Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Laki oikeudesta yleisiin vesialueisiin 1.4.1966/204

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 24.1.1995/98

Ks. muutosehdotus HE 192/2014.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Suomen aluevedet ja suuret järven selät ovat, siltä osin kuin ne ovat kylänrajain ulkopuolella, yleisiä vesialueita. Yleiset vesialueet pohjineen ovat valtion omaisuutta.

Yleisistä vesialueista Ahvenanmaan maakunnassa on voimassa, mitä niistä erikseen säädetään.

2 §

Tätä ennen laillisesti saatu yksityinen oikeus kalastuspaikkaan kylänrajain ulkopuolella tai muu erityinen oikeus tiettyyn osaan yleisestä vesialueesta on edelleen voimassa. Laitos tai rakennelma, joka merenkulkua tai maaliikennettä, satamaa, uittoa, kalastusta tai muuta tarkoitusta varten laillisesti aikaisemmin on tehty yleiselle vesialueelle, saadaan siellä tämän lain säännösten estämättä edelleen pysyttää. Valtiolle ei tule korvausta edellä tarkoitetusta oikeudesta eikä alueen käyttämisestä ennen tämän lain voimaan tuloa tehdyn laitoksen tai rakennelman pohjana, paitsi milloin tällaisen korvauksen suorittamisesta on erikseen sovittu.

Milloin joku ennen tämän lain voimaan tuloa on yleiseltä vesialueelta vallannut kivennäis- tai järvimalmilöydöksen tai hakenut kaivospiirin määräämistä, vakio ei peri maanomistajalle kuuluvaa osuutta puolustusmaksusta eikä vaadi kaivoslain mukaan maanomistajalle tulevaa louhimismaksua tai muuta osuutta kaivostyöstä.

3 §

Tämä laki ei aiheuta muutosta siihen, mitä erikseen on säädetty tai muutoin voimassa oikeudesta kalastaa tai metsästää yleisellä vesialueella taikka harjoittaa siellä liikennettä, uittoa tai muuta yleiskäyttöä.

4 §

Yleiset vesialueet ovat Metsähallituksen hallinnassa ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.