Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Vakuutusyhdistyslaki 31.12.1987/1250

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 29.12.2009/1231

Ks. muutosehdotus HE 55/2012.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 LUKU

Yleisiä säännöksiä

1 § (29.12.2009/1231) [HE 181/2009]

Tätä lakia sovelletaan Suomen lain mukaan rekisteröityyn vakuutusyhdistykseen.

Vakuutusyhdistys on osakkaiden keskinäiseen vastuuseen perustuva vakuutuslaitos, jonka toiminta-alue käsittää enintään 40 kuntaa yhtenäisellä alueella tai joka harjoittaa ainoastaan kalastusvälineiden vakuutusta.

Jos suuri vakuutusyhdistys aikoo ryhtyä harjoittamaan vakuutusliikettä 2 momentissa säädettyä toiminta-aluetta suuremmalla alueella tai Suomen valtion alueen ulkopuolella, sen yhdistyskokouksen on tehtävä päätös yhdistyksen muuttamisesta keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi siten kuin 8 luvussa säädetään.

Tässä laissa tarkoitetut suuret vakuutusyhdistykset ovat yhdistyksiä, joiden vakuutusmaksutulo ylittää 5 000 000 euroa vuodessa tai jotka harjoittavat vastuuvakuutusta muuten kuin liitännäisvakuutuksena tai vähintään puolet yhdistyksen maksutulosta tulee muilta kuin yhdistyksen jäseniltä. Muut vakuutusyhdistykset ovat tässä laissa tarkoitettuja pieniä vakuutusyhdistyksiä. Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, milloin yhdistys muuttuu suuresta vakuutusyhdistyksestä pieneksi vakuutusyhdistykseksi tai päinvastoin. Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä myös siitä, milloin yhdistyksen on muissa tilanteissa kuin sulautumisen tai vakuutuskannan luovuttamisen yhteydessä viimeistään täytettävä suurelle yhdistykselle säädetyt ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.