittavasta valtionyhtiöstä 29 päivänä joulukuuta 1994 annettu laki (1531/1994) sekä Suomen Teollisuussijoitus Oy:n pääomasijoitustoiminnan yleisistä periaatteista 19...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.