Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Lääninoikeusasetus 2.6.1989/522

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 16.8.1996/630

Oikeusministerin esittelystä säädetään 31 päivänä joulukuuta 1974 annetun lääninoikeuslain (1021/74) 32 §:n nojalla:

Kokoonpano

1 §

Lääninoikeuden täysistuntoon osallistuvat lääninoikeuden ylituomari ja lääninoikeudentuomarit. Kun jonkin asian käsittelyssä lain mukaan tulee olla osallisena asiantuntijajäsen tai lisäjäseniä, nämä osallistuvat vastaavasti myös asian käsittelyyn täysistunnossa. Ylituomari on täysistunnon puheenjohtaja.

Täysistunto on muissa kuin lääninoikeuslain 26 §:ssä tarkoitetuissa asioissa päätösvaltainen, kun vähintään puolet lääninoikeuden jäsenistä on läsnä. Läsnä tulee kuitenkin olla vähintään kolme jäsentä.

2 §

Lääninoikeus toimii jaostoihin jakautuneena, jos työjärjestyksessä niin määrätään. Jaostojen lukumäärä on vahvistettava työjärjestyksessä.

Lainkäyttöasiat ratkaistaan istunnossa.

3 §

Jos lääninoikeus jakautuu jaostoihin, lääninoikeuden ylituomari toimii ensimmäisen jaoston puheenjohtajana. Muiden jaostojen puheenjohtajina toimivat ylituomarin määräämät lääninoikeudentuomarit. Puheenjohtajat on määrättävä, mikäli mahdollista, ylimpiin palkkausluokkiin kuuluvista lääninoikeudentuomareista. Lääninoikeuden työjärjestyksessä voidaan määrätä, että ylituomari tai sama lääninoikeudentuomari toimii kahden jaoston puheenjohtajana. Ylituomari määrää myös jaostojen muut jäsenet.

Ylimääräiset lääninoikeudentuomarit on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava tasaisesti eri jaostoille.

Jaoston puheenjohtaja määrää jaostonsa istuntojen kokoonpanot ylituomarin vahvistamien perusteiden mukaisesti. Jos jaoston puheenjoh...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.