Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Laki työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta 30.12.1997/1402

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 13.7.2001/647

Tämä laki on kumottu L:lla 30.12.2002/1290, joka on voimassa 1.1.2003 alkaen.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Soveltamisala

Suomessa asuvalle työttömälle, joka hakeutuu omaehtoiseen, ammatillisia valmiuksia edistävään koulutukseen, maksetaan koulutuksen ajalta toimeentulon turvaamiseksi tukea siten kuin tässä laissa säädetään.

2 §

Toimeenpano

Koulutusaikaisen tuen toimeenpanon yleinen johto, ohjaus ja kehittäminen kuuluvat asianomaiselle ministeriölle. Tässä laissa tarkoitettu koulutus rahoitetaan ja järjestetään asianomaisen ministeriön hallinnonalalla.

Koulutusaikaisen tuen myöntämisestä ja maksamisesta huolehtivat kansaneläkelaitos ja työttömyyskassalaissa (603/1984) tarkoitetut työttömyyskassat. Tuen toimeenpanoon osallistuu koulutus- ja erorahastosta annetussa laissa (537/1990) tarkoitettu koulutus- ja erorahasto siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

3 §

Koulutuspäiväraha

Koulutusajalta opiskelijalla on oikeus koulutuspäivärahaan siten kuin työttömyysturvalaissa (602/1984) työttömyyspäivärahasta tai työmarkkinatuesta annetussa laissa (1542/1993) työmarkkinatuesta säädetään. Työttömyysturvalain 7–11 ja 26 §:ää sekä työmarkkinatuesta annetun lain 17–20 ja 24–27 §:ää ei kuitenkaan tässä laissa tarkoitettuna koulutusaikana sovelleta koulutuspäivärahaan.

Koulutuspäivärahaa haetaan ja se maksetaan koko koulutuksen ajalta. Muutoin koulutuspäivärahan hakemis-, myöntämis- ja muutoksenhakumenettelyyn sovelletaan, mitä työttömysturvalaissa säädetään työttömyyspäivärahasta ja...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.