Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta 5.11.2020/756

Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta 22 päivänä elokuuta 2019 annetun lain (959/2019) 21 §:n 1 momentin nojalla:

1 §

Jaostojen määrän ja jäsenten määrääminen

Lautakunnan yleiskokous määrää jaostojen määrän sekä puheenjohtajat, varapuheenjohtajat, muut jäsenet ja varajäsenet kuhunkin jaostoon.

2 §

Jaoston kokoonpano ja päätösvaltaisuus

Jaostoon kuuluu puheenjohtaja ja vähintään kolme muuta jäsentä. Jaosto on päätösvaltainen, kun siihen osallistuu kokouksen puheenjohtaja ja vähintään kaksi jäsentä tai varajäsentä.

3 §

Asian ratkaiseminen

Asiat ratkaistaan yleiskokouksessa, täysistunnossa tai jaostossa yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut.

4 §

Asiantuntijoiden käyttäminen

Täysistunto voi nimetä enintään lautakunnan toimikaudeksi kerrallaan pysyviksi asiantuntijoiksi henkilöitä, jotka edustavat asioiden ratkaisemisen kannalta merkityksellistä asiantuntemusta.

Lautakunnalla on oikeus kuulla muitakin kuin 1 momentissa tarkoitettuja asiantuntijoita sekä hankkia lausuntoja.

5 §

Hallintojaosto

Lautakunnan työjärjestyksessä mainittujen hallintoasioiden käsittelyä varten lautakunnassa on hallintojaosto.

Hallintojaostoon kuuluu lautakunnan puheenjohtaja, päätoiminen varapuheenjohtaja ja enintään neljä muuta yleiskokouksen määräämää jäsentä. Yleiskokous voi määrätä varajäseniä hallintojaostoon.

Hallintojaoston puheenjohtajana toimii lautakunnan puheenj...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.