Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös vuodelta 1996 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta annetun lain soveltamisesta 19.12.1995/1590

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Sosiaali- ja terveysministeriö on 18 päivänä joulukuuta 1995 vuodelta 1996 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta annetun lain (1585/95) 9 §:n nojalla päättänyt:

1 §

Tätä päätöstä noudatetaan sovellettaessa vuodelta 1996 perittävästä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta annettua lakia niihin palkanmaksuihin, jotka maksetaan vuonna 1996.

2 §

Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu pidätetään työ- tai virkasuhteessa tai muussa palvelussuhteessa olevilta henkilöiltä, joita koskee työnantajan järjestämä pakollinen tai valtion virkamiesten tapaturmakorvauksesta annetun lain (449/90) nojalla määräytyvä tapaturmavakuutuslaissa (608/48) tarkoitettu tapaturmasuoja.

3 §

Työnantaja pidättää 2 §:ssä tarkoitetuilta henkilöiltä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun jokaisen palkanmaksun yhteydessä. Tammi- ja helmikuun 1996 aikana suoritetuista palkanmaksuista maksu voidaan kuitenkin pidättää viimeistään maaliskuussa 1996.

4 §

Tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetut vakuutuslaitokset perivät työnantajilta palkansaajan työttömyysvakuutusmaksut työttömyyskassalaissa (603/84) tarkoitetun työnantajan työttömyysvakuutusmaksun yhteydessä. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun ennakko peritään työnantajilta kahdessa erässä. Ensimmäinen perintä suoritetaan 1 päivänä heinäkuuta 1996 ja toinen perintä 1 päivänä lokakuuta 1996. Kummatkin erät ovat suuruudeltaan 0,75 prosenttia tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetusta tapatur...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.