Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Kuntoutusrahalaki 27.3.1991/611

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 30.12.2002/1304

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 LUKU

Yleiset säännökset

1 §

Soveltamisala

Tässä laissa säädetään kuntoutujan toimeentuloturvan järjestämisestä.

2 §

Etuudet

Suomessa asuvalla henkilöllä on oikeus jäljempänä säädetyin edellytyksin kuntoutusrahaan ajalta, jona hän on kuntoutuksen takia estynyt tekemästä omaa tai toisen työtä.

Jos tätä lakia sovellettaessa tulee erikseen ratkaistavaksi, onko henkilöä pidettävä Suomessa asuvana, asian ratkaisee kansaneläkelaitos sen mukaan kuin asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetussa laissa (1573/93) säädetään. Kansaneläkelaitoksen päätökseen saa hakea muutosta niin kuin mainitun lain 13 §:ssä säädetään. (30.12.1993/1579) [HE 287/93]

Edellä 1 momentissa tarkoitettuna omana työnä pidetään kuntoutujan omassa tai perheenjäsenensä yrityksessä, liikkeessä, ammatissa taikka maa-, metsä-, koti- tai muussa taloudessa suorittamaa työtä, itsenäistä tieteellistä tai taiteellista työtä sekä päätointa vastaavaa, muuna kuin kuntoutuksena annettavaa opiskelua oppilaitoksessa tai ammattikurssilla.

Kuntoutuksen ajalta voidaan suorittaa harkinnanvaraista korvausta ylläpito- ja muista kustannuksista (ylläpitokorvaus). Kuntoutuksen jälkeiseltä ajalta voidaan maksaa harkinnanvaraista kuntoutusavustusta. (2.3.2001/195) [HE 184/2000]

5 momentti on kumottu L:lla 30.12.1993/1579.

2 a § (28.11.1994/1065) [HE 207/94]

Ulkomailta maksettavan etuuden huomioonottaminen

Tämän lain mukaista etuutta määrättäessä voidaan ottaa huomioon samaa etuutta tai tämän lain mukaan huomioon otettavaa muuta etuut...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.