Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Laki yleisestä oikeusavusta 6.2.1998/104

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Laki on kumottu L:lla 5.4.2002/257, joka tuli voimaan 1.6.2002.

Ks. L 257/2002 31 § siirtymäsäännökset.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Yleiset säännökset

1 §

Yleisellä oikeusavulla tarkoitetaan tässä laissa tarpeellisen oikeusavun antamista valtion varoin henkilöille, jotka huomioon ottaen heidän tulonsa ja varansa sekä elatusvelvollisuutensa ja muut taloudelliseen asemaansa vaikuttavat seikat eivät vaikeuksitta kykene itse hankkimaan asiantuntevaa apua oikeudellisissa asioissaan.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä ja asianosaisen avustamisesta rikosasioissa säädetään erikseen.

2 §

Yleiseen oikeusapuun kuuluu oikeudellinen neuvonta ja tarpeelliset toimenpiteet sekä avustaminen tuomioistuimessa siten kuin 6–8 §:ssä säädetään. Lisäksi valtio vastaa tarpeellisista tulkkaus- ja käännöskuluista sekä maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain (87/1973) 7–9 §:n mukaisista korvauksista ja kuluista.

Yksittäisessä asiassa yleiseen oikeusapuun kuuluvat ne toimenpiteet, jotka siinä ovat tarpeen huomioon ottaen asian laatu ja merkitys, riidan kohteen arvo ja olosuhteet kokonaisuudessaan.

Yleisestä oikeusavusta ulkomailla hoidettavassa asiassa säädetään 25 §:ssä.

3 §

Yleistä oikeusapua annetaan henkilölle, jolla on kotikunta Suomessa, sekä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen valtion kansalaiselle, joka työskentelee tai on työnhaussa Suomessa siten kuin työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1612/68 ja Euroopan talousalueesta tehty sopimus edellyttävät.

Muulle henkilölle annetaan yleistä oikeusapua, jos hänen asiansa ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.