Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Asetus työttömyysetuuksien rahoituksesta 30.12.1998/1176

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Sosiaali- ja terveysministerin esittelystä säädetään työttömyysetuuksien rahoituksesta 24 päivänä heinäkuuta 1998 annetun lain (555/1998) 23, 24 ja 27 §:n nojalla:

1 §

Perusturvaan tilitettävä työttömyysvakuutusmaksukertymä

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa Työttömyysvakuutusrahaston kansaneläkelaitokselle vuosittain tilitettävän työttömyysvakuutusmaksukertymää koskevan määrän. Ennen vahvistamista ministeriön on pyydettävä Työttömyysvakuutusrahastolta lausunto.

Maksu määrätään siten, että palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun seuraavan vuoden kertymäarvio kerrotaan sillä prosenttiluvulla, joka vastaa työttömyyskassoihin kuulumattomien palkansaajien ja kaikkien palkansaajien palkkasummien suhdetta. Viimeksi mainitun prosenttiluvun ministeriö vahvistaa Tilastokeskuksen tietoihin perustuvan viimeisimmän tulonjakotilaston palveluaineiston tietojen perusteella.

Edellä 2 momentissa tarkoitettua seuraavan vuoden kertymäarviota määrättäessä otetaan huomioon edellisen vuoden vastaavan kertymäarvion ja Työttömyysvakuutusrahaston tilinpäätöksen mukaisen toteutuneen palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun kertymän erotus.

2 §

Tilityksen suorittaminen

Työttömyysvakuutusrahaston on suoritettava vahvistetun maksun perusteella kuukausittain tilityksen ennakkoa tasasuuruisina erinä.

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa ennakoiden määrän ja välittää ennakot kansaneläkelaitokselle. Tässä tarkoituksessa sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus veloittaa Työttömyysvakuutusrahaston tiliä ennakon mukaisilla ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.