Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Arava-asetus 30.12.1993/1587

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 27.3.2002/236

Ympäristöministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään 17 päivänä joulukuuta 1993 annetun aravalain (1189/93) sekä aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetun lain (1190/93) 12, 18 ja 25 §:n nojalla:

1 LUKU

Aravalainan hakeminen

1 §

Aravalainaa tai aravakohdetta koskevan hakemuksen jättäminen

Kunta päättää aravalainojen vuosittaisista hakuajoista valtion asuntorahaston antamien ohjeiden mukaan.

Aravalainaa ja asunto-osakeyhtiötalon hyväksymistä aravalainoituskelpoiseksi koskeva hakemus on toimitettava kunnalle.

2 §

Hakuajat

Asunto-osakelainaa ja vuokra-asuntolainaa on haettava yhden vuoden tai erityisistä syistä kahden vuoden kuluessa talon käyttöön hyväksymisestä. Samaa hakuaikaa sovelletaan myös omakotilainaan siinä tapauksessa, että lainoituksen kohteena on sellainen rakenteilla oleva tai vastavalmistunut talo, jonka rakentamista varten ei ole myönnetty aravalainaa.

Yhteisön perusparannuslainan muuttamista asuinhuoneiston perusparannuslainaksi on haettava kahden ensimmäisen lainavuoden kuluessa.

Omakotitalon hankintalainaa, asunto-osakkeiden hankintalainaa, vuokratalon hankintalainaa ja vuokra-asunnon hankintalainaa on haettava kuuden kuukauden tai erityisistä syistä vuoden kuluessa siitä, kun luovutussopimus on tehty. Jos vuokratalon hankintalainan tai vuokra-asunnon hankintalainan hakijana on kunta tai kuntayhtymä, alkaa hakuaika siitä, kun luovutussopimus on tehty ja kun viranomaisen päätös osakke...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.