Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Laki pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta 22.2.2019/246

Ks. muutosehdotus HE 96/2023.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Soveltamisala

Tässä laissa säädetään alueen pilaantuneisuuden selvittämisen ja pilaantuneen alueen puhdistamisen tukemisesta.

2 §

Valtionavustuksen tarkoitus

Harkinnanvaraista avustusta voidaan myöntää maaperän, pohjaveden tai sedimenttien pilaantumisesta terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan selvittämiseen ja pilaantuneen alueen puhdistamiseen.

Avustuksia voidaan myöntää valtion talousarviossa vahvistetun enimmäismäärän rajoissa.

3 §

Ympäristöministeriön tehtävät

Tämän lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat ympäristöministeriölle.

4 §

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toimii valtionavustuslaissa (688/2001) tarkoitettuna valtionapuviranomaisena. Tehtävistä säädetään lisäksi valtionavustuslaissa.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee edistää pilaantuneiden alueiden kestävää riskienhallintaa. Lisäksi Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ohjaa ja edistää tämän lain täytäntöönpanoa ja soveltamista neuvonnalla ja ohjauksella.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiantuntijapalvelutehtävästä säädetään 8 §:ssä ja tehtävistä alueen pilaantuneisuuden selvittämisen ja pilaantuneen alueen puhdistamisen järjestäjänä 12 §:ssä.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävistä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.