Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Laki yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista 23.12.1977/982

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 4.2.2000/97

Tämä laki on kumottu VesihuoltoL:lla 9.2.2001/119, joka tuli voimaan 1.3.2001.

Ks. lain 119/2001 voimaantulo- ja siirtymäsäännökset.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Yleisellä vesi- ja viemärilaitoksella tarkoitetaan tässä laissa kunnan tai kuntainliiton omistamaa taikka kunnan yleiseksi vesi- ja viemärilaitokseksi hyväksymää laitosta, jonka tehtävänä on huolehtia yhdyskunnan vedenhankinnasta ja viemäröinnistä.

Mitä tässä laissa säädetään yleisestä vesi- ja viemärilaitoksesta, on soveltuvin osin voimassa myös sellaisesta laitoksesta, jonka tehtävänä on huolehtia vain yhdyskunnan vedenhankinnasta tai viemäröinnistä.

2 §

Vedenhankinnalla tarkoitetaan tässä laissa veden toimittamista ensisijaisesti talousvetenä käytettäväksi sekä viemäröinnillä jäte-, sade- ja perustusten kuivatusvesien poisjohtamista ja puhdistamista.

3 §

Yleisen vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueella tarkoitetaan tässä laissa aluetta, jota palvelemaan laitos on järjestänyt tai järjestää vedenhankinnan ja viemäröinnin.

Toiminta-alueen määrää asianomaisen kunnan kunnanvaltuusto. Toiminta-alueen tulee olla tarkoituksenmukainen ja sellainen, että vedenhankinta ja viemäröinti voidaan sen puitteissa järjestää ja hoitaa taloudellisesti.

4 §

Muun kuin kunnan tai kuntainliiton omistaman vesi- ja viemärilaitoksen hyväksyy yleiseksi vesi- ja viemärilaitokseksi laitoksen hakemuksesta sen kunnan kunnanvaltuusto, jonka alueella laitoksen toiminta-alue sijaitsee.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun hyväksymisen edellytyksenä on, että laitos palvelee suurehkon ku...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.