Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Laki eräistä maa-, metsä-, kala- ja porotalouden sekä maaseudun kehittämisen tukiin covid-19 -epidemian johdosta sovellettavista väliaikaisista menettelyistä (voimassa 4.5.2020–31.12.2020) 30.4.2020/300

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan eräisiin koronaviruksen aiheuttamasta covid-19 -epidemiasta aiheutuvien poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi tarvittaviin menettelyihin, joita noudatetaan väliaikaisesti maatalouden rakennetuista annetussa laissa (1476/2007), maaseudun kehittämisen tukemisesta annetussa laissa (28/2014), porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa (986/2011), Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta annetussa laissa (1093/2014) sekä kestävän metsätalouden määräaikaisessa rahoituslaissa (34/2015) tarkoitettujen tukien myöntämisessä.

2 §

Tuettavan toimenpiteen, työn tai hankkeen toteutukselle säädetyn määräajan pidentäminen

Sen estämättä mitä maatalouden rakennetuista annetun lain 19 §:n 2 momentissa, maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain 27 §:n 2 momentissa ja 30 §:n 1, 3 ja 4 momentissa sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 43 §:n 2 momentissa säädetään, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi hakemuksesta päättää mainituissa laeissa tarkoitetun tuettavan toimenpiteen toteutuksen tai hankkeen keston määräajan pidentämisestä, jos tarve pidentämiseen johtuu covid-19 -epidemian aiheuttamista poikkeuksellisista olosuhteist...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.