Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Kirkkolaki 26.11.1993/1054

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 30.12.2003/1279

Ks. muutosehdotus HE 98/2004.

Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle seuraava kirkkolaki:

I OSA

YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ

1 LUKU

Kirkon tunnustus, tehtävä ja jäsenet

1 §

Tunnustus

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.

2 §

Tehtävä

Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.

3 §

Jäsenet

Kirkon jäseneksi otetaan kasteessa. Kirkkojärjestyksessä määrätään, miten jo kastettu henkilö otetaan kirkon jäseneksi.

Kirkon jäseneksi liittymisestä ja kirkosta eroamisesta on voimassa, mitä uskonnonvapauslaissa (453/2003) säädetään. Alle kaksitoistavuotias lapsi voidaan liittää kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa tai huoltajansa on kirkon jäsen ja jos lapsen jäsenyydestä on sovittu tai päätetty uskonnonvapauslain 3 §:ssä säädetyllä tavalla. (30.12.2003/1279) [HE 35/2003]

2 LUKU

Kirkkolaki ja muut kirkkoa koskevat säädökset

1 §

Kirkkolaki ja kirkkojärjestys

Kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään tässä laissa.

Kirkon hallinnosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä, jossa annetaan määräyksiä myös kirkon toiminnasta. Kirkkojärjestyksen antaa kirkolliskokous.

2 §

Kirkkolain säätäminen. Lausunnot ja esitykset

Kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.